Hirviösusi

Eilen tutustuin uuteen eläinlajiin. Sapelihammastiikerit ja mammutit olivat entuudestaan tuttuja, mutta ilmoitus hirviösuden tulemisesta haaskalle hätkähdytti. Ohjelma oli TV1:n Prisma: kuinka maapallo asutettiin. En edes seurannut ohjelmaa kuin silloin tällöin. Sitten yhtäkkiä: hirviösusi.

Saattaa olla, että ainoastaan hirviösuden ja hirmuliskon nimessä on varoitus: tämä on jotain hyvin pelottavaa ja kamalaa. Tunturisuden hienolla sivustolla kerrotaan kuitenkin hirviösudesta, ettei siinä ollut muuta hirviömäistä kuin koko. Se oli noin 1,5 metriä pitkä ja se painoi noin 74,5 - 87,9 kg. Wikipedia tosin väittää hirviösutta kaksimetriseksi ja 120 kiloiseksi hirviöksi. Sen pää ja hampaat olivat suuremmat kuin nykysuden. Ehkä se oli riittävän hirviömäistä Joseph Leidyn mielestä, joka antoi lajille nimen Canis dirus. Hirviösusi eli noin 100 000 – 10 000 vuotta sitten Amerikan mantereella. Hirviösusi ei ole minkään nykyään elävän koiraeläimen suoranainen kantaisä.

Evoluution monimuotoisuus hämmästyttää minua jatkuvasti.

Hirtetty mies - tai oikeastaan nainen

Ottaa päähän tämä sairastaminen. Olen yskinyt itseni kipeäksi. Jokainen yskäisy sattuu niin paljon, että yskimisen aiheuttama kipu refleksinomaisesti lopettaa yskän puolitiehen . Ja silti yskittää. Varsinkin sängyssä maatessa. Yöksi otan vahvat lääkkeet Dolania, Buranaa ja Duactia, niillä sain viime yön nukuttua.

Tämän päivän Tarot-korttini oli Hirtetty mies (Facebookissa tietenkin). Se kuvastaa mm. pysähtyneisyyden tilaa. Juuri siltä minusta tämän flunssan kanssa tuntuu.

Villi ja viilee ja vaarallinen

No ei sitten yhtään, ainakaan nyt. Kuume jyrää minut kykenemättömyyteen: pystyn vain olemaan. Lukea en jaksa, en katsoa telkkaria. Ei edes ruoka maistu.

Yritin löytää YouTubesta Aki Sirkesalon Kissanaisen. Löytyi vain yksi video, jossa Kissanainen oli kuvitettu piirroksin. En pitänyt siitä. Joten laitain tähän vain sanat. Sunnuntai-illan iloksi haaveilen olevani kuin Kissanainen – jos vain olisin terve.

Sä tuut, sä meet
sä kahjoksi teet
mun pään kun jään
sua ihmettelemään

oijoi
oijoi

Sä tuut, sä meet
sun kissanaskeleet
kun keinuu, täytyy
kaivaa savukkeet

esiin,
mä teen niin

kertosäe:
Villi ja viilee
ja vaarallinen
sä herätät henkiin
mun eläimen,
kissanainen

Sä tuut, sä meet
ja taivaankappaleet
sinkoaa
pian irti radaltaan

ja maa
vavahtaa

Sä tuut, ja suut
jo alkaa supattaa
ei onni hylkää
tänään rohkeaa

jaa jaa
ei kukaan sua kesyttää saa

kertosäe

Villi ja viilee
viekas ja notkee
minua härnää
mun systeemit sotkee

Et etsimään tullut
sä kesyttäjää
en tiedä saako sua ees
silittää,

vaarallista elämää
mun yhtä, sun yhdeksää
kissanelämää

Sä tuut, sä meet
mut kahjoksi teet,
kissanainen

kissanainen (3x)

Lauantaikuume

Höh. Olen kuumeessa, taitaa olla flunssa. Ei tunnu kivalta. Pää ei ole skarpeimmillaan.

Otin hyvät lääkkeet levätäkseni ja parantuakseni levon kautta. Tiesin ennakolta, että ipuprofeiinin ottaminen on riski. Se saattaa piristää ja antaa vaikutelman siitä, että voi paremmin. Juuri niin kävi. Aloin laittaa ruokaa ja sen jälkeen tiskata. Nyt sitten tuntuu, etten jaksa mitään.

Lomaviikko on ollut oikein hyvä. Torstai oli kiireinen Ateneum-vierailuineen, Painonvartijoineen ja Kolmannen naisen keikkoineen. Ateneumista ostin Picasso-pinssin. Siinä lukee: ”Good taste is the enemy of creativity”. Tällä voin hienosti puolustella tyylittömyyttäni ja toisinaan puuttuvaa hyvää makua.

Painonvartijoissa sain avaimenperän, sillä olen laihtunut 10 % siitä, kun aloitin. Hieno tulos, jota oli kiva juhlia Kolmannen Naisen keikalla. Keikka oli parasta Kolmatta Naista, mitä olen nähnyt. Uudet ja vanhat biisit oli lomitettu kivasti. Olisin kuitenkin toivonut enemmän biisejä uudelta levyltä, sillä suoraan sanottuna olen nähnyt Kolmannen Naisen esittävän hittejään lukemattomat kerrat. Uusien biisien mukanaolo sähköisti keikan ja edellytti myös bändiltä aktiivisempaa otetta. Juttelin keikan jälkeen Pesolan Sakarin kanssa ja hän kertoi uusien biisien soittamisen olevan haasteellista. Aivan selkäytimestä ne eivät vielä tule.

Tänään olisi sisareni synttärit. En tiedä, jaksanko mennä sinne, olo on sen verran hutera.

Leopon, liikeri ja tiikoni

”Äiti, tiedätkö, mitä ne japanilaiset ovat tehneet?”
Mielessäni pyörii useita vastauksia, mutta kysyn kuitenkin, että mitä japanilaiset ovat tehneet.
”Ne ovat risteyttäneet leijonan ja leopardin, jälkeläisen nimi on leopon”.
Huokaisemme kumpikin järkyttyneinä.
”Kauheaa”, toteamme yhtä aikaa.
”Äiti, sun pitää kirjoittaa tästä blogissasi!”

Olimme aikaisemmin lukeneet vain leijonan ja tiikerin risteytyksistä Kissaeläimet Felidae –sivustolta. Yritimme keksiä syytä luonnottomien risteytyksien tekemisiin. Uteliaisuus, vastuuttomuus, raha? Onhan eläintarhassa oleva leopon hieno yleisöhoukutin? Todella, risteytyksiä tehdään nimenomaan eläintarhoissa. Korkeasaaren kaltaiset eläintarhat, joille eettisyys ja eläintensuojelu ovat keskeisiä arvoja, taitavat olla vähemmistönä eläintarhojen kirjossa.

Michael Crichton kirjoitti sekä Dinosauruspuistossa että Kadonneessa maailmassa ihmisen ylimielisyydestä ja hybriksestä nimenomaan biologian saralla. Asioita tehdään, koska se on mahdollista, pohtimatta seurauksia. En usko leijonaa ja tiikeriä risteyttävien ajattelevan, minkälainen eläinyksilö jälkeläisestä tulee. Yksineläjä vai laumaeläin? Kuka opettaa liikerin tai tiikonin elämään lajinmukaista elämää?

Väittävät, että nämä risteytykset ovat kauniita. Minusta ne ovat kammottavia. Siksi en laita tähän kuvaa.

Lisää tietoa kissaeläinten risteytyksistä.

Löytöretkeilyä ja uintia

Kävin eilen uimassa pitkästä aikaa ja ensimmäistä kertaa Yrjönkadun uimahallissa sisareni kanssa. Sisareni oli käynyt siellä aikaisemmin joskus kymmenen vuotta sitten. Paikka oli niin hieno kuin valokuvista voi päätellä, mutta se oli myös vanha ja outo. Käyntimme Yrjönkadun uimahallissa oli haparoiva, koska paikka ja sen käytännöt olivat meille kummallekin vieraita.

Otimme pukukopit, jotka osoittautuivat niin pieniksi, että halusin sieltä heti pois. Kiltisti riisuin pukukopin ovi kiinni, vaikka ahtaanpaikankammo vyöryi päälleni. Uimasta tultuani en enää pystynyt pitämään ovea kiinni. Sitä paitsi – kaikkihan siellä olivat alasti. Mitä piiloteltavaa minulla olisi enää voinut olla?

Olin ottanut uimapuvun mukaan ja käytin sitä. En sen takia, että olisin hävennyt vartaloani vaan koska se oli mukana. Tyytyväisyydellä totesin, että viime keväänä ostamani uimapuku oli muuttunut suureksi päälläni. Suurin osa naisista ei käyttänyt uimapukua.

Edellisestä yleisessä uimahallissa käynnistäni oli runsaat kymmenen vuotta. Työpaikkani uima-altaassa olin usein ainut uija. Nyt uijia oli niin paljon, että uiminen sinänsä ei ollut nautinnollista. Väistely, hidastelu ja hitaampien uijien ohittaminen oli stressaavaa. Uimahallin välineistössä oli vesijuoksuliivit. Kokeilin ensimmäistä kertaa vesijuoksua. Opastusta vesijuoksuun en saanut, enkä tiedä, teinkö sen oikein. Ainakaan se ei tuntunut missään siinä tilanteessa eivätkä lihakseni siitä kipeytyneet.

Uimahallin sauna oli hyvä. Lämmin ja tilava. Pesutilasta välittyi uimahallin ikä eikä suihkuja ollut tarpeeksi. Olin ottanut mukaani vain shampoon ja hiushoidon. Nyt tiedän, että mukana olisi pitänyt olla myös suihkugeeli. Olin luullut, että kaikissa uimahalleissa suihkugeeli kuuluu vakiovarusteisiin. Shampoon onnistuin hukkaamaan ennen käyttöä, joten lainasin sisareni shampoota.

Hiustenkuivaajat löysimme vasta pois lähtiessämme. Jo päällysvaatteisiin pukeutuneina emme niitä käyttäneet vaan lähdimme märin hiuksin pois. Vessan sentään löysimme, vaikka aluksi näytti siltä, ettei koko uimahallissa ole vessaa.

Maanantaisin Yrjönkadun uimahallin toinen kerros on kiinni. Sisarellani ja minulla on tarkoitus mennä seuraavan kerran sinne jonain muuna viikonpäivänä, jotta pääsemme tutustumaan myös toiseen kerrokseen.

Löytöretki Yrjönkadun uimahallissa jatkuu.

Syysluettavaa

Olin eilen kirjamessuilla hurmioitumassa. Hyväilin kirojen selkämyksiä, nautiskelin niiden sisällöstä, tutusta tai tuntemattomasta. Kirjamessut sykkivät kävijöiden innostuneisuudessa.

Olin päättänyt ostaa yhden kirjan, antikvariaattimessujen puolelta Agatha Christietä. Toisin kävi. Ostin kirjoja lähes ekstaasissa. Seitsemännen kirjan jälkeen päätin, että nyt riittää. Päätöksen jälkeen hypistelin vielä lukuisia kirjoja ja haaveilin taidekirjasta ”Maailman ihanin tyttö”.

Syysluettavakseni ostin
Stefano Benni : Baol
Jyrki Siukonen : Muissa maailmoissa - maapallon ulkopuolisten olentojen kulttuurihistoria
Agatha Christie: Stylesin tapaus
Agatha Christie : Murha maalaiskylässä
Agatha Christie: Salaperäiset rukinjyvät
Agatha Christie: Murhenäytelmä kolmessa näytöksessä
Agatha Christie: Bertramin hotellissa ; Vuoksi ja luode.

Ostamani kirjat olivat edullisia, mutta yllätyin antikvariaattien korkeista kirjahinnoista. Olisin mielelläni ostanut myös Waltarin Johannes Angeloksen, Castenedan Kotkan lahjan ja Asimovin Alastoman auringon muutaman mainitakseni, mutta yli 20 euroa tuntui kohtuuttomalta hinnalta.

15-vuotias siskontyttöni oli hyvää seuraa. Hän oli ensimmäistä kirjamessuilla ja ilmeisesti viihtyi oikein hyvin. Niin minäkin.

Poliittinen kasvatus

”Kaikki on keskustapuolueen syytä.” Tähän äitini kommenttiin päättyivät useimmat hiukankin politiikkaa hipovat keskustelut lapsuudessani. Idealistisena alkiolaisena äitini oli hyvin pettynyt keskustapuolueeseen, joka hänen mielestään oli unohtanut Santeri Alkion hyvät opit. Suurimmat katkeruuden hetket liittyivät vuotuisiin verokalentereiden ilmestymiseen. Äitini tutki tarkkaan maanviljelijöiden veroäyrit ja vertasi niitä omiinsa. Miten nekin paljon maata ja metsää omistavat sikatilalliset maksavat vähemmän veroäyrejä kuin mitä hän maksoi pienestä, silloin koulun vahtimestari-keittäjän, palkastaan? MOT: keskustapuolueen syyllisyys oli todistettu. Toinen, lähes yhtä raskauttava todiste, oli järvien rehevöityminen.

1960-luvulla keskustapuolueen syyttäminen kaikesta pahasta ei ollut tapana. Eikä se ollut sitä etenkään Alavudella, jonka asukkaista suurin osa on uskollisia keskustan kannattajia ja äänestäjiä ( yli 51 % edellisissä kunta- ja eduskuntavaaleissa).

Alavutelaisittain tyypillisempää ehkä oli se, että äitini toisinaan varmemmaksi vakuudeksi osallistui poliittiseen keskusteluun kommentilla ”Saatanan sossut”. Tälle demereiden pirullisuudelle hän ei koskaan esittänyt perusteluja. Ehkä se oli vain sanonta, jota toisinaan oli soveliaampaa käyttää keskustelussa.

Nämä lähes irralliset lausahdukset muuttuivat perheessäni vitsiksi enkä usko sen synnyttäneen inhoa keskustaa tai demareita kohtaan. Mutta epäluottamus vallassaolijoita kohtaan jäi.

1960-luvun loppu ja 1970-luvun alku oli myös Alavudella poliittisen aktiivisuuden aikaan. Kouluneuvostovaaleja pidettiin ja monet nuoret tunnustautuivat taistolaisiksi tai maolaisiksi. Kommunistinen opintopiiri jakoi oppejaan. Olin liian nuori ymmärtääkseni näistä muuta kuin kuilun ihmisten välillä. Yhtäkkiä pahiksia olivatkin kokoomuslaiset. Kysymykseeni kokoomuslaisten ajatusmaailmasta minulle vastattiin, että he kannattavat mm. apartheidia ja olisivat kannattaneet natseja. Etelä-Afrikan harjoittama apartheid oli siihen aikaan pahimpia tietämiäni asioita. Eihän sellaista voi kukaan kannattaa, mutta aloin kuitenkin suhtautua varauksellisesti kokoomuslaisiin. Ymmärtääkseni jotain lainasin Marxin Pääoman. Luin muutaman sivun, mutta ei ymmärrykseni siitä lisääntynyt.

Vasta paljon myöhemmin olen tajunnut, kuinka tuon ajan voimakas aatemaailmaa värittää ihmisten tapoja käsittää ja arvottaa asioita. Annan esimerkkejä. Kaupallisuus on pahasta. Kaupallisesti menestynyt bändi, ei kai sellainen voi olla hyvä. Agatha Christie kirjoitti vain yläluokan näkökulmasta, siispä hänen kirjansa ovat vain halpaa viihdettä. Viihde on pahasta, koska se ei sivistä ihmistä eikä sisällä yhteiskunnallista ajattelua. Aikakauden keskeisin ajatus taisi kuitenkin olla käsitys yhteisön ylivoimaisuudesta yksilöön verrattuna. Joukossa on voimaa ja yksilön on sopeuduttava ja alistuttava yhteisön edun mukaisesti.

Noin ei enää ajatella. Kaupallisesti menestyneen bändin täytyy olla hyvä, ei kai se muuten menestyisi. Vapaa-aikana hakeudutaan viihteen pariin sankoin joukoin. Ja yksilö on kuningas yksinäisellä saarellaan.

Odotan jo antiteesia.

edit: Miten tällainen virhe pääsi tekstiin, missä ajatukseni olivat. En odota antiteesia vaan synteesiä.

Mieleni minun tekevi

Aloitan tänään viikon loman. En aio matkustaa, enkä tehdä mitään erityistä. Nukun, luen, katson tv:tä ja Supernaturalia, syön kevyesti ja teen pitkiä päiväkävelyjä. Loman odotetuimpia hetkiä ovat Kolmannen Naisen keikka Tavastialla ja sisaren synttärit Halloweenina. Ei hän sille voi mitään, että on syntynyt lokakuun viimeinen päivä.

Loma alkaa perjantain tyyliin Painonvartijoiden tiloissa viikkopunnituksessa ja tietoiskussa. Tänään aiheena on unen määrä. Toivottavasti pysyn hereillä. Tiedän, mitä liian vähäinen nukkuminen tekee painon vartioinnille. Olen tiennyt sen vuosia. Näläntunteen kontrolli heikkenee väsyneenä. Väsyneenä en jaksa ajatella, mitä syön. Makeaa tekee mieli enemmän kuin olisi hyväksi. Väsyneenä syön pysyäkseni hereillä. Toki silloinkin näkkileipä vähärasvaisella juustolla ja tomaatilla maistuu, mutta sen lisäksi olisi kiva saada vielä jotain.

Tällä viikolla olen antanut väsymykselle periksi. Olen syönyt suklaata ja muuta hyvää. En usko vaa'an lukeman kertovan tänään laihtumisesta. Onneksi ainut laihtumisen aikatauluni on tavoite viiden vuoden aikana oppia terveelliset ruokatottumukset.

Huomenna tai sunnuntaina menen kirjamessuille, tai sitten molempina päivinä. Hyvä loma tiedossa.

En pelaa enää

Kissa alkaa peseytyä, kun on hämillään tai ei tiedä, mitä tekisi.


Minä en ala peseytyä, minä pelaan Bubblesia. Kaivatesssani hengähdystaukoa, ollessani ahdistunut ja epätietoinen. Kun on kyllästyttänyt enkä ole jaksanut tehdä mitään järkevää.

En pelaa enää. En ole päättänyt ryhdistäytyä ja lopettaa ajan haaskaamisen Bubblesin pelaamiseen. En pelaa, koska pelaamani Bubblesin linkki ei enää toimi.

Googletin Bubblesia ja toki tästä suositusta pelistä on useita versioita netissä. Versioita, joita en osaa pelata. Tai osaan, mutta en ole yhtä hyvä, koska pallot liikkuvat eri tavoin ja tyssäävät matkansa kesken kaiken. Rentoutumisen ja viihtymisen sijaan nämä toiset versiot hermostuttavat ja stressaavat. Sellaisia en ryhdy pelaamaan.

Olen voinut käyttää aikaa Crichtonin dinosauruskirjoihin ja Supernaturaliin, koska Bubbles ei ole toiminut pariin viikkoon. Kaikki nämä ovat tyydyttäneet samaa tarvetta päästä arjesta ja jopa elämästäni jonnekin muualle. Tämä ilmeisen suuri tarve saattaa johtua unen vähyydestä. En jaksa keskittyä mihinkään olennaiseen. En myöskään pysty nukkumaan, yössä korkeintaan viisi tuntia ja puolisen tunnin päikkärit päälle.

Olen hereillä, mutta en silti ole.

Eskapismia

Eskapismi viihteen muodossa on vienyt aikani parin viikon ajan. Ensin luin Michael Crichtonin Dinosauruspuiston, joka on jännittävämpi kuin elokuvaversio Jurassic Park. Nautin suuresti seikkailusta dinosaurusten kanssa. En voinut vastustaa kiusausta jatkaa eskapismiretkeäni dinosaurusten kanssa, joten Dinosauruspuiston jälkeen aloitin lukemaan Crichtonin Kadonnutta maailmaa. Jatko-osa ei ollut yhtä toimiva suorastaan tylsien tieteen kehitystä ja sitä pilkkaavien saarnojen vuoksi. Aivan kuin Crichton olisi halunnut sanoutua irti maailmasta, jossa hän eli. Dinosauruspuistossa saarnattiin myös, mutta hienovaraisemmin, paremmin tarinaan upottaen.

Dinosaurukset eivät riittäneet eskapismin tarvettani tyydyttämään. Yliluonnollinen elementti puuttui. Sen sain Supernaturalista, jonka ensimmäisen ja toisen tuotantokauden ostin viime viikolla. Katsoin yksin ensimmäiset kymmenen osaa. Pelkäsin, jännitin ja osan katsoin peiton kulman takaa. Ilmeisesti olin aloittanut Supernaturalin katsomisen tv:stä vasta toisesta tuotantokaudesta, sillä en ollut nähnyt jaksoja aikaisemmin.

Tein saman tempun kuin äitini, joka pyysi sisareni ja minut katsomaan kanssaan pelottavaa kauhuelokuvaa hirvittävästä kummitushevosesta. Elokuvan jälkeen kesti pitkään ennen kuin pystyin liikkumaan ulkona pimeällä niin etten pelännyt hevosen hyökkäävän kimppuuni. Asuimme vielä Niinimaalla, jossa pimeyttä riitti öiseen aikaan ainoastaan tähtien ja täydenkuun tarjotessa valoa. Pyysin tyttäreni seurakseni katsomaan Supernaturalia. Kummallista oli, että Supernaturalin jaksot muuttuivat heti vähemmän pelottaviksi ja huumorin osuus kasvoi katsoessani sitä tyttäreni kanssa.

Supernatural on outo sarja ja pidän siitä kovasti sen vuoksi. Ei mitään tekemistä arjen eikä todellisuuden kanssa. Oivallista katsottavaa eskapismin tarpeeseen.

Korvakoruidentiteetti

Tyttäreni rakastaa korvakoruja. Vuosien ajan hän on pyytänyt lahjaksi tai tuliaisiksi korvakorut. Ystävät ja sukulaiset ovat tuoneet hänelle niitä ja lahjaksi antaneet mm. Kap-kaupungista, Berliinistä, Ateenasta, Pietarista, Krakovasta, Lontoosta, Trondheimista, New Yorkista ja Thaimaasta. Hän on myös ostanut niitä itse. Hänen korvakorukokoelmansa on saanut myös minut haaveilemaan. Jospa joskus laittaisin minäkin reiät korviini.

Ilahduin siitä, että tyttäreni antoi minulle synttärilahjaksi reiät korviin ja harjoituskorvakorut. Tänään tuli kolme viikkoa korvieni rei’ittämisestä ja sain ottaa ne pois. Ne olivat niin tiukassa, että tarvitsin tyttäreni apua niiden poisottamiseen. Otti kipeää. Äiti sanoi aikoinaan harjatessaan hiuksiamme, että naisen täytyy kärsiä kauneuden takia. Kärsin vielä toisenkin kerran laittaessani uudet korvakoruni.

Lauantaina kävin korvakoruostoksilla tai oikeastaan vasta kiertelin ja katselin. Mietin, minkälaisen korvakoruidentiteetin haluan. Miellynkö raskaisiin näyttäviin koruihin vai pidänkö enemmän ohuista renkaista tai nauhakoruista? Päätin, että korvakoruidentiteettini saa kehittyä rauhassa. Ostan sellaiset, jotka sillä hetkellä miellyttävät. Ensimmäiset ostamani ovat ohuet renkaat, joissa on violetti pyramidin muotoinen lasipala. Seuraavat ovat sitten jotain muuta.

Pidän tästä naisellisesta lisästä minussa. Näytän kuulemma huolitellummalta. Se lienee tarpeen, koska huoliteltu ulkonäkö ja minä olemme melko etäisessä suhteessa toisiimme. Hiukseni ovat aina haluamallaan tavalla. Ja vaatteet repsottavat miten sattuu. Sopii minulle, kunhan värit toimivat hyvin yhdessä.

Eräs matka

Helmikuussa 1989 lähdimme junalla Kuopioon viiden ihmisen porukalla. Sisareni oli aloittanut siellä opintonsa syksyllä ja tämä oli eka kerta kun matkasimme katsomaan hänen kuopiolaista elämäänsä. Yöjunassa oli tunnelmaa ja Kuopiossa meitä odottivat kolmen aikaan yöllä lumikinokset, pakkanen ja sisareni. Majoittauduimme sisaren pieneen opiskelukämppään, nukkumispaikat löytyivät eteisen lattialta.


Tuliaisiksi veimme Kolmannen Naisen juuri ilmestyneen levyn Hikiset siivut. Itsestään selvä valinta, täytyihän sisarelle viedä keskelle Savoa jotain tuttua, alavutelaista. Kuuntelimme levyä kämpillä viettämämme ajat. Jos se ois helppoo ja Äiti pojastaan pappia toivoi tuntuivat vetoavan muihin kuulijoihin. Minä olisin jaksanut kuunnella yhä uudestaan kappaletta Sylistäsi heräsin.

Kappaleen sanat avasivat minulle uuden näkökulman. Ihanko totta joku voi parisuhteessa kehottaa toista pitämään unelmista kiinni, vaikka sitten parisuhteen hinnalla? Kuunnellessani katselin kihlattuani ja tajusin, ettei hän koskaan ajattelisi niin.

Kolmannen Naisen vaiheita olin seurannut ensimmäisestä R.A.S.A.:n Aulavan keikasta lähtien kesällä 1980. Iloitsin muiden tavoin bändin menestyksestä rockin SM-kisoissa vuonna 1984. Kolmas Nainen Tavastialla toukokuussa 1986 tahditti ensitreffejäni tulevan aviomieheni kanssa ja ensimmäistä yhteistä Provinnsirockkia samaisena kesänä. Mutta vasta Hikiset siivut –levy teki Kolmannesta Naisesta minulle tärkeimmän kotimaisen bändin.

Elämääni tahdittivat monet Kolmannen Naisen kappaleet. Kun olin aviomieheni pahoinpitelemänä odottamassa lääkärille pääsyä, alkoi radiossa soida En oo kuullut mitään. Niinpä. Olin huutanut apua, eikä kukaan tullut soittamaan ovikelloa ja kysymään mikä on hätänä. Olivat toki kuulleet.

Uutisen Kolmannen Naisen hajoamisesta kuulin radiosta ollessani vanhempieni luona Alavudella. Uutisen jälkeen alkoi Tästä asti aikaa soida, josta tyttäreni korviin tarttui kertosäe mielin määrin kahvia ja tupakkaa. Isäni paheksui kovin nelivuotiasta tytärtäni, jonka laulamana sanat kuulostivat sopimattomilta.

Nyt Kolmannelta Naiselta on ilmestynyt uusi levy Sydänääniä. Ostin sen heti tunteakseni biisit Tavastian keikalla lokakuun lopulla. En tiedä vielä, mitä ajatella uudesta levystä. Kolmas Nainen kuulostaa siinä erilaiselta ja silti niin samalta. Kolmas Nainen on nimenomaan live-bändi. Siksi luotan uuden levyn loksahtavan paikoilleen vasta keikalla. Kiitos sisarelleni, joka osti minulle lipun Tavastialle!