3. maaliskuuta 2010

Kaikkihan me ollaan siellä

Tänään huomasin, että 12-vuotias sisarenpoikani on laatinut itselleen Facebook-profiilin. En lähettänyt hänelle kaverikutsua. Sen sijaan näin, että hänellä oli kaverinaan lähes vuoden nuorempi serkkunsa.

Facebookin säännöissä sanotaan, etteivät alle 13-vuotiaat saa käyttää sitä. Niinpä sisarenpoikani oli lisännyt ikäänsä kuudella vuodella. Jotta rekisteröiminen olisi täysin varmaa, hän oli myös vaihtanut syntymäpäivänsä tammikuulta heinäkuulle.

Miksi Facebookissa on tällainen ikärajoitus, jonka kaikki FB:hen haluavat nuoremmat kiertävät ilmoittamalla ikänsä väärin? Pitäisikö lapsille olla oma Facebook? Eikä Habbo Hotel tai IRC-Galleria riitä?

Mielelläni poistaisin Facebookista ikärajoituksen. En pidä siitä, että lapsille opetetaan näin kiertäen, että säännöt ovat vain rikkomista varten. Ihmettelen sitä, että ainakin joillekin alle 13-vuotiaille Facebook-profiili vaikuttaa olevan statuksen paikka. Onhan se hienoa olla siellä, missä aikuisetkin. Sanotaan, että kaikki ovat netissä, mutta sen voisi tarkentaa: kaikki ovat Facebookissa. Lapset, isät, äidit, exät, mummut ja vaarit.

Ei sentään – vielä.

Oltuani pari viikkoa taas Facebookissa pidän sitä hyvänä välineenä yhteydenpitoon ihmisten välillä. Aikuisten tavoin myös lapset haluavat pitää yhteyttä kavereihin. Vaikka siihen on lukuisia välineitä, kuten kännykkä ja mese, niitä ei kuitenkaan ole liikaa. Mitäpä muuta ihmiset haluaisivat kuin olla yhteydessä toisiinsa?

1 kommentti:

Sooloilija kirjoitti...

Kaikkihan me siellä ollaan. Mummot ja vaarit myös. Sen jälkeen kun nämä isovanhemmat tulivat faceen, on pitänyt miettiä hieman tarkemmin kommentointejaan ja profiilipäivityksiään.
Ennen - eli kolmisen vuotta sitten kun liityin - oli facebook vain samanikäisten ystävieni paikka. Silloin kavereita oli vain kymmenkunta, koska tunsin oikeasti pitkältä ajalta nämä kaikki ihmiset. Nyt on tilanne eri, ja piiri laajentunut myös virtuaaliystäviin. Ja myös niihin isovanhempiin.
Omat lapsetkin siellä ovat. Pitihän sinne tosiaan valehdella se lapsensa ikä, minähän sen tein, omakätisesti kirjoitin lapseni syntymävuodeksi erin.. Ikäraja on typerin asia facebookissa.

Juuri esim. 10-14-vuotiaat ovat kaikkein innokkaimpia farmville- ja cafeworld-pelaajia. Varsinkin farmi on vienyt täysin kuopukseni sydämen! Minä alan jo hieman hiipua, vaikka yhä kylvän ja muokkaankin maatani. Oikeastaan aika hassua sekin!!!