Olen kuumeessa, enkä oikein jaksa hillitä itseäni.
Kauppareissulla pojat, noin 15-vuotiaat, heittelivät minua lumipalloilla ja pari lumipalloa osui. Suutuin. Kirosin heille ja haukuin heidät tavalla, joka nolottaa myös minua. Tapasin pojat uudestaan kotimatkalla ja he tunnistivat minut. Sanaillessamme haukuin heidät pelkureiksi ja taisin sanoa muitakin valittuja sanoja.
Hölmöä. Typerää. Nyt en jaksa kuitenkaan ajatella, mikä olisi ollut viisaan aikuisen käyttäytymistä siinä tilanteessa. Jotenkin tuntuu, ettei vaikeneminenkaan olisi ollut sitä.
Saa nähdä, onko lumi tullut jäädäkseen. Noin vuosi sitten ostin itselleni hyvät talvikengät. Olin kävellyt lämpimät pitkävartiset saappaat kelvottomiksi enkä oikeastaan enää halunnut saappaita. Eikä vuosi sitten ollut myynnissä kivannäköisiä matalakorkoisia, kävelemiseen tarkoitettuja talvikenkiä.
Ihastuin ensisovittamisella Riekerin mataliin nilkkureihin. Korko oli sopiva, pohja vaikutti pitävältä myös jääkelillä ja varsi oli matalin näkemäni. Uskoin pärjääväni Helsingin vähälumisessa talvessa niillä.
Tuli ennätystalvi.
Minulla on edelleen vain nämä yhdet talvikengät. Helsingissä on nyt enemmän lunta kuin koskaan tähän aikaan vuodesta.
Olisi varmaan aika hankkia uudet talvikengät. Mutta ensin parannan flunssan ja kuumeen pois, pysyn kotona. Lienee turvallisinta minulle ja muille.
3 kommenttia:
Ei ole naurun paikka, mutta silti ihan vähän hymyilen, kun ajattelen nuhaista, kiukkuista naista kiroilemassa sulavaa lunta kengässä. Kävi nuorisohuligaaneille varmasti ainakin selväksi, mitä mieltä olit moisesta käytöksestä (päivittelivät varmaan, etteivät ole vanhemmat naisetkaan enää kuin ennen...)
Paranemisia!
Minäkin olisin pauhannut pojille, ihan varmasti.
Aina pojat ovat lumipalloilla heitelleet kohti ohikulkijoita, mutta en silti pitäisi sitä hyvänä tapana ylittää sukupolvien välisiä kuiluja.
Vieläkin ihmettelen, mistä suuhuni nousivat kiroilut ja karkeat solvaukset. Ylireagointia kuumeisellekin.
Parantelin itseäni tänään kotona.
Lähetä kommentti