22. toukokuuta 2011

Scifiä vai totta?

Selvittyäni Lovecraftistä luin heti perään Orwellin Eläinten vallankumouksen, jonka myös ostin Stockan hulluilta päiviltä. Olin lukenut Eläinten vallankumouksen joskus nuoruudessani, joten minulla oli kirjasta vain mielikuva. Muistin toki kirjan motoksi nousevan virkkeen: ”Toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset”.

Onnittelen jokaista ihmistä, joka ei ole nähnyt tai joutunut kokemaan sitä. Tosin epäilen, että sellaisia ihmisiä on hyvin vähän. Työpaikallani on kovasti keskusteltu arvoista, kuinka kaiken tulisi olla avointa, oikeudenmukaista ja hyvästä ammattitaidosta kertovaa. Pelkkä keskustelu ei tosin auta silloin kun toiset todellakin ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. Yhteiset säännöt ja ohjeet koskevat vain meitä tavallisia työntekijöitä. Tämä tosin taitaa olla faktaa useimmilla työpaikoilla.

Suosittelen Eläinten vallankumousta jokaiselle, joka haluaa tietää, mitä todella tapahtuu. Myös täällä Suomessa ja nyt, vaikka Orwellin kritiikin kohde olikin Neuvostoliitto.

Eläinten vallankumouksen synnyttämää ahdistusta pakenin Ursula K. Le Guinin Kahdesti haarautuvaan puuhun. Harmi vain, että Kahdesti haarautuva puu ei ole parasta Le Guinia. Kirja oli pitkäveteinen, vaikka ajatus maailman rakentamisesta ja rakentumisesta tarinoilla on aina ajankohtainen.

Olen halunnut lukea Hannu Rajaniemen Kvanttivarkaan siitä lähtien, kun Hesari julkaisi kirjasta hyvin myönteisen arvion. Kun vielä työkaveri kehaisi kirjaa, olin innoissani saatuani sen pikalainaksi torstaina. Kvanttivaras on kunnon scifiä, jossa on huikeata tekniikkaa ja asuttuja planeettoja.

Mars-planeetalla on yksityisyyden suojaksi kehitetty gevolut-tekniikka, jonka tukena on kaikenkattava yhteismuisti. Gevolut-tekniikan ansiosta ihmiset voivat suojautua yksityisyyden usvaan. Sosiaalisissa tilanteissa ihmiset sopivat gevolut-tekniikan avulla, kuinka paljon itsestään toiselle paljastavat. Samaten voidaan sopia, meneekö keskustelu yhteismustiin vai jääkö se vain osallistujien muistiin vai pyyhkiytyykö se kokonaan muistista pois.

Teeman torstaisin näyttämän Virtuaalivallankumouksen perusteella Google ja moni muukin rakentaa parhaillaan kaikenkattavaa yhteismuistia. Siihen yhteismuistiin ei kaikilla taida olla pääsyä.

Kvanttivarkaasta on vielä yli puolet jäljellä. Paljon on siis vielä ymmärrettävää ja ihmeteltävää jäljellä. Niinkuin tässä elämässä.

Ei kommentteja: