Realismia

- Hei, olen lopettanut tupakoinnin!
- Lopettanut? Vai oletko lakossa? Koska poltit viimeksi?
- Lauantaina 9.10. Miksi sanot lopettamistani lakoksi? Vai oletko vain realistisen kyyninen?
- Mähän olen vain realisti. Et sinä kuitenkaan pääse tupakasta eroon, joten järkevintä on puhua lakosta.
- Kuinka kauan sun mielestä pitää olla tupakoimatta, että voi sanoa lopettaneensa sen?

--------------------------------

- Hei, olen lopettanut tupakoinnin!
- Sehän hienoa. Olen kuullut, että se on helvetillistä.
- Puhdasta helvettiä. Tällaisten tuskien ja kipujen (!) jälkeen täytyy olla todella tyhmä, jos joskus aloittaa uudestaan tupakoinnin.
- Kuulemma tupakointi pyörii mielessä jatkuvasti.
- Näen siitä jopa unia. Mutta minä selviän. En halua enää antaa tupakalle valtaa elämästäni.
- Onnea uudelle tupakoimattomalle elämällesi!

-------------------------------

Olen tympääntynyt ja kyllästynyt realismin valepukuun naamioituneeseen kyynisyyteen. Usein epäilen, että ns. realismi on pelokkaiden ihmisten tapa suhtautua elämään. Silloin epäusko, epäilys ja kieltäminen ovat realismia, luottamus, myötätunto ja optimismi ovat naivismia. Kuinka paljon pahaa mieltä tällainen realismi saakaan aikaiseksi!

Voisiko realismia olla myönteinen ja positiivinen suhtautuminen asioihin?

0 % käytettävissä

Tänään on ollut niitä päiviä, jolloin rutiinit ovat poissa. Usein sellainen on tervetullutta vaihtelua. En silti sanoisi kivaksi vaihteluksi läppärin sammumista, koska se ei ilmoituksensa mukaan saa riittävästi virtaa. On se toki verkkovirrassa, joten jossakin on vikaa. Muut sähkölaitteet, jopa samassa pistorasiassa olevat, toimivat moitteettomasti.

Vika lienee läppärissäni. Kesällä siitä putsattiin pölyt pois 80 euron hintaan. Akku lienee niin sanotusti paskana. Se ei ole viikkoihin latautunut ja nyt sitten ilmoittaa, että 0 % käytettävissä ja kehottaa vaihtamaan akun. Mullahan niitä täällä kotona on vain odottamassa tällaista ilmoitusta.

Vai olisiko sittenkin parempi ostaa uusi läppäri?

Positiivisen huomion kohteena

Varsinainen syntymäpäiväni oli tänään maanantaina. Tykkäsin kovasti saamistani onnitteluista. Äiti ja isä soittivat aamulla ja lauloivat "Paljon onnea vaan". Se kuulostaa aina yhtä ihanalta.

Pidän tällaisen positiivisen huomion kohteena olemisesta.

Kiitos kaikille onnittelijoille!

Musiikin ilotulitusta

Vietimme synttäreitäni jo tänään perinteisesti kuohuviiniin ja musiikkiin keskittyen. Aloitin juhlat M Peoplen Movin on up ja Aerosmithin Dude (looks like a lady) -kappaleilla. Sen jälkeen olikin jo aika siirtyä niihin kappaleisiin, jotka meille olivat ajankohtaisia juuri nyt. Nämä kappaleet kuuntelimme

AC/DC Thunderstruck
Beatles Because (Love)
Clash Should i stay or should i go
Lapinlahden linnut Ojasta noustaan
Rufus Wainwright 14th street
Beyoncé Sweet dreams
Seppo Laakko Legendaa
Pink Floyd Money
Bach Toccata & Fuge d-moll
Aretha Franklin Think
Kolmas Nainen Lentojätkä ja tyttökulta
Red hot Chili Peppers Tell Me Baby
Shakira Shewolf in spanish
Vesa-Matti Loiri Tulkaa kotiin
Jazz Gillum Key to the Highway
Mozart Sinfonia nro 40 g-molli K. 550 Menuetto. Allegretto – Trio
Miljoonasade Miljoonasade
Beecake This is not an exit
Alexander Rybak Roll with the wind
Jesus Christ Superstar Juda’s Death
Beatles Strawberry fields forever
Kauko Röyhkä Sinä olet tähti
Pelle Miljoona Mulla menee lujaa
Oingo Boingo Private Life
Pixie Lott Apologize
Wigwam Freddy are you ready
Bach Air
Muse Supermassive Black Hole
Tiktak Sankaritar
Battlestar Galagtica Season 4 OST Kara Remembers
Tokio Shiina
David Bowie Man who sold the world
Johnnny Burnett Trio The train kept a-rollin’
Bad Company Ready for love
Muumimusiikkia 31
Giles Standing in the way
Tapio Rautavaara Sininen uni

ja ekstrana Tauno Palon Ruusu on punainen.

Musiikin ilotulitusta! Fantastista!

edit: korjailin kirjoitusvirheitä, joita yöllä kirjoitettu teksti vilisi.

Lukeminen oli intohimoni

Lukeminen ei ole enää intohimoni. Sen sijaan lukeminen toimii erittäin hyvin unilääkkeenä. Kirja kuin kirja, pari sivua riittää siihen, etteivät silmäni pysy enää auki. Tämän unilukemisen opin opiskeluaikana lukiessani Afrikan historian tenttiin. Kirja oli raskas ja vaikeaa englantia. Vähemmästäkin sellainen alkaa nukuttaa. Pääsin muistaakseni tentistä läpi.

Oi niitä aikoja, kun luin ahmimalla valvoen yöt kirjan kanssa. En usko kirjojen muuttuneen huonommiksi. Minä siinä olen muuttunut. Ajankäyttötapani on muuttunut.

Kirjan lukeminen vaatii pysähtymistä ja keskittymistä. Pelkkä ajatus sellaiseen ryhtymisestä tarkoittaa sitä, että varmistan ensin, ettei tv:stä tule mitään, tsekkaan Facebookin ja Blogilistan ja pelaan ainakin yhden Bubble Shooterin. Sitten kun on aivan varma, että mikään muu ei nyt tuo täytettä tyhjään elämääni, sitten otan kirjan käteeni lukeakseni sitä.

Silti olen lukenut hienoja kirjoja. Anja Snellmanin Parvekejumalia suosittelen lämpimästi kaikille. Sen sijaan Johan Ajvide Lindqvistin kirjaa Ystävät hämärän jälkeen en suosittele kaikille. Kirja on raskas toivottomuuden kuvaus, jossa on mukana vampyyreja, väkivaltaa ja ällöttäviä kohtauksia. Se on myös intensiivinen, lumoava ja aivan toisenlainen kuin elokuva.

Tänään kävin ostamassa Pasi Ilmari Jääskeläisen uuden romaanin Harjukaupungin salakäytävät.

Odotan kirjalta paljon, sillä pidän hänen novelleistaan (Taivaalta pudonnut eläintarha) ja ensimmäisestä romaanista ”Lumikko ja yhdeksän muuta”. Suosikkikirjailijani. Sitä paitsi Harjukaupungin salakäytävissä kuulemma sataa miltei koko ajan.

Myös Agatha Christie on suosikkikirjailijani. Hänen syntymästä tuli tänään 120 vuotta.

Suomalaisten onneksi

"Ei kai suomalaisuus-sana käyttökiellossa ole?", ihmettelee Lohjan kaupunginjohtaja Simo Juva Ilta-Sanomien mukaan. Lohjan vastavalittu uusi mainoslause kuuluu "Lohja – suomalaisten onneksi". Ilta-Sanomien jutun mukaan lausetta epäilee rasistiseksi mm. Uudenmaan liiton maakuntahallituksen jäsen Matti Tukiainen:

"Se on rasistista vihjailua. Jos Lohja on suomalaisten kaupunki, se ei ole virolaisten kaupunki, ei venäläisten kaupunki, ei puolalaisten kaupunki, ei serbien kaupunki, eikä somalien kaupunki. Pitäisikö näiden mainittujen tai muiden kansallisuuksien muuttaa pois, jos ehdotettu slogan otetaan käyttöön?"

Tukiainen varmaan tarkoittaa kommentillaan hyvää, osoittaa laajakatseisuuttaan, mutta epäonnistuu siinä. Minusta Tukiaisen kommentti vihjaa pikemmin poissulkemiseen kuin Lohjan kaupungin mainoslause, jossa suomalaisiksi lasketaan kaikki Suomessa asuvat ja Suomeen tulevat. Tukiainen näyttää lukevan suomalaisiksi vain suomalaisista vanhemmista syntyneet.

Lohjan kaupungin mainoslause muistuttaa lukuisia ruotsalaisia tv-mainoksia. Niissä "vi svenskar" tai vastaava ilmaus ruotsalaisuudesta on hyvin yleinen. Ei Ruotsissa epäillä näitä mainoksia rasistisiksi tai muualta Ruotsiin muuttaneita poissulkeviksi. Päinvastoin, niillä nostatetaan tunnetta siitä, kuinka hienoa ruotsalaisuus on ajatuksella "Me kaikki olemme ruotsalaisia".

Kahdessa suomalaisessa tv-mainoksessa onkin suomalaisuuteen viittaaminen korvattu ruotsalaisuudella. Läkerol mainostaa pastillejaan sanomalla, että "Hyvä maku tulee Ruotsista" ja kilpailuun osallistuja palkitaan "ruotsalaisen ruhtinaallisesti". Läkerol lienee ruotsalainen tuote, mutta silti.

Hartwallin Åttå Drinkero -mainos menee vielä pidemmälle. Siinä ruotslaisen homon näköinen mies löytää jääkaapista Åtto Drinkeron, joka on niin hyvää, että sen täytyy olla ruotsalaista.

En tiedä, mihin tämä maa ja kansa on menossa pelätessään suomalaisuuden esilletuomista. Hyvältä se ei tunnu. Myöskään suomalaisuuden ahdas rajaaminen ei tunnu hyvältä. Pitääkö tässä jossain vaiheessa hankkia sukuselvitykset ja geenikartat suomalaisuuden todistamiseksi?

Kuumeisia tunnustuksia

Viimeyönä sanoin tyttärelleni etten jaksaa enää pitää itseäni kasassa. Kuume ja kivut olivat vieneet voimani. Elämä oli vienyt voimani. Ensimmäistä kertaa elämässäni ajattelen, että syksy on rumaa aikaa. Innostukseni, optimismini ja positiivisuuteni ovat jättäneet minut. Ei kiinnosta, ei huvita, ei mikään. Kaikki yrittäminen on turhaa, mitään ei kuitenkaan tapahdu.

En minä enää ajattele tai tunne noin. Olen hieman pessimistisempi kuin tavallisesti tähän aikaan vuodesta, mutta sekin voidaan lukea, ainakin osittain, flunssan syyksi.

Elämässäni on onneksi myös mukavia asioita. Sain Millanilta blogitunnustuksen,

 
johon liittyy velvoite kertoa itsestään seitsemän asiaa ja jakaa tunnustus seitsemälle blogille eteenpäin. Kiitos Millanille, laitan tämän nyt eteenpäin.

Ensin seitsemän blogia:

Burberry Complex
Puutarhatarinoita
Saving people, hunting things
Aikamatkustajan blogi
Jäljen ääni
Astrologian Taika
Toisaalta ja toisaalta II

Seuraan useita hienoja blogeja, mutta nämä seitsemän kuvastavat myös minua, uteliaisuuttani ja kiinnostustani mitä ihmeellisimpiin asioihin. Jokaista näistä luen ilolla ja innoissani: oivalluksia, uusia ideoita ja tietämystä, optimismia, jännitystä ja elämänmenoa.

Olen huono tunnustamaan yhtään mitään. Olen keskustelussa avoin, salailu ei kuulu ominaisuuksiini. Minulla ei siis ole mitään tunnustettavaa? Tai ehkä tässä ei ole tarkoitus mennä niin syvälle, en tiedä.

Olen optimisti, joka syöksyy välillä epätoivon syövereihin.
Olen ujo ja rohkea.
Olen sosiaalinen erakko.
Olen lukenut nuoruudessani todella paljon. Nykyään luen yhtä teosta useamman viikon, unilukemisena. Vaikka kirja olisi hyvä, nukahdan parin sivun jälkeen.
Musiikki on elämänkumppanini, mutta hyvät tv-sarjat ovat rakastajiani.
Olen hyvä tyyppi.
Tunnen ja koen voimakkaasti.

Rahaa tavalliseen elämään

Metromatkustajana olen muutaman kuukauden ajan ihmetellyt Terrarahoituksen mainosta ”Rahaa tavalliseen elämään”. Metroasemilla tavallisen elämän mannekiineja ovat Kizu, 28-v. ja Kaltsu, 25-v. Terrarahoituksen sivulla uskotaan myös vanhempiin pikalainan tarvitsijoihin. Myös viisikymppiset Lilli ja Hessu tarvitsevat rahaa.

Kukapa ei tarvitsisi? Rahantarve ei minua mainoksessa ole ihmetyttänyt, vaan tavallisen elämän kuvaus:

Kizu, 28. Eläinkaupan energinen puotipuksu on tehnyt harrastuksesta itselleen työn. Sinkkuna viihtyvän eläinhullun kotona asuvat kaksi koiraa, muutama lisko ja papukaija Ozzy. Seuraavaksi hankintalistalla on intialainen pitkäkorvasiili. Pikkurahan puutteen vuoksi telakalla ollut sukellusharrastus kaipaa jatkokurssin lisäksi uutta märkäpukua. Ja uusi tatska kovasti polttelisi.

Pikalaina auttaa!

Ei tuo kovin tavalliselta kuulosta. Epäilen Kizun olevan veloissaan korviaan myöten, sillä tuollainen määrä lemmikkejä maksaa. Puotipuksun palkka ei voi olla suuri eikä toiveita paremmasta ole näkyvissä. Koulutustahan Kizulla ei näytä olevan. Silti hän vain pikkurahan puutteessa ei nyt sukeltele. En tiedä, kuinka paljon sukellusharrastus maksaa, mutta termi ”pikkuraha” taitaa olla vähättelyä.

Sitä paitsi Kizu on sinkku. Miksi se haalii vain eläimiä itselleen? Eikö tuonikäisen sinkun rahat mene miehenmetsästykseen? Mainosten rahantarvitsijoista Kizu on ainut, josta kerrotaan parisuhdetila. Kuitenkin myös Kaltsusta, Lillistä ja Hessusta välittyy kuva ihmisestä, joka elää yksin ilman perhettä ja kumppania.

Mainosten rahantarvitsijoiden harrastukset ovat kalliita. Silti niitä on pakko ylläpitää pienistä tuloista huolimatta. Onneksi on Terrarahoitus ja muut pikavippiä tarjoavat yritykset! Onko tosiaan niin, että menoja ei tarvitse suhteuttaa tuloihin? Pitääkö haluamastaan luopua vain siksi, ettei siihen ole rahaa?

Niinpä. Ylivelkaantuminen ja maksuvaikeudet taitavat kuulua tavalliseen elämään.

Leikkiä ikä kaikki

Tänään vietetään siskontyttöni Prometheus-juhlaa. Se vastannee rippijuhlaa, mutta enemmän on kyse aikuistumisriitistä. Ihmettelen, kuinka aikuinen 15-vuotias tyttö on, kunnes tajuan: hän on matkalla aikuisuuteen.

Kauko Röyhkä lauloi olevansa mieluummin vanha kuin aikuinen. Aikuisuus on ikävää, pelkkiä velvollisuuksia, työtä ja tylsyyttä, niinkö? Ehkä, jos sen niin haluaa ymmärtää.

Leikki ja leikkiminen liitetään yleensä vain lapsuuteen. Aikuiset eivät leiki! Väittäisin, että käsitys aikuisuuden tylsyydestä johtuu leikin kieltämisestä. Kuitenkin Johan Huizinga kirjoitti leikkivästä ihmisestä. Hänen mukaansa leikki ja leikkisyys on luovuutta, joka heijastuu yhteiskunnan ja kulttuurin kehityksessä. Vakava ja tylsä aikuisuus on väärinymmärrettyä aikuisuutta.

Se, että meiltä useilta leikki unohtuu arjen keskellä, on valitettavaa. Tosin ei leikki ole pelkästään hippasilla oloa tai nukeilla leikkimistä. Itse pidän kovasti sanaleikeistä ja sanontojen konkreettisten ja abstraktien merkitysten sekoittamisesta ja väärinymmärtämisestä.

Leikkinä voisi pitää kaikkea sitä, joka menee konkreettisen kokemuksen ohi ja yli. Mielikuvituksen käyttöä asioiden toisin näkemiseksi. Leikkiä on myös kysyminen ja ihmettely, koska ne edellyttävän sen oivaltamista, että asia voisi olla toisin.

En tiedä, mitä kirjoittaisin siskontyttöni onnittelukorttiin. Ehkä vain kehotan häntä nauttimaan, etsimään, kysymään ja nauramaan.

Bubble shooteria

Saatoin tyttäreni eilen lentokentälle. Hän asuu nettituttunsa, samanikäisen tytön luona viikon. Sitten on edessä muutto sikakalliseen opiskelija-asuntoon. Siinä on tarkoitus asua vain niin kauan, kuin kohtuuhintainen asunto löytyy. Tai siis norjalaiset uskaltavat ottaa vuokralaiseksi suomalaisen opiskelijatytön. Ne pojat mokasivat pahasti, eivätkä ottaneet tytärtäni yhteisönsä jäseneksi.

Asustelen kissan kanssa ja ihmettelen. Televisio on auki koko ajan, jotta täällä ei olisi niin hiljaista. En sitä tietenkään katso. Istun koneella ja pelaan Bubble Shooteria, joka hienosti täyttää lamaannuttavan tyhjyyden.

Voisin esimerkiksi tiskata, käydä läpi vaatekomerot, siivota, pestä pyykkiä. Tai katsoa kaikki ne elokuvat, joista minä pidän, mutta joista tyttäreni ei pitänyt. Tai katsoa kaikki ne elokuvat ja tv-sarjat, joista olemme yhdessä nauttineet.

Voisin tavata ystäviäni mielin määrin ilman tunnetta siitä, että hän odottaa minua kotona. Tosin kissa odottaa minua aina. Ruokkimaan, päästämään parvekkeelle, ottamaan syliin ja paijaamaan.

Käyn töissä. Tulen kaupan kautta kotiin. Paijaan kissaa. Yritän nukkua päikkärit, vaikka ei siitä mitään tule. Niinpä pelaan Bubble Shooteria ja pelkään yötä. Viime yön nukuin valot päällä ja todennäköisesti vielä monta muuta yötä.

Ikävöin tytärtäni. Murehdin. Olen varma, että kaikki on hyvin. Tekstailemme, soittelemme ja chattailemme Facebookissa.

Asuimme kahdestaan tässä asunnossa yli 15 vuotta. Yksin en ole asunut tammikuun 1987 jälkeen.

Karikatyyreja

Pilapiirros tai karikatyyri yleensä tavoittaa mallistaan olennaisen. Tyttäreni on piirtänyt Windowsin Paint-ohjelmalla minusta useita karikatyyreja vuosien mittaan. Uusimman piirroksen laitoin yläkuvaksi.

Minusta nämä ovat hauskoja ja kertonevat yhtä paljon mallista kuin tekijästä:)

Neljä keinoa elämään

J.K. Rowlingin Harry Pottereissa annetaan neljä keinoa elämässä selviämiseen. Sovellan, tai ainakin yritän soveltaa, niitä omassa elämässäni.

Niistä kolme esitellään kirjassa Harry Potter ja Azkabanin vanki.

Suklaa

Suklaan syönti auttaa toipumasta ahdistavista, epämiellyttävistä ja pelottavista tilanteista. Tämän toki kaikki tietävät, mutta se toimii!

Nauru

Mörön saa karkotettua tekemällä se naurettavaksi. ”Naurretavus!” Professori Lupinin oppitunnilla tämä tepsii myös hämähäkkipelkoon. Siihen en ole tätä vielä soveltanut. Rowlingin mukaan pelko karkotetaan liittämällä pelottavaan asiaan niin naurettava asia, ettei pelottavaa asiaa voi enää ottaa tosissaan.

Harry Pottereissa nauru ja naurettavuus liitetään vain pelon torjumiseen. Omassa elämässäni pyrin näkemään asioiden naurettavuuden ja hyväksymään oman naurettavuuteni. Vain naurun avulla voi olla vapaa yleisistä mielipiteistä, pakottavista koodeista ja tajuta oman ainutlaatuisuutensa.

Suojelius

Kun elämäniloa ei näy missään, kun ahdistaa, masentaa eikä toivoa ole ja vain koetut tai mahdolliset tulevat kauhukuvat pyörivät mielessä, on syytä kutsua suojelius. Suojelius pitää tietoisesti rakentaa ja sen muodostavat onni, toivo ja elämänilo, jotka tiivistyvät yhdessä oikein onnellisessa muistossa.

Hädän hetkellä on vaikeaa muistaa mitään hyvää ja jos muistaa, se tuntuu epämääräiseltä, epätodelliselta ja kaukaiselta. Siksi suojeliuksen kutsumista pitää harjoitella eli ajatella onnellisia asioita, kokemuksia, muistoja ja tulevaisuudenkuvia elämässään.

Blogini lukijat ovat varmaan huomanneet, että minulla harjoitukset suojeliuksen kutsumiseksi ovat jääneet vähiin. Mutta kyllä minä vielä opin.

Aikalisä

Joskus on hyvä ottaa aikalisä asioiden käsittelyssä. Harry Pottereissa tämä tehdään ajatuseulan avulla. Ajatuseulaan voi tallentaa kokemuksensa, muistonsa ja ajatuksensa ja ottaa ne siitä esille silloin kun itselle parhaiten sopii.

Ajatuseulan, tai mitä nimitystä siitä sitten käyttääkin, käyttö on periaatteessa helppoa. Ei tarvitse kuin päättää, että tätä asiaa ajattelen huomenna, ensi viikolla – tai vasta sitten, kun se on ajankohtainen.

Kyllä näillä pitäisi omassa elämässään pärjätä. Minunkin.

Tiikerien kaupungissa

Lähdimme niin kiireellä Osloon, etten ollut selvittänyt tietoja itse kaupungista. Eikö se riitä, että kyse on Norjan pääkaupungista, siellä on samana verran asukkaita kuin Helsingissä ja että tyttäreni menee sinne opiskelemaan? Mitä muuta tarvitsisi tietää?

Saavuimme Osloon junalla lentokentältä. Rautatientorilla oli suuri tiikeriveistos. Ihmettelimme ja naureskelimmekin asiaa. Mitä ihmettä Oslolla on tekemistä tiikerien kanssa? Kotona googlettamalla sain selville, että kaikki tietävät Oslon olevan Tiikerien kaupunki. Nimitys juontuu Bjørnstjerne Bjørnson runosta, jossa hän kuvaa Oslos tiikerien kaupungiksi. Niin kylmä ja vaarallinen paikka se on!

Olihan siellä viileämpää kuin Helsingissä, mutta vaaralliselta kaupunki ei vaikuttanut. Sen sijaan sanat pieni, kotoisa, sympaattinen ja kaunis kuvaavat sitä paremmin. Minulle muuttohaluja Osloon kuitenkin herätti komeiden ja hyvännäköisten miesten runsaus. Tosin taitaa riittää, että tyttäreni muuttaa sinne.

Vieraassa kaupungissa on vaikea liikkua kartankin kanssa. Onnistuimme kävelemään poikien asunnolle todella monimutkaista reittiä, vaikka kävelymatka yliopistolta olisi ollut kymmenisen minuuttia.

Poikien asunto oli oikein kiva ja siinä oli hyvä fiilis. Huone oli pieni, mutta siellä oli säilytystilaa vaatteille ja jopa peili. Keittiö oli myös pieni, mutta kylpyhuoneessa oli amme. Asunnossa oli useita oleskelutiloja, jotka vaikuttivat oikein viihtyisiltä. Kirjahyllyssä oli useita suosikkielokuviamme ja osa kirjoistakin oli samoja. Pojat vaikuttivat älykkäiltä ja sosiaalisilta ja oikein mukavilta.

Asuntoon tutustujia oli ollut paljon ja heillä oli näyttö vielä lauantaina. Tyttäreni lisäksi oli ollut vain yksi tyttö katsomassa asuntoa. Voidakseen päättää, kenet ottavat asuintoverikseen, he pyysivät tytärtäni kirjoittamaan itsestään jotain yhteystietojensa lisäksi. Samaa he olivat pyytäneet muiltakin. Ilmoittavat viimeistään tiistaina, kuka huoneen saa.

Toivon kovasti, että he valitsevat tyttäreni.

Muita asuntoja emme ehtineet katsoa. Tai olisimme ehkä ehtineet käydä vielä yhdessä, mutta ei ollut paikkaa minne mennä. Vastauksia sähköpostikyselyihini ei tullut kuin ruotsalaispariskunnalta, joka ilmoitti jo vuokranneensa huoneen.

Ehdimme olla Oslossa nelisen tuntia. Kävimme Kuninkaallisessa puistossa, ohikävelimme yliopiston ja oikeustieteellisen tiedekunnan ja vaikka minkä. Ehdimme käydä parissa vaatekaupassa ja Mäkkärillä pikaruokailemassa. Kiireen tuntu siivitti päivää ja lopulta juoksimme junalle ehtiäksemme ajoissa lentokentälle.

Vähän ennen boarding timea ilmoitettiin lennolle uusi lähtöaika. Sitä myöhennettiin useita kertoja. Lentomme lähti yli kolme tuntia myöhässä. Saimme 12 euron voucherit lentokentän ravintoloihin korvaukseksi myöhästymisestä. Ei se paljon lohduttanut.

Tiikerien kaupunki tulee minulle hyvin tutuksi, sillä aion vierailla tyttäreni luona usein. Sitten kun hän on saanut asunnon.