Kesäkoti. Osa 1

Kesäloman ajaksi muutin sisareni kotiin Kontulaan. Pääsin lähtemään sunnuntaina vasta seitsemän jälkeen illalla. Mukaani olin pakannut hieman ruokaa, maitoa ja cokista. Vaatetta pakkasin mukaan vain helteisten kesäpäivien varalle. Painavimmat mukaan otettavat olivat läppäri, järjestelmäkamera ja yli 400-sivuinen kovakantinen romaani.

Kontulaan saavuttuani otin kuvan ruusuista.

Kesäkodissa oli juuri lähdössä oleva sisarenpoikani. Hän oli katsonut Game of Thronesia, mutta keskeytti sen minun saavuttuani. Kohtelias nuori mies totesi keskeyttämisen syyksi sen, että minä en ole nähnyt kutoskautta lainkaan. En tiedä, kuinka moni pystyisi jättämään Game of Thronesin katsomisen kesken, oli syy mikä tahansa!

Sisareni oli jättänyt minulle lahjapaketin, josta kääriytyi tiikeri. Kertakaikkisen suloinen!

Tiikerin on tarkoitus helpottaa eroa Nessasta, joka jäi kotiin tyttären kanssa.

Sisareni koti on minulle hyvin tuttu. Tekniikan käyttöönotto oli kuitenkin kangertelevaa. Sisarenpoikani oli onneksi jättänyt minulle television auki. Olin saanut ohjeet kaikkien laitteiden käyttöön, mutta epäilen silti, että olisin saanut runsaasti aikaa kulumaan myös television käynnistämisen kanssa. Tv tarkoittaa tässä tapauksessa projektoria, digiboksia ja viritinvahvistinta.

Läppärin ja puhelinten liittäminen sisaren wifiin tapahtui muutaman erehdyksen ja yhden puhelinsoiton kautta. Ensimmäinen ongelma oli toki se, että modeemi ei ollut päällä! Toiseksi piti tarkistaa verkon nimi. Kolmanneksi piti hyväksyä se tosiasia, että kun salasanan oli sanottu olevan keskimmäinen, se myös tarkoitti sitä!

Läppärini ei ilmeisesti pitänyt matkustamisesta. Sain sen kunnolla toimimaan vasta muutaman uudelleenkäynnistyksen jälkeen.

Niin jännittävää kaikki oli, että muistin syödä vasta kymmenen jälkeen. Siihen mennessä olikin jo kehittynyt hurja nälkä. Nukkumaan menin puolen yön paikkeilla. Heräilin yölllä muutaman kerran.

Aamun kohokohta olikin puuron keittäminen aivan omituisella liedellä! Kaksi kertaa keskustelin sisareni kanssa puhelimessa selviytyäkseni asiasta.

Nyt lähden käymään kotona. Tarvitsen lämpimämpiä vaatteita selvitäkseni hyisestä säästä. Ei muuten ole ensimmäinen kerta, jolloin lähden matkaan kesäisin vaattein, joilla ei sitten tarkenekaan ulkona.

Toukokuussa luetut kirjat

Toukokuussa ehdin lukea vain kolme kirjaa. Luin kyllä tapani mukaan päivittäin, mutta en ehtinyt lukea aloittamaani yli  800-sivuista kirjaa ennen toukokuun päättymistä.

Ensimmäinen toukokuussa lukemani kirja oli Stephen Kingin Musta torni -sarjaan osa 4,5 Tuulen avain.

Tuulen avain sijoittuu sarjassa kirjojen Joutomaa ja Callan sudet väliin. Tuulen avain on perin merkillinen kirja sisäkkäisten tarinoiden vuoksi. Alkuasetelmassa Ronald, Eddie, Susanna ja Jake sekä Oi-mäyriäinen asettuvat vankkarakenteiseen taloon suojaan jäätävältä vihurilta. Ajan kuluksi Ronald alkaa kertoa tarinaa, jossa hän kertoo tarinan nimeltä Tuulen avain. Tarina Tuulen avain oli todella hieno ja itse asiassa valmisteli ainakin minua Callan sudet -osaa varten.

Richard Adamsin Ruohometsän kansa oli ihastuttava kirja villikaneista. Urheudesta, viisaudesta, näkemisestä ja rohkeudesta tehdä asioita toisin kuin aina ennen.

Kirjan lukiessani ihmettelin, miten vasta nyt luen tätä kirjaa, joka kansitekstin mukaan valloitti koko maailman. Minut Ruohometsän kansa valloitti myös! Lemmikkilokki! Morsiamenryöstö!

Kolmannessa toukokuussa lukemassani kirjassa matkustin Shetlandin saarille. Toki syy lukea Ann Cleevesin Musta kuin yö oli sarjassa Shetlandinsaarten murhat, jonka YLE1 näyttää kesän aikana uusintana.

Musta kuin yö on synkkä kirja. Siksi halusin kuvata sen värikkäässä taustassa. Olin nähnyt kirjaan perustuvan jakson ja autuaasti unohtanut kaiken. Hämärien muistikuvien perusteella veikkasin murhaajaksi väärää henkilöä.

Vappuaaton kuulumisia

Tämän päivän järkevin teko oli pestä hiukset heti aamulla. Myöhemmin se olisi ollut mahdotonta.

Veimme Nessan ulos kävelylle. Aluksi vain katselimme sisäpihan kummallisuuksia kuten uskomattoman isoa kissanhiekkalaatikkoa ja kuuntelimme lintujen livertelyä. Rauhallista ja mukavaa, mutta ei aurinkoa. Läksimme läheiselle aurinkoiselle kalliolle, jonne voi kiivetä mukavaa puuportaikkoa myöten.

Portaiden yläpäässä Nessa pelästyi portaita pitkin tömisteleviä lapsia. Empaattisena ihmisenä minäkin menin paniikkiin ja otin panikoivan kissan syliini. Ja se oli päivän järjettömin teko. Vinkki: älä ota panikoivaa kissaa syliin. Älä edes ajattele tekeväsi sellaista.

Nessa huitoi kynsillään oikean käteni verille. Pikkurillin, nimettömän, kämmenen ja peukalon. Muutama pisara verta tipahti kalliolle ennen kuin sain vedettyä nenäliinan taskustani. Sitten tulikin kiire kotiin puhdistamaan haavoja.

Nessa piti tietenkin rauhoitella ensin. Tyttäreltäni se sujuikin oikein hienosti. Kotiin päästyään Nessa oli taas oma utelias itsensä.

Haavoilla oleva käteni on kipeaä septidinistä ja huuhteluista huolimatta. Haavat ovat hankalissa paikoissa eikä tiskaaminen ole silloin kivaa. Taikinan pyörittely käsissä on mahdotonta. Sentään munkkien paistajaksi kelpasin.

Hyviä niistä tuli, vaikka paistoin munkkeja ekan kerran. Miten siitä kärystä muuten pääse eroon?

Hyvää vappua!.

Nefertiti eli Nessa

Pikkuinen ragdoll-neiti Nefertiti eli kutsumanimeltään Nessa saapui kotiimme tammikuun 16. päivä.

Sen jälkeen elämä on ollut ihmeellistä. Pienen kissan löytöretkiä kodissani ja ihmettelyä on ilo seurata. Jokaiseen päivään kuuluu leikki, ensimmäiseksi aamulla ja viimeisenä illalla.

Kirjahylly on oikein mukava paikka nukkua, kunhan saa ensin turhat kirjat pois tieltä.

Nessa harkitseekin vakavasti kirjallisuuskriitikon uraa.

Ragdolleja sanotaan rauhallisiksi kissoiksi. Nessan pentuenergia on hurja ja se kohdistuu kaikkeen mahdolliseen liikkuvaan. Lattian lakaisu harjalla on aivan ihanaa, samoin lakanoiden vaihto ja sängyn petaaminen. Huiskaa tavoitellessaan Nessa hyppii ja tekee ilmassa kärrynpyöriä. Pallot saavat kyytiä pitkin kotiani. Mutta joskus Nessa on sitä mieltä, että jalka on paras saalis.

Aluksi Nessa oli nirso ruoan suhteen. Saattoi se toki olla pieneltä kissalta jännitystä, kun yhtäkkiä koti on aivan toinen ja elämä ainoana kissana on alkanut. Kokeilin lähes kaikkia mahdollisia penturuokia. Mieluismmaksi osoittautui Schesirin penturuoka.

Paljon energiaa sisältävän penturuoan ja aina tarjolla olevien naksujen ansiosta Nessa on kasvanut nopeasti. Koko ajan Nessa näyttää yhä enemmän ragdollilta.

Muistilista ensi joulua varten

Jouluvalmistelut aloitan lukemalla aikaisemmat muistilistat ensi joulua varten.

Tärkein oivallus, kaikkiin jouluihini soveltuva, on pitää lomaa viikon ennen joulua. Siinä ehdin ihmetellä, mitä mun pitääkään tehdä ja missä järjestyksessä. Ensimmäinen kohta muistilistassa ensi joulua varten on: Aloita joululoma 19.12.2016!

Olen monesti palannut töihin heti joulun jälkeen. Vuoden 2016 joulu osuu viikonloppuun vain tapaninpäivän osuessa viikolle. Siksi muistilistani ensimmäiseen kohtaan tule lisäys: Harkitse töihin palaamista vasta 28.12.

Osta joulukortit ajoissa. Tarkista tyhjät joulukortit ennen uusien ostamista. Niissä on paljon kauniita kortteja, joita en aikaisempina vuosina ole malttanut lähettää. Tarkista osoitteet.

Jos ehdit, tee joululaulajaisia varten uudet kansiot. Olisi kivaa, jos laulut olisivat aakkosjärjestyksessä laulun nimen mukaan!

Siivoa se mitä huvittaa ja mikä tarpeelliselta tuntuu.

Suunnittele menu huolella, niin selviää harvemmilla ruokakauppareissuilla.  Jos valmistat kasvisjouluruoan muualla, ota omat mitat mukaan. Tänä jouluna Broileria vegetaristille oli liian mausteista.

Tänä jouluna vietimme aaton siskon luona. Paikalla oli hänen koko perheensä, toinen sisko perheineen ja me. Se oli oikein mukavaa. Ruokailun ja lahjojen jaon jälkeen pelasimme iKnow-peliä. Se olisi mukavaa myös ensi jouluna.

Lahjoja on kiva saada ja antaa. Silti tuntuu, että ensi jouluna olisin valmis kokeilemaan lahjatonta joulua. Itseni tuntien en sen toteutumiseen aivan täysin usko, mutta jos sittenkin. Ota kuitenkin koko vuoden ajan ihania kuvia perheestäsi, kissastasi, sisaristasi ja heidän perheistään vanhempien kalenteria varten! Koita saada joku ottamaan kuvia myös itsestäsi.

Joulukuusta ei tarvitse pestä myöskään ensi jouluna. Kuusen koristeita voisi hankkia lisää. Jos/kun löydän kauniita koristeitä, niitä voisi ostaa enemmän kuin kaksi. Kuusemme on toki kaunis, mutta ei siinä yhtenäistä linjaa ole. Sellainen ehkä tulee usealla samanlaisella kuusenkoristeella?

Suklaata ei todellakaan kannata olla liikaa! Tänä jouluna olimme ostaneet itsellemme belgialaista suklaata. Meillä molemmilla oli yksi oma pienempi suklaarasia ja yhteisenä meillä oli hieman suurempi suklaarasia. Se riitti oikein hyvin. Muuten ei jaksa syödä joulutorttuja tai jälkiruokaa!

Tärkein muistettava asia kuitenkin on: Älä hätäile, älä stressaa! Kaikki sujuu kyllä!

Osku ja veljet

Alavudella syntyneellä Oskulla oli 2 veljeä ja yksi sisko. Osku oli meidän kissa ja veljensä Otto ja Ville olivat sisareni kissat.

Ensin Helsinkiin matkusti Otto, parin viikon päästä Osku ja viimeisenä Ville. Otimme pennut kovin nuorina, vain Ville oli oikeassa luovutusiässä saapuessaan Helsinkiin. Hyvin ne silti olivat pentuina oppineet kissan tavoille.

Otto Oskun hoidossa sillä aikaa kun Ville on vasta matkalla Helsinkiin

Veljekset tapasivat usein toisiaan, joko meillä tai Oton ja Villen kodissa. Veljiensä kanssa Osku halusi leikkiä ja olla yhdessä, mutta veljet arvostivat enemmän omaa oloaan.

Usein Osku huhuili:"Hei, missä te ootte?"

Villen kanssa leikki sujui, Ville tosin matemaattisen tarkasti valitsi aina paikakseen Oskun lempipaikan. Ensin Osku tuijotti jähmettyneenä Villeä. Seurannut hyökkäys Villen kimppuun oli raivoisa: Osku oli valmis veljenmurhaan. Tuloksena oli kiivas tappelu, joka päättyi tasapeliin. Kumpikaan ei saanut olla Oskun lempipaikassa. Vähän ajan päästä Ville löysi toisen Oskun lempipaikan.

Helpoiten yhteiselo sujui yhdessä nukkumalla.

Periaatteessa Osku oli kohtelias isäntä vierailleen. Se antoi vieraiden syödä ensin ja vasta Oton ja Villen syötyä Osku meni ruokakupille. Otto oli tainnut muutaman kerran sähistä ruokailun yhteydessä eikä Osku halunnut suututtaa kolme-neljä kiloa painavampaa veljeään.

Niinpä Osku tyytyi vakoilemaan ja seurailemaan Ottoa - turvallisen välimatkan päästä.

Salainen agentti Osku vakoilutehtävässään.

Vakoilun vuoksi Osku tiesi aina, missä Otto on. Kerran kävi niin, että Otto katosi. Koko päivänä en löytänyt sitä mistään. Olin kauhuissani, olihan sisareni uskonut kissansa minulle hyvään hoitoon, Kissan kadottaminen ei kuulunut sopimukseen. Kysyin Oskulta moneen kertaan: "Missä Otto on?". Ja joka kerta Osku lähti kohti tyttären työpöytää. Ilmeni, että työpöydän alaosassa oli kissan mentävä aukko, josta Otto lopulta löytyi.

Villen kuolema ei muuttanut Oskun ja Oton välejä. Vanhaan tapaansa Otto sähisi Oskulle ja Osku suhtautui Ottoon varovaisella kunnioituksella ja ihmetyksellä. Oton vieraillessa meillä Osku kertoi minulle töistä palatessani aina ensimmäiseksi Oton kuulumiset. Osku olikin luonteeltaan emo.

Kissasynttärit kesäkuussa 2012

Ihania kissaveljeksiä ei enää ole. Oskun hautajaisissa puhuimme, että ehkä meidän pitäisi uudestaan ottaa itsellemme pennut samasta pentueesta, sillä kissaveljekset yhdistivät myös meidät ihmiset läheisempään yhdessäoloon. Ehkä tämä toteutuu joskus tulevaisuudessa.

Kolme kynttilää Oskun, Oton ja Villen haudalla

Tammikuussakin luen Kingiä

Luettuani Stephen Kingin Musta torni -sarjan kaksi ensimmäistä osaa tiesin, että haluan lukea sarjan muutkin osat.

Marraskuussa luin sarjan ensimmäisen osan Revolverimies. Jouluaattona luin loppuun toisen osan Kolme korttia pakasta.

Revolverimiehen ensimmäinen virke paljastaa, mistä kirjassa on kyse:

"Mustiin puettu mies pakeni autiomaan halki, ja revolverimies seurasi hänen jälkiään."

Roland Deschain on viimeinen revolverimies. Hänen on puhuttava mustiin pukeutuneen miehen kanssa, sillä tällä on tietoa Mustasta tornista, sillä Musta torni on Rolandin ka, kutsumus.

Revolverimies on selkeästi johdanto-osa kummalliseen maailmaan, joka on muuttunut ja muuttuu jatkuvasti. Lukija tutustuu Roland Deschainiin, hänen taustaansa ja revolverimieskoulutukseen. Jahdatessaan mustiin puettua miestä Roland tuhoaa yhden kaupungin ja kohtaa noin 12-vuotiaan pojan Jaken. Lopulla Roland saa miehen kiinni. Mustiin puettu mies ennustaa Rolandin tulevaisuuden seitsemän kortin avulla. Mustaa tornia mustiin puettu mies kuvaa näin:

"Kuvittele, että kaikki maailmat, kaikki maailmankaikkeudet, kerääntyisivät yhdeksi ainoakasi ryhmäksi, yhdeksi ainoaksi pylvääksi, Torniksi."

Vaikka Revolverimies oli outo kirja, päätin antaa sarjalle mahdollisuuden ja luin toisen osan Kolme korttia pakasta.Kirjan alussa Roland herää meren rannalla ja joutuu painajaismaisen hummeriolion hyökkäyksen kohteeksi. Roland onnistuu tappamaan eläimen, mutta menettää kaksi sormea oikeasta kädestään ja yhden varpaan.

Kolme korttia pakasta -kirjassa Roland hakee meidän maailmastamme (New Yorkista) itselleen kaksi matkakumppania, Eddien ja Susannahin. Kolmannen oven takana olisi murhaaja Jack Mort, mutta Roland muuttaa historiaa aiheuttamalla Jack Mortin kuoleman.

Pidin Kolme korttia pakasta -kirjasta, vaikka siinä oli kauhistuttavia hummerieläimiä ja jotkut henkilöt olivat hyvin ikäviä. Kingin erityisosaamista taitaa olla henkilökuvat ja -tarinat, joista tässä kirjassa saa todella nauttia.

Annoin Mustan Tornin kolmannen osan Joutomaan itselleni joululahjaksi ja  neljännen osan Velhon ostin siltä varalta, että luettava loppuu kesken.

Aloitin Joutomaan lukemisen heti edellisen osan päätyttyä. Kirja on paksu ja Velho on vielä paksumpi. Todennäköisesti luen Kingiä vielä helmikuussakin.

2015

Vuoden viimeisenä päivänä yritän löytää kuluneesta vuodesta jotain hyvää. Löydän yhden oikein hyvän. Ja lukuisan määrän hyviä lukemiani kirjoja. Ja perheeni ja ystäväni.

Aloitin vuoden 2015 edellisen vuoden raskaissa fiilikseissä. Kaikki tekemiseni tuntuivat saavan alkunsa pakosta. Ikäväähän sellainen on. Kamppailin vastaan etsimällä ja löytämällä joka päivästä syyn olla onnellinen. Helppoa se ei aina ollut. Jotain kuitenkin tapahtui eikä elämä tuntunut enää pakon sanelemalta.

Odotin kevään eduskuntavaaleilta muutosta parempaan. Kolmen eniten paikkoja eduskunnassa saaneen puolueen hallitus tuntui jo hallitusohjelmallaan vastaavan huonosti odotuksiini.

Yhteiskunta ja politiikka alkovat mennä sekaisin kesällä. Viha, riitely, vastakkainasettelu, uhkailu, pakottaminen (esim. pakkolait) ja poliittinen vastuuttomuus hätäisine aikatauluineen synnyttivät ahdistuksen, josta ei pääse eroon.

Hallituksen puheet ja teot kuulostavat korviini siltä, kuin vain niillä, joilla on rahaa, menestystä ja vaikutusvaltaa, olisi merkitystä. Muilta saa viedä tuhkankin pesästä, sillä hallitus tuntuu ajattelevan etteivät esim. lapset, sairaat, vanhukset, opiskelijat eikä julkinen sektorikaan tuota yhteiskunnalle mitään. Vain rahan menoa. Eikä niistä siksi tarvitse pitää huolta. Kuin raha voisi olla ainut mitta! Missä ovat välittäminen, toisen kunnioittaminen, ihmisarvoinen elämä ja huolenpito, yhteiskunnallinen solidaarisuus?

Mikä on tämä maa, jossa koulutus on taloudellinen riesa, ei voimavara? Mikä on tämä maa, jossa pelkoa ja vihaa toisia ihmisiä kohtaan voi lietsoa ihan rauhassa? Rasisminvastaisesta ryhmästä Facebookissa saan lukea, kuinka pimeää, vääristynyttä, sairasta ja tietämätöntä ajattelua ja siitä kumpuavaa toimintaa voi Suomessa olla. Miten se on edes mahdollista?

Ahdistavaa.

Aivan hirvittävää oli kissan sairastuminen ja kuolema.

Tyttäreni tajusi nopeasti, että uuden kissan etsiminen helpottaa surussa. Minulla kesti pitempään asian tajuaminen. Mutta kun vastaan tuli Daisyn ja Nipsun pentue ja siinä pikkuinen Rosmariini, aloin ymmärtää.

Rosmariinilla ikää 3 viikkoa. Kuva Minna Penninkangas.

Ilmoitin kasvattajalle, että olemme kinnostuneita Rosmariinista ja hän varasi sen meille alustavasti. Pääsimme katsomaan Rosmariinia ja muita pentuja, kun niillä oli ikää melkein kaksi kuukautta. Tunnin verran ihastelimme kuuden pennun elämää. Ja se oli ihanaa. Lopuksi viisi tyttökissaa nukahti vieretysten, aivan toisissaan kiinni. Pentueen ainut poika oli nukahtanut jo aikaisemmin omiin oloihinsa. Ja Rosmariini oli todella suloinen!

9-viikkoinen Rosmariini. Kuva Minna Penninkangas.

Rosmariini tulee meille tammikuun puolen välin jälkeen. Silloin kisu saa uuden nimen. Jo nyt se on tuonut elämääni niin paljon ihanuutta, toivoa ja luottamusta tulevaan, että uskallan odottaa alkavalta vuodelta myös jotain hyvää.

Musisoivat kissat

Olen juuri aloittanut laulamiseen ja soittamiseen liittyvien joulukorttien keräämisen. Ilokseni huomasin tänään joulukorttiostoksilla, että musiikki on palannut joulukortteihin. Joululauluja esittävät ihmiset, enkelit ja - kissat.

Itse asiassa en aikasemmilta vuosilta muista, että jouluisia kissakortteja olisi ollut runsaasti. Nyt oli ja mikä merkillisintä, kissat soittavat tai laulavat joulukorteissa.

Luulin, että tämä ensimmäinen jää ainoaksi.

Sitten vastaani osui tämä.

Ja tämä.

Ostettuani nämä kolme joulukorttia muistin, että oikeastaan olen ostamassa joulukortteja läheisilleni, en itselleni. Niinpä ostin lisäksi vain pari kissamaista joulukorttia, mutta niissä ei soiteta eikä lauleta. Ja sitten aloin ajatella, että ehkä kaikki eivät halua kissajoulukorttia.

Taidan mennä uudestaan joulukorttiostoksille.

Osku ja ruoka

Oskun tapa pyytää ruokaa oli vastustamaton. Osku meni keittiiöön ja otti perusistuma-asennon ruokakuppinsa läheisyydessä. Siinä Osku istui sanomatta mitään, asentoa vaihtamatta.

Tarkkaavaisesti Osku katseli kun laitoin ruoan sen kuppiin. Vasta kun kuppi oli pakallaan, Osku luopui perusasennosta. Ruoasta Osku kiitti aina kovaäänisellä kehräyksellä.

Näin päiväsaikaan. Öisin Osku naukui minut hereille: nyt on saatava ruokaa ja heti! Ja niin se saikin.

Ruoan suhteen Osku oli hyvin nirso. Mikä tahanasa ruoka ei kelvännut, mutta McDonaldsin ranskalaisia Osku rakasti. Niitä se tuli aina vaatimaan itselleen - eikä juuri koskaan saanut. Mutta silloin kun sai, Osku nuoli tarkkaan ensin suolakerroksen ja sitten mutusteli saamansa pienen palan suussaan.

Usein kävi niin, että luulin Oskun pitävän jostain ruoasta. Olihan se sitä syönyt jo jonkin aikaa. Yhtäkkiä ennen himoittu ruoka ei kelvannut lainkaan. Tällöin alkoi uuden lempiruoan etsintä.

Se oli epätoivoista työtä.

Kun Osku ensimmäisen kerran lopetti syömisen kokonaan, ostin sille kaikki mahdolliset kissan märkäruoat, jotka löysin.

Kesti piinaavan kauan ennen kuin löysin Oskulle maistuvan ruoan: tonnikalaa aloe vera -öljyssä. Sen jälkeen alkoivat muutkin ruoat maistua.

Osku siirtyi paremmille metsästysmaille lokakuussa. Ikävä ja suru on kova.

Muistot persoonallisesta kissastamme lohduttavat minua. Ehkä kirjoitan muitakin muistoja Oskusta jossain vaiheessa.

Kirjastoasiaa

Ken Follettin hienossa romaanissa Kun suuret sortuvat pohditaan myös kirjaston ja lukemisen olemusta.

"Lev osasi lukea, mutta hän ei oikein ymmärtänyt ihmisiä, jotka nauttivat siitä. Sanomalehdet oli täällä kiinnitetty painaviin puupidikkeisiin, niin ettei niitä voinut varastaa, ja kylteissä luki: HILJAISUUS. Mitä hauskaa sellaisessa paikassa voi tehdä?" 

Myös kirjastoalan ihmiset saavat oman osansa.

"Hän oli kaupungin kirjastolaitoksen palveluksessa ja tarkka pikkuasioista."

Salaperäiset rukiinjyvät ja Viiden pennin laulu

Agatha Christie upotti kirjoihinsa lastenloruja ja sitaatteja mm. Shakespearen näytelmistä. Hänen teostensa nimetkin ovat toisinaan lastenloruista, kuten esim. Viisi pientä possua (Five little pigs) tai kirjallisuussitaatista, kuten esim. Tuijottava katse  (The mirror crack'd from side to side).

Agatha Christien dekkarissa Salaperäiset rukiinjyvät murhataan kolme ihmistä lyhyen ajan sisällä. Herra Rex Fortescue toimistossaan, vaimonsa Adele Fortescue kello viiden teellä olohuoneessaan ja heidän nuorempi sisäkkönsä Gladys Martin ripustaessaan pyykkiä.

Tarkastaja Neeleä hämmentävät tapaukseen liittyvät omituiset yksityiskohdat. Herra Fortescuen takin tasku oli täynnä rukiinjyviä. Gladysin nenä oli puristettu pyykkipojalla. Piirakan täyte oli vaihdettu kuolleisiin rastaisiin.

Neiti Marplen mieleen murhat tuovat lastenlorun ja hän huomauttaa olevansa Hanhiemon kasvattama. "Ajattelin tietysti lastenlorua. Kuningas konttorissaan, kuningatar vierashuoneessa ja tyttö vaatteita levittämässä," toteaa neit Marple.

Salaperäisissä rukiinjyvissä loru menee näin: 

Viidestä pennistä laulun laulan, taskuntäydestä ruista.

Viisitoista rastasta piirakkaan pantiin linnanpihan puista.

Syömään kun sitten ryhdyttiin, ne alkoivat lauleskella.

Eikös ollut sukkela herkku kuninkaan lautasella?

Konttorissaan kuningas rahojaan laski ja huoli.

Vierashuoneessa kuningatar hunajaa leivälle vuoli.

Pikkupiika se tarhaan meni vaatteita levittelemään.

Silloin tuli se pikkuinen lintu ja nokkasi häntä nenään.

Olin utelias ja hain hyllystäni Hanhiemon iloisen lippaan. Siinä Kirsi Kunnas riimittelee Killingin laulun näin:

Tää laulu maksaa killingin

                ja kapallisen ruista.

Kaksikymmentäneljä rastasta

                linnanpihan puista

kuninkaan kaakkuun leivottiin.

                Ne lauloi herkkusuista,

ne mustat linnut lauloi niin,

                kun kakku avattiin.

Ja kuningas laski rahojaan

                ja oli huolissaan.

Ja kuningatar hunajaa

                maisteli nojatuolissaan.

Ja piika takapihalla

                pyykkinsä koriin koppasi,

ja silloin rastas viimeinen

                häneltä nenän noppasi.

Todella absurdia. Ei ihme, että loru jää lapsen mieleen pyörimään niin, että se muistuu neiti Marplen mieleen vuosikymmenien jälkeen.

Murhat eivät ratkea lorun avulla, mutta se auttaa neiti Marplea jäsentämään tehtyjä murhia. Ja murhaajalle - loru on vain kiva kulissi.

Salaperäiset rukiinjyvät (A pocket full of rye, 1953). Suomentanut Eila Pennanen.

Hyvää alkanutta joulukuuta!

Haaveilen siitä, että jaksaisin tänä vuonna kirjoittaa joulukalenteria. Ei nyt ehkä päivittäin, mutta melkein joka päivä. Saa nähdä, miten tänä vuonna käy. Viime vuonna blogissani oli peräti seitsemän joulukalenterijuttua.

Näin jolukuun aluksi muutama kuva Helsingin Esplanadin puistosta.

Valaistut puut ja porot ovat toki paikan päällä nähtynä huomattavasti upeampia kuin kuvissa. Silti miltei jokainen puistossa kävellyt otti niistä kuvia ja /tai poseerasi poron edessä.

Kuinka pimeä joulukuu olisikaan ilman valoja.

Myös itse Espalanadi on valaistu.

Hyvää alkanutta joulukuuta 2015!