Osku kävi lääkärissä

Osku-kissa kävi lääkärissä ensimmäistä kertaa viime kesän käynnin jälkeen. Kyseessä oli kontrollikäynti, jonka perusteella selviää, onko lääkitys kilpirauhasen liikatuotantoon kohdallaan.

Tutkimuspöydällä

Osku oli lääkärissä oma utelias, rohkea ja sosiaalinen itsensä. Olin oikein ylpeä kissastani. Tällä kertaa Osku ei tiputtanut karvojaan tutkimuspöytää täyteen. Tällä kertaa Oskua ei huputettu verinäytteenottoa varten kuten kesällä, joten se sujui oikein hyvin.

Verinäytteen tulosten mukaan Osku tuottaa edelleen liikaa kilpirauhashormonia. Lääkitystä lisätään ja nyt pitää tarkkailla, ettei lääkitys vähennä liikaa kilpirauhashormonin tuotantoa. Jos niin käy, Osku muuttuu veltoksi, erittäin uneliaaksi kissaksi, jolle ei ruoka kelpaa. Vielä sellaista ei ole näkynyt.

Pariisilainen murharyhmä

Jos olisin poliisi, mieluisin työpaikkani olisi komisario Adamsbergin johtama murharyhmä Pariisissa. Ja vaikka olen informaatikko, edelleen valitsisin työyhteisökseni komisario Adamsbergin johtaman murharyhmän Pariisissa.

Ymmärrän toki, että Fred Vargasin Adamsberg-romaanit ovat fiktiota. Silti Vargasin kuvaama työkulttuuri nostattaa kaihoisan huokauksen.

Adamsbergin johtama pariisilainen murharyhmä on merkillinen työpaikka. Apulaiskomisario Danglardia ei kannata vaivata asioilla enää kolmen jälkeen, sillä siinä vaiheessa hän on jo juonut pullollisen valkoviiniä (tai punaviiniä lopetettuaan valkoviinin juonnin). Häntä ei myöskään lähetetä ensimmäisten joukossa murhapaikalle, sillä Danglard voi herkästi pahoin nähdessään verta ja ruumiita. Murharyhmä ei kuitenkaan pystyisi ratkaisemaan ongelmallisia kysymyksiä ilman Danglardia, sillä kuten Adamsberg opettaa alle vuoden vanhaa poikaansa:

”Miten kannattaa menetellä silloin, kun ei ymmärrä. Katsopas nyt tarkkaan.

Adamsberg otti esiin matkapuhelimen ja valitsi hitaasti numeron lapsen seuratessa hänen puuhiaan harhailevin katsein.

- Silloin soitetaan Danglardille, Adamsberg selitti.

- Niin yksinkertaista se on. Paina tämä asia mieleesi ja pidä Danglardin puhelinnumero aina mukana. Danglard selvittää käden käänteissä kaikki tämän kaltaiset pulmat.”

Fred Vargas: Ikimetsän sydän. ss. 84-85.

Ylikonstaapeli Mercadet tarvitsee runsaasti unta. Siksi hän on tuonut murharyhmän tiloihin patjoja ja tyynyjä. Ollessaan hereillä ja pirteä Mercadet osoitti ylenpalttista intoa ja aktiivisuutta. Hänen erinomaisille aivoilleen ja erinomaiselle taidolleen käsitellä numeroita ja luetteloita on murharyhmälle paljon hyötyä.

Jokainen murharyhmän jäsen on oma kummallinen itsensä. Yksi varastoi ruokaa kaikkiin mahdollisiin paikkoihin ja yhdestä toivotaan, että se joskus viisastuisi. Tyhmien kysymysten esittäjää ja totuuden laukojaa tarvitaan silti. Vaikka Danglardin juomista ei aina hyväksytä, häntä arvostetaan. Myös Adamsbergia arvostetaan, vaikka murharyhmä jakautuukin tosiasioihin nojautuviin ja pilvien lapioijiin juuri Adamsbergin vuoksi.

Itse komisario Adamsberg ei saavu sovittuun tapaamiseen, koska hänellä on tapaaminen kevätpäiväntasauksen kanssa. Epämääräinen Adamsberg ei oman käsityksensä mukaan ajattele. Saadakseen selville ajatuksensa hän lähtee ulos kävelylle katselemaan lokkien lentoa ja lapioimaan pilviä tai uittamaan varpaitaan joessa. Silti tai ehkä juuri siksi Adamsbergilla on uskomaton kyky yhdistellä asioita, tarkastella asioita epätavallisista näkökulmista rohkeasti ja intuitiivisesti. Mutta ei Adamsberg ilman murharyhmäänsä saisi rikoksia ratkottua.

Näyttäisi siltä, että murharyhmässä voi tehdä mitä vaan ja työt tehdään kun huvittaa ja itse kullekin sopii. Näin ei kuitenkaan ole:

” Adamsberg soitti Hélène Froissylle ennen kuin ambulanssit lähtivät liikkeelle.

– Froissy, anteeksi vain, että kiskon sinut sängystä. Mene heti purkamaan kaikki laitteet [salakuuntelulaitteet], ensin murharyhmän tiloista, sitten minun kotoani. Aja sen jälkeen suoraan Saint-Denisiin rue des Ecrouellesille. Veyrencin auto on siellä. Poista siitäkin laitteet.

-  Eikö se voisi odottaa pari tuntia?

- En soittaisi sinulle kahtakymmentä yli kolme yöllä, jos asia voisi odottaa yhdenkin minuutin. Hoida kaikki jäljettömiin.”

Fred Vargas: Ikimetsän sydän, s. 396

Komisario Adamsbergin murharyhmästä kaipaan etenkin arvostusta ja kunnioitusta kunkin henkilökohtaisia taipumuksia, osaamista ja kokemusta kohtaan. Tiedetään, missä Danglard on hyvä ja annetaan hänen olla sitä. Tiedetään, ettei häntä kannata lähettää ensimmäisten joukossa murhapaikalle, joten ei tehdä sitä. Joku toinen on siihen hommaan paljon parempi.

Haaveilua tämä vain on. Suomalainen työkulttuuri on kova ja ankara. Arvostusta ja kunnioitusta näkee harvoin, vielä harvemmin niitä saa osakseen.

Kyse on mittasuhteista

Joskus minäkään en ymmärrä ajattelutapaani. Yksinkertaisen asian esittämiseksi tarvitsen monimutkaisen todistusaineiston. 

Lauttasaaren vesitorni sunnuntaina.

Tämän kuvan takia selvitin täydellisen auringonpimennyksen dynamiikaa sekä auringon, maan ja kuun etäisyyksiä toisistaan ja niiden keskinäisiä mittasuhteita. 

Ehkä vain ymmärtääkseni, että pienempi on suurempi. Luulin muuten, että kyse on matematiikasta, mutta se onkin fysiikkaa. 

Mittasuhteista selvisi mm. tämä: "Kuun halkaisijan suhde Auringon halkaisijaan on 1:400. Auringon halkaisija on siis 400kertaa suurempi kuin Kuun. Maan ja Kuun etäisyys toisistaan on 1:400 verrattuna Kuun etäisyyteen Auringosta. Siis 1:400. Vain tämän takia Auringonpimennys on mahdollinen."

Koiran kuolema ja muita hyviä syitä

”Koiran kuolema ei ole sairaus”, kirjoittaa Jari Sarasvuo tämän päivän Helsingin Sanomissa kolumnissaan ”Saikuttelu syö oikeuksiasi”. Sairaslomia pidetään Sarasvuon mukaan turhista syistä ja niitä myönnetään liian herkästi. Ja se tulee kalliiksi. Se kai lienee pahinta, mitä Sarasvuo ja moni muu asiasta keksii.

Viime aikoina on useasti keskusteltu eri medioissa ja työpaikoilla sairauslomista. Eniten tuntuvat hiertävän lyhyet, enintään kolmen päivän poissaolot, sillä niihin ei työnantaja aina vaadi lääkärintodistusta.

Myös työpaikkani taustaorganisaation Varhaisen puuttumisen mallia esiteltäessä mainittiin turhat poissaolot etenkin perjantaisin ja maanantaisin, joiden suoraan sanottiin viittaavan liian pitkään iloluonteiseen viikonloppuun. En ollut silloin uskoa korviani, sillä työpaikkani ja sen taustaorganisaation keski-ikä lienee yli viidenkymmenen. Kyse on siis keski-ikäisistä ihmisistä, joita hieman kärjistäen ei saa pysymään töistä pois vaikka olisivat kuinka sairaita.

Osaatko ajoittaa sairastumisesi tiistaista torstaihin? STM:n julkaisun ”Sairauspoissaolokäytäntö työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyönä” mukaan lyhyissä poissaoloissa hälytysrajana on esim. kolme viikonloppuun rajautuvaa poissaoloa puolen vuoden aikana. Kun hälytysraja ylitetään, tulisi poissaoloista keskustella työterveyden, työnantajan ja tämän poissaolijan kesken.

Samaisesta STM:n julkaisusta on seuraava määritelmä: ”Sairaus- ja tapaturmaperusteisella työkyvyttömyydellä tarkoitetaan tilannetta, jossa sairauden tai tapaturman aiheuttama työkyvyn heikkeneminen on siinä määrin työkykyä rajoittavaa, että ns. jäljellä olevalla työkyvyllä ei selviä työstään.”

Ja lisää: ”Poissaolo on lääketieteellisesti arvioiden tarpeen seuraavissa tilanteissa:

sairausoireiden selvittämiseksi,  sairaus estää työnteon, sairauden hoidon onnistumiseksi, sairaus pahentuisi työssä, sairauden paraneminen hidastuisi työssä, sairauden aiheuttama työkyvyn alentuma lisäisi  tapaturmariskiä,  työssäolo aiheuttaisi muille selvän sairastumisvaaran (mm. tartuntavaaran).”

Ehkä yleisin lyhyen poissaolon syy on flunssa. Koska viimeksi sairastit 3 päivää kestäneen flunssan? Itselläni flunssa alkoi 16.2. ja jatkuu edelleen ja töistä olin pois yhden perjantain flunssan takia. Kuinkahan monta olen ehtinyt tartuttaa ja tartutan edelleen flunssan jatkuessa?

Totta, koiran kuolema ei ole sairaus. Suru ei ole sairaus. Näyttäkää minulle silti ihminen, joka pystyy tekemään töitä itkultaan ja surultaan. Ainakin minä olisin työkyvytön, jos niin ikävästi kävisi, että kissani kuolisi. Tai jos sattuisi jotain vielä ikävämpää. Kai kaikki tunnolliset ihmiset käyttävät lemmikin kuolemasta aiheutuneeseen työkyvyttömyyteen lomapäiviään? Ei vai? Ainakin minulla menee hieman sekaisin käsitteet sairaudesta aiheutuva työkyvyttömyys ja työkyvyttömyys. Näin työntekijän näkökulmasta lopputulos on sama: töitä ei pysty tekemään.

Sairauspoissaoloihin liittyvässä keskustelussa on minua ihmetyttänyt myös se, että sairauksia ovat etupäässä fyysiset sairaudet. Entä mielen flunssa, lyhytaikainen depressio, käsittämätön alakulo tai väsymys, josta nukkumalla ei pääse eroon? Mainitsemani STM:n julkaisu mainitsee psyykkisistä sairauksista vain depression kaikkine luokituksineen.

Entä jos töissä ahdistaa niin ettei pysty tekemään töitä? Kävelläänkö silloin esimiehen juttusille, kuten nykyisten ohjeiden mukaan pitäisi tehdä? No, kuinka moni haluaa ehdoin tahdoin kertoa esimiehelleen, ettei nyt jaksa tai pysty ja alentaa siten palkkaansa? Epäilen useimpien kävelevän tällaisessa tapauksessa työterveyshuoltoon ja saavan ehkä muutaman päivän tai tapauksesta riippuen pidemmän sairausloman. Sairausloman kun ei pitäisi vaikuttaa suoritusarviointiin.

Olen ihmetellyt näitä asioita pitkään ja kirjoittanut täällä Päiväkävelyllä sairastamisen ja työelämän suhteesta. Juuri tämän päivän aiheeksi asia nousi Sarasvuon kolumnin vuoksi. Se raivostutti ylimielisen asenteensa vuoksi. Se raivostutti niputtaessaan kaikki työntekijät saikuttelijoiksi. Myös kolumnin tapa käsitellä monimutkaista asiaa suoraviivaisesti ja yksinkertaisesti raivostutti. Onneksi, sillä muuten en olisi tutustunut asiaan liittyvään lainsäädäntöön tai kirjallisuuteen.

Jatkan silti edelleen ihmettelyä: saako sairaana olla pois töistä? Ja toinen puoli: pitääkö sairaana olla pois töistä?

The Fantastic Flying Books of Mr. Morris Lessmore

Kun innoituksen lähteenä ovat hirmumyrsky Katriina, Buster Keaton, Ozin velho ja rakkaus kirjoihin, syntyy uskomattoman hienoa animaatiota. Tästä tekee mieli sanoa teinibloggarin tavoin: ”Mun on ihan pakko jakaa tää".

Olkaa hyvät: The Fantastic Flying Books of Mr. Morris Lessmore

Kuin kuningatar

Kampin kauppakeskuksessa jaettiin tänään ruusuja facediilin ystävänpäivän kampanjassa. Aivan sama miksi, olin vain onnellinen, että kerrankin osuin paikalla kun ruusuja jaettiin. Kuljin loppumatkan töihin ruusu kädessäni kuin kuningatar.

Ruusu oli melko nuhjuinen jo aamusta. Kotiin päästyäni vielä enemmän.

Ruusu on silti ruusu, jopa kukkatyynynliinaa vasten.

Hyvää ystävänpäivää!

Yllätysäänestäjiä

Onneksi presidentinvaali on ohi. Aloin väsyä vaaleihin jo viime viikolla, vaikka panokseni oli ollut vain aktiivinen keskustelujen seuranta, lehtijuttujen lukeminen sekä tietenkin Facebookin välittämät jutut ja keskustelut ystävieni kanssa. Äänestin toki myös, kahta eri ehdokasta.  Ehdokkaani matka presidentiksi päättyi ensimmäisellä kierroksella, mutta minun oli helppo valita se ehdokas, joka toisella kierroksella sai ääneni.

Ymmärrän silti niitä, jotka eivät äänestäneet. En minäkään ehkä olisi äänestänyt, jos toisen kierroksen ehsokkaat olisivat olleet toiset.. Vaikka monet päättivät olla äänestämättä, presidentinvaalin toinen kierros sai aikaan myös toisenlaista käyttäytymistä.

Tunnen muutaman ihmisen, jotka eivät ole äänestäneet missään vaaleissa moniin vuosiin. Mutta nyt oli mentävä äänestämään – Haavistoa. Jotta kaikki äänet eivät menisi Niinistölle. Tai koska puheet liittyen Haaviston homouteen olivat niin ällöttäviä. Tai koska Haavisto oli nuorempi ja komeampi. Tai koska Haavisto oli parempi. Tällaisia motiiveja poimin keskusteluista näiden yllätysäänestäjien kanssa.

Erityisen ylpeä olen vanhemmistani yllätysäänestäjinä. Äänestäminen toisin kuin lähes kaikki muut vaalipiirin äänioikeutetut on rohkea teko.

Hetken lepo ennen seuraavia vaaleja.

Talvikuvia

Palellessani ja kärsiessäni lisääntyvistä nivelkivuista käsissäni en millään voi ymmärtää esi-isiäni, jotka tulivat näin kylmään maahan.

Auringonlaskun aikaan asuinalueellani ymmärrän esi-isiäni täysin. Talven kauneus on huikea. Se saa minut ryntäämään kotiin hakemaan kameraa, ottamaan kuvia ja unohtamaan pakkasen.

Kun hurma on ohi auringon laskettua, nauran itselleni ja kohmeisille sormilleni.

Popedasta ja pinjansiemenistä

Miika Nousiaisen Metsäjätti on tarkkaa ja todentuntuista havainnointia tästä ajasta. Ennen kaikkea se on kuitenkin kirja ystävyydestä ja itsensä löytämisestä.  Metsäjätissä oli useita sellaisia oivalluksia, jotka pysäyttivät yksinkertaisuudellaan, osuvuudellaan ja tehokkuudellaan.

Muutama esimerkki:

Törmälän baarissa Wanha Mestari lukee jukeboksin yläpuolella seuraava tiedotus: "Popedaa saa soittaa vain kerran illassa. Yö lasketaan Popedaksi."

"Äidittömyys yhdisti meitä. Istuimme pitkiäkin aikoja yhdessä puhumatta aiheesta. Ei siitä aiheesta siinä iässä mitään osannut sanoa. Vertaistuki oli silti tärkeää, luulisin niin."

"Ei tehdas ole muoti-ilmiö. Muoti on sellaista, joka tulee ja menee. Niin kuin Dingo, se tuli Törmälään ja meni pois. Metsäteollisuus on ollut täällä läsnä koko ajan.”

"- Siellä ei ollut mitään.

- Missä?

- Kaupassa. Ei ollut luumutomaatteja, ei tuorepastaa, ei ricottaa, ei edes pinjansiemeniä.

- Voi rakas. Pääset huomenna kotiin.

- Nälkäisenä.

- Niin varmaan. Tiedätkö, minä olen kuullut ihmisistä, jotka ovat selvinneet kaksi päivää ilman pinjansiemeniä."

Ja monia muita. Yhteydessä kontekstiinsa sitaatit maistuvat vielä paremmilta.

Lontoo, 60-luvun alku

Pienenä tyttönä 60-luvulla luulin, että Beatles on rotu. Tämä luulo oli paljon helpompi kestää kuin tieto siitä, mitä Beatles todellisuudessa oli. Se, että Beatles olikin soitinyhtye Englannista, tarkoitti sitä, että en ikinä pääse kirkumaan muiden kanssa tai pyörtyilemään Beatlesien konserttiin. Tapana kun ei ollut päästää reippaasti alle 10-vuotiasta ulkomaille keikkaa katsomaan.

Tajusin syntyneeni väärään aikaan ja väärään paikkaan. Kun vain olisin muutaman vuoden vanhempi! Jospa asuisin Lontoossa enkä Niinimaalla!

Vieläkin aloittaisin aikamatkailun Lontoosta 60-luvun alkupuolella. Enkä lähtisi Lontoosta pois muutamaan vuoteen. Näkisin Beatlesin lisäksi Marc Bolanin, David Bowien ja kaikki muut.

Kuka siellä?

Aikaisten aamujen viikko tarkoittaa aikaisin nukkumaan menemistä, eikö? Olen siinä melkein onnistunut ja mennyt sänkyyn ennen kahtatoista. Tosin sitten alkaa lukeminen eikä sitä voi heti lopettaa.

Mutta ei se ole ainut syy lyhyisiin yöuniin. Maanantaita vastaisena yönä en saanut nukuttua, koska olin niin tohkeissani vaalien tuloksesta. Äänestin Arhinmäkeä, mutta olen hyvin iloinen Haaviston menestyksestä. Haaveilen uudenlaisesta Suomesta, joka ällistyttää jopa meitä suomalaisia.

Mielenjuolahdukset tulevat tietenkin iltaisin, ne parhaimmat, hauskimmat ja innostavimmat. Miten siinä voi nukkua, kun mieli kihisee innostuksesta ja haluaisi hyppiä ja nauraa? Eilen muistin E. Uspenskin kirjan Fedja-setä, kissa ja koira ja sen kuuluisan ”Kuka siellä? –kohtauksen. Tässä siitä vain muutama pätkä, koko jutun voi lukea kirjan sivuilta 31-33.

”Kuka siellä?

Hän sanoo:

- Minä täällä, posteljooni Petshkin. Toin teille Pörriöisen.

Naakka kysyy toistamiseen:

- Kuka siellä?

Posteljooni sanoo toistamiseen:

- Minä täällä, posteljooni Petshkin. Toin teille Pörriäisen.”

Keskustelu jatkuu koko päivän samanlaisena.

”Lopulta posteljoonia alkaa heikottaa. Hän oli ihan näännyksissä. Hän istui portaalle ja rupesi itse kysymään:

- Kuka siellä?

Johon naakka vastasi:

- Minä täällä, posteljooni Petshkin. Toin teille Pörriäisen.”

Keskustelu jatkui tällaisena siihen asti, kunnes Fedja-setä, Matroskin ja Musti tulivat metsästä.  Siinä vaiheessa posteljooni saatiin töin tuskin virkoamaan, naakan voinnista tarina ei kerro.

Ei tällaisen jutun jälkeen voi rauhallisesti laittaa silmiä kiinni ja nukahtaa. Mieleen pörrää toinen toistaan hauskemmat kohtaukset eri kirjoista, kuten muistiaukkoa täyttävät lampaat Leonie Swannin kirjasta Murha laitumella.

Lohikäärmeen vuosi

Tänään alkoi lohikäärmeen vuosi. Eilen äänestämisen ja vaateshoppailun jälkeen ihastelin lohikäärmekulkuetta kiinalaisen uudenvuoden juhlassa.

Katsellessani muita kulkuetta seuraavia tajusin, että kyse on myös kameroiden kulkueesta. Kulkuetta kuvattiin edestä, sivusta ja varmaan takaakin tavallisilla pokkareilla tai hienoilla järkkäreillä.

Minulla oli mukana vain puhelin ja kuvien laatu on sen mukainen. Onnistuin kahdesti kuvaamaan myös sormeni.

Katsellessani kiinalaisia käsintehtyjä kalligrafeja, maalauksia, koruja ja ruokakojujen tarjontaa kiusaus tehdä ostoksia oli suuri. Sitten iski saituus. 

Jostakin luin, että lohikäärmeen vuosi on onnen vuosi. Toivottavasti.

Se oli Virtanen!

Kello on noin kahdeksan illalla. Tähtikirkas taivas, lumi ja kodin valot antavat riittävän valaistuksen lumilyhtyjä tekeville lapsille.

Yhtäkkiä pihaan ajaa taksi. Niin ei Niinimaan koululle ollut kukaan aikaisemmin tullut. Kummallista oli myös se, että autosta nousi uppo-outo mies, joka kysyi: ”Onko tämä Niinimaan koulu?”

Hämmästyttävä tapahtuma ja kummallinen kysymys (miten tuo mies ei sitä muka tiedä?) saivat lumilyhtyjä rakentaneet lapset vain tuijottamaan. Ehkä joku nyökkäsi varovaisesti. Eihän sitä tiedä, millä asialla tuo mies oikein liikkuu.

Talossa oli huomattu taksintulo. Äitini ja Tuulikki-täti tulivat ulos katsomaan, mistä on kyse. Tuulikki tunsi vieraan miehen. Se oli Virtanen!

Tuulikki oli tullut Helsingistä viettämään joulua sisarensa perheen kanssa. En tiedä, oliko Virtasen saapuminen hänelle yllätys vai odotettu tapahtuma. En tiedä, mitä äitini ajatteli petatessaan Tuulikille ja Virtaselle yhteistä petiä. Vapaamielinen 60-luku oli mahdollisesti saapunut myös Niinimaalle. Elettiin ehkä vuotta 1968.

Mitään näitä en muista meidän lapsien pohtineen. Ne olivat sivuseikkoja, sillä Virtanen oli aivan ihana! Virtanen oli vilkas savolainen, joka jakoi hyvää oloaan kaikille ja erityisesti lapsille. Virtanen leikki kanssamme, opetti uusia asioita ja keksi uusia leikkejä ja nauroi kanssamme. Hän opetti piirtämään saman piirroksen isompana ruututekniikalla ja se oli hyvin jännittävää. Hän rakensi kanssamme lumiukkoja, leikki kanssamme lumisotaa ja pelasi shakkia.

Sellaista miestä emme olleet koskaan aikaisemmin tavanneet. Me lapset rakastimme häntä varauksetta.

Joulu päättyi, Virtanen ja Tuulikki matkustivat pois. Myöhemmin kyselimme Virtasesta Tuulikilta, mutta siitä ei kuulemma tullut mitään. Ihmettelimme kovasti Tuulikkia, olisimme niin mielellämme ottaneet Virtasen perheenjäseneksemme.