26. heinäkuuta 2010

L.A. Confidential

Kevin Spacey täyttää tänään 51 vuotta. Loistava näyttelijä, jonka ääntä kuuntelen hyvin mielelläni. Monille hän on yhtä kuin American Beautyn Lester Burnham, mutta minulle hänen merkittävin roolinsa on elokuvassa L.A. Confidential Jack Vincennesinä.

Jack Vincennes on poliisi, joka ei usko työhönsä. Siksi hän junailee huumepidätyksiä Hush Hush-lehden toimittajan Sid Hughensin kanssa. Mainettaan hän kasvattaa myös olemalla poliisisarjan neuvonantaja. Korkeasta moraalista Jackia ei voi kehua, sillä hän ilmiantaa työtoverinsa pelastaakseen nahkansa poliisiasemalla tapahtuneen rasistisen pahoinpitelyn jälkeen.

Jack siirretään pois huumeyksiköstä ja hän saa muiden tavoin tehtäväkseen tutkia Nite Owl –kahvilan verilöylyä, jossa yksi poliisi sai surmansa. Jack on kuriton poliisi, ei noudata sääntöjä eikä pidä uudesta tehtävästään. Tutkiessaan verilöylyä hän tajuaa olevan kyse paljon isommista kuvioista kuin vain satunnaisesta ammuskelusta baarissa.

Tutkimus vie Jackin mennessään. Hän löytää uudestaan identiteettinsä poliisina, joka haluaa löytää totuuden ja saada rikolliset vastuuseen teoistaan. Siksi juuri Jack ensimmäisenä tajuaa, kuka on kaiken takana. Valitettavasti asia valkenee hänelle väärässä seurassa ja kaiken junaillut Dudley Smith ampuu hänet.

L.A. Confidentialissa ei ole kyse pelkästään Jackista. Myös poliisit Ed Exley ja Bud White joutuvat pohtimaan suhdetta työhönsä ja itseensä tutkiessaan Nite Owlin verilöylyä.

L.A. Confidential on yksi ehdottomista suosikeistani kaikista elokuvista, eikä vähiten upean näyttelijätyönsä takia. Guy Pierce tekee varmaan parhaan roolinsa Ed Exleyna ja Russell Crowe on loistava Bud Whitena puhumattakaan Kim Basingerista Lynn Brackenina. James Cromwellin rooli vallanhaluisena ja häikäilemättömänä poliisipäällikkönä on erittäin vakuuttava.

Elokuvan rytmitys tuo mieleeni toisen upean elokuvan. John Fordin ohjaama My Darling Clementine on luultavasti parhaiten rytmitetty elokuva, jota katsoessani tunnen olevani soljuvassa vedessä. Sitä paitsi Henry Fondan rooli Wyatt Earpinä on todella katsomisen arvoinen.

L.A. Confidential perustuu James Ellroyn samannimiseen romaaniin. Luin kirjan elokuvan innoittamana. Vaikka teos on hieno, se ei antanut minulle samanlaista nautintoa kuin Curtis Hansonin ohjaama elokuva.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...