Eilen työsähköpostiin tuli Viking Linen alennuskuponkeja Tallinnaan ja Tukholmaan. Olisi niin kivaa käydä molemmissa. Mutta kenen kanssa lähtisin? Alennusmatkat ovat ajalle 15.8.-22.12. On mahdollista, että tyttärelläni on silloin oma elämänsä jossain muualla.
Surukseni tajusi, että minulla ei ole matkakumppania. Jostain syystä kukaan ei halua olla kanssani. Se on kummallista. Olen älykäs, fiksu, mukavaa seuraa, hauska, myötätuntoinen, hyvä suustani ja avoin. Mikä siis mättää?
Ehkä on kyse minusta. Olen arka, vaikka sitä ei päällepäin uskoisikaan. Mieluummin olen yksin kuin yritän lähestyä toista ihmistä. Mutta ei se niin ole aina. Olen seurallinen, otan yhteyttä ihmisiin, hakeudun seuraan ja ehdottelen tapaamisia. Silti minulla ei ole ketään, joka lähtisi kanssani Tukholmaan, Tallinnaan tai nauttimaan yhdestä kylmästä oluesta.
Niinpä kiinnyn koneisiin. Eilen hyvästelin rakkaani, kun jätin sen tietokonehuoltoon. Uskomatonta, että se oli niin haikeaa. Miten pärjään ilman läppäriäni? Tuleeko se kuntoon vai joudunko ostamaan uuden? Urheasti sanoin läppärini vastaanottaneelle nuorelle miehelle: "Jos sen kovalevy on sökönä, kerro vain, kyllä minä sen kestän!". Onko muitakin, jotka suhtautuvat näin tunteellisesti koneisiinsa?
Ilman matkakumppania, ilman läppäriä. Ei ihme, että hikoilen mieluummin töissä. Kylmä olut töiden jälkeen kyllä maittaisi.
4 kommenttia:
Minä suunnittelen aina lähteväni yksin matkaan, mutta olen silti aika arka, enkä ole paljoa yksin matkustellut. Mutta joku päivä vielä lähden.
Omaan läppäriini suhtaudun hyvin tunteella, juu. Aina se ei meinaa käynnistyä ja sydän pamppailee. Joku päivä se ei enää käynnisty, tiedän.
Joihinkin paikkoihin olen opetellut menemään yksin. Ei nimittäin mullakaan ole ketään, joka lähtisi laivareissulle tai johonkin.
Saksaan menin kielikurssille yksin. Ja onneksi siellä oli helppo tutustua ihmisiin, ettei tarvinnut olla kaksi viikkoa yksin. Eli olen ajatellut, että menen joskus kolmannenkin kerran kielikurssille, kun sinne voi kerran mennä yksin.
Meillä taas hajosi rakas automme, lopullisesti. Kyllä sitä osaa näköjään mieskin kiintyä koneisiin, itkua se väänsi kun tajusi ettei ole varaa uutta moottoria ostaa...
En ole koskaan kommentoinut kirjoituksiasi, olen kyllä lukenut. En tiedä mistä kautta, mutta kuitenkin...
Lohdullista huomata (noista kommenteistakin mitä sait), että "yksinäisiä" ollaan. Henkisesti yksinäisiä, Tuomari Nurmio joskus lauloi (laulaa) "ajatuksen säteellä ei yhtään ystävää". Voi että, jos nuorin tytär ei olisi enää kotona, en tiedä olisiko ketään kenen kanssa (oikeasti) lähtisi vaikka Tallinnaan. Työpaikallakin olen varmasti tylsä tyyppi, en suosittu mutta kyllä yksi ihminen on, joka on kivaa teatteriseuraa (ollut jo muutamia vuosia).
Elämme, kuitenkin
t kanssasisar helen (ei nimeä)
Lähetä kommentti