2. joulukuuta 2010

Suomi on mitätön maa

Suomi on mitätön maa.

Niin mitätön, että Painonvartijat (WeightWatchers) lopetti toimintansa Suomessa kesäkuussa 2010. Työsarkaa Painonvartijoilla olisi ollut. Terveyskirjaston mukaan suomalaisista aikuisista miehistä normaalipainon ylittää kaksi kolmasosaa ja naisista yli puolet.

Painonvartijoiden lähtöä Suomesta perusteltiin taloudellisilla syillä, ei ollut riittävästi ihmisiä, jotka olivat valmiita maksamaan laihduttamisestaan. Painonvartijat jätti kuitenkin tyhjiön laihdutusmarkkinoille ja alalle on tullut runsaasti uusia yrittäjiä. Vaikka kilpailu asiakkaista on kova, asiakashinnat ovat korkeammat kuin Painonvartijoilla oli.

Tänään julkaistun uutisen mukaan lieväkin ylipaino saattaa aiheuttaa ennenaikaisen kuoleman.

Suomi on niin mitätön maa, että amerikkalainen Sandrew Metronome on ilmoittanut lopettavansa Warner Brosin elokuvien levittämisen Suomessa maaliskuussa 2011. Myöskään muissa Pohjoismaissa ei Sandrew Metronomen levittämänä Warner Brosin elokuvia sen jälkeen enää nähdä.

Toivottavasti joku muu elokuvien levitysfirma ryhtyy levittämään Warner Brosin leffoja. Olisi erittäin ikävää, jos esim. Harry Potter ja Kuoleman varjelukset, osa 2 jäisi kokonaan näkemättä ensin elokuvateatterissa ja sitten dvd:nä.

En ole lukenut maabrändivaltuuskunnan raporttia Tehtävä Suomelle. Tehtävien antaminen kaikille suomalaisille ja erikseen erilaisille ryhmille, kuten opettajille, pomoille ja vanhemmille, on ideana oivaltava, nerokas. Ehkä suomalaisten itsetuntoa saadaan siten nostettua. En tiedä, olisiko paremmasta maabrändistä ollut apua silloin, kun Painonvartijat lopetti Suomessa tai silloin kun Sandrew Metronome teki ratkaisunsa. Voi olla.

3 kommenttia:

annikki kirjoitti...

Voihan sitä kokeilla myös täysin ilmaista kiloklubia:

www.kiloklubi.fi

Materiaalit vaikuttavat laadukkailta, eivät maksa mitään, ja omaa edistymistä voi seurata erilaisilla mittareilla ja tehdä tavoitteita ja muokata ruokavaliota monipuolisemmin kuin pelkillä painonvartijoiden pisteillä.

Anonyymi kirjoitti...

En laittaisi 'mitättömyyden taakkaa' pelkästään Suomen niskaan. Suomalaisia ei tunnu kiinnostavan paino ja kehon hyvinvointi, ennenkuin on miltei liian myöhäistä.
Liikutaan autolla lyhyetkin matkat ja kierretään korttelirallia, kun parkkia ei löydy. Miksei kävellä? Miksei kuljeta rappuja pitkin?

Elokuviin en osaa vastata. Onkohan liput liian hinnakkaita? Itse istun elokuvissa joka viikko kerran tai pari. Ostan vielä DVD:kin jos elokuva on ollut vähänkin katsomisen arvoinen. Tämä osio on pienentynyt huomattavasti.

Maabrändistä yms. luin päivälehdistä. Mikä meni vikaan, kun irvaillaan kissan kokoisin kirjaimin: Sota? Soittakaa Suomeen!?
Ulkosuomalainen on hieman 'vajaassa tiedossa' , kun ei pysty livenä seuraamaan tapahtumia. Suurlähettiläämme puheli ihan äskettäin menneestä talvisodasta ja sen vaikutuksista. Mallikkaasti, kiintoisasti, hyvää kieltä käyttäen, mutta...?? eikö olisi parempiakin aiheita.

'Sivummalta seuraaja'

Päiväkävelyllä kirjoitti...

Kiitos Annikki vinkistä. Unohdan jostain syystä Kiloklubin joka kerta asiaa miettiessäni.

Sivusta seuraajan tavoin minuakin ihmetetyttää haluttomuus ns. hytötyliikkumiseen. Sen sijaan erilaisten kuntoklubien jäsenyys ollaan kyllä valmiita maksamaan.

Sandrew Metronomen tapauksessa ei ole kyse lippujen hinnoista, mutta rahaa asiaan taatusti liittyy.

Maabrändi meni kai vikaan siinä, että se tosissaan yritti löytää keinoja nostaa Suomen mainetta. Samalla tavalla irvailtiin Himasen raporttia innovatiivisesta raportista. Kumpikaan raportti ei tainnut pysyä lestissä, vaan haki totutusta poikkeavia ratkaisuja ja esimerkkejä. Ja Suomeen tuntuu mahtuvan vain yksi vallitseva ajattelutapa, jota mediassa hehkutetaan.

Huolimatta siitä, että median paukuttama "totuus" ei vastaa kaikkien näkemystä asioista. Onneksi jotkut yrittävät tuoda toisenlaista ajattelua esiin.

Talvisotahehkutus liittyi ehkä osittain siihen, että sen alkamisesta tuli taas joku tietty vuosimäärä.