Agatha Christien koodi

Löysin jo menetetyiksi luulemani Päiväkävelyllä-jutut. Voi olla, että julkaisen muitakin uusiksi, mutta tähän tulen varmasti viittaamaan vielä useamman kerran.

PERJANTAINA 30. TOUKOKUUTA 2008

Agatha Christien koodi

Teemalta tuli ohjelma Agatha Christien koodi. Sen mukaan Agatha Christien kirjat vapauttavat ihmisessä serotoniinia, koska teosten lopuissa sidotaan kaikki langat yhteen. Mitään ei jää epävarmaksi eikä epäselväksi. Voisi kuvitella, että tällaisen vaikutuksen ansiosta "maailman toiseksi tunnetuin kirjailija" pysyy edelleenkin asemassaan. Minä, monen muun tavoin, luin Agatha Christien dekkarit murrosikäisenä. Onko sitten niin, että murrosiästä selviää järjissään Agatha Christien ansiosta. Tai tulisiko masentuneelle määrätä mielialalääkkeiden lisäksi tai sijaan Agatha Christien dekkareita?

Epävarmuus tulevasta ja nykyisestäkin on osa ajan henkeä. Epävarmuuden tila aiheuttaa useille ihmisille ahdistusta ja masennusta. Kun sitten saa käteensä kirjan, jossa kaikki asiat selvitetään, on se helpottavaa. Agatha Christie ei liene ainut kirjailija, jonka teokset saavat tällaisen helpotuksen tunteen aikaiseksi.

Kirjallisuutta luokitetaan, usein luokittajan arvomaailman mukaisesti, hyvää kirjallisuuteen ja viihdekirjallisuuteen. Minulle ei ole vielä selvinnyt, mitä vikaa viihtymisessä on. Eikö se ole suuri taito saada toinen viihtymään lukemansa kirjan kanssa? Luulisin kuitenkin, että yksi erottava tekijä ns. hyvän kirjallisuuden ja viihdekirjallisuuden välillä on nimenomaan siinä, onko teoksen loppu avoin vai solmitaanko kaikki langat. Avoimen lopun sanotaan aktivoivan lukijaa ajattelemaan itse. Tällöin kirjailija tavallaan lahjoittaa teoksen henkilöt, teemat, juonenkehityksen ym. lukijan edelleen kehitettäväksi. Fanifiktio on yksi ilmentymä tästä ja sitähän kirjoitetaan myös tv-sarjoista. Hyvät tarinat jäävät elämään lukijoiden mieliin, mutta avoin loppu suorastaan vaatii jatkoa.

Agatha Christie on käsittääkseni luokiteltu viihdekirjailijaksi. Sitähän oli myös maailman tunnetuin kirjailija William Shakespeare aikanaan. Ja sitä lienee myös maailman toiseksi tunnetuimman kirjailijan tittelistä kisaava J. K. Rowling. Harry Pottereissa ei tosin ollut ainuttakaan serotoniinia vapauttavaa loppua. Jokainen teos viimeistä lukuun ottamatta päättyy tyytymättömyyden tilaan: Harry joutuu palaamaan kesäksi ikävien Dursleyien luokse. Sitä ennen on kyllä selitetty paljonkin, mutta koska on kyse kirjasarjasta, lopuissa nostetaan uusia kysymyksiä tai muuten vaan jätetään asioita epäselviksi. Sarjan viimeisen osan loppu ei useine kuolemineen tuo helpotuksen tunnetta. Epilogi siitä, kuka on kenenkin kanssa ja minkä nimisiä lapsia kullakin on, suorastaan lässäyttää koko teoksen ja jättää tympeän maun lukijan suuhun. Rowlingin suosio ei johdu teosten lopuista, vaan siitä, mitä tapahtuu sitä ennen. Eikä oikeastaan ole kyse tapahtumistakaan, vaan tunnelmasta, fiiliksestä ja ihmisten välisistä suhteista.

Agatha Christien merkitys kirjailijana ei perustu pelkästään sulkeutuviin loppuihin. Juonen kehittely, harhautukset, henkilöhahmot ja jännityksen luominen ja ylläpito tempaavat mukaansa. Luettavana oleva Agatha Christien teos tulee minulla ainakin uniin. Niin tulevat kyllä monen muunkin kirjailijan teokset.