2. huhtikuuta 2011

Eniten vihaan rahaa

Eniten minä vihaan rahaa. Sen puutetta. Sitä, että raha on kaiken mitta. Vihaan saituutta, joka minussakin ottaa vallan – aina väärässä tilanteessa. Vihaan sitä, että rahanpuutteen takia olen menettänyt mahdollisuuksia tehdä elämästäni paremman ja mielekkäämmän.

Minä ja rahat, me emme vain sovi yhteen. Koko elämäni aikana (51 ja puoli vuotta) olen vain kahden vuoden ajan kokenut, että rahani riittävät. Muuten rahaa on aina ollut liian vähän. Ennen palkkapäivää rahani ovat olleet loppu jo vähintään viikon verran. Ostan ruoan velaksi, jonka vuoksi seuraavassa kuussa kulutusluottojen lyhennyksiin menee taas enemmän rahaa. Kolmannes nettopalkastani menee tällä hetkellä niihin.

Jo lapsena opin, että rahaa ei saa käyttää mihinkään turhaan. Turhuuksia olivat etenkin lapsen omat tarpeet ja halut. Enkä niihin ikinä uskaltanut rahaa pyytääkään.

Sen sijaan varastin isän lompakosta rahaa. Aamuisin, kun kukaan ei ollut vielä hereillä, hiivin keittiöön, otin tuolin, nousin sille ulottuakseni ottamaan isän lompakon lääkekaapin päältä. Pari kolikkoa kerralla, jotta isä ei vain huomaisi. Tällä tavalla myös sisareni hankkivat ”taskurahaa”.

Peltosen kaupassa oli myynnissä kamera, jonka kovasti halusin. Tiesin, että sellaiseen on turha pyytää rahaa, joten varastin koko summan, noin 10 markkaa kerralla. En tajunnut, että kamera oli lelu. En tajunnut myöskään sitä, että minulta kysytään, mistä olen kameran saanut.

Kameran suljin ei toiminut kunnolla. Pelkäsin isääni kovasti, mutta halu ottaa valokuvia oli suurempi. Menin isän luokse kameran kanssa ja pyysin häntä korjaamaan kameran. Jouduin tunnustamaan kameran ostamisen varastetuilla rahoilla. En muista millaisen rangaistuksen sain. Sen muistan, että menin kameran kanssa Peltosen kauppaan ja siellä kamera laitettiin kuntoon.

Rakastin valokuvaamista. Kuvasin etenkin kissaani Pirpanaa, toisinaan sisariani ja joskus pyysin, että minusta otettaisiin kuva kamerallani. Vain muutama kuva on enää jäljellä ja ne olen lujasti liimannut albumiin. Tässä kuvassa olen melkein 11-vuotias ja sylissäni on Pirpana.


Valokuvaajaa minusta ei ole tullut. Se tosin saattaa johtua muista syistä kuin rahan puutteesta tai saituudesta.

Sanotaan, että ihminen katuu kuollessaan tekemättömiä asioita. Tiedän jo nyt, mitä minä kadun kuollessani: jokaista kertaa, jolloin olen rahanpuutteen vuoksi luopunut itselleni tärkeistä asioista. Ja niitä on useita.

Yritän löytää tasapainon itseni toteuttamisen, elämäni paremmaksi tekemisen ja rahanpuutteen välillä. Todennäköisesti tulen vastakin kieltäytymään jostain itselleni hyvin tärkeästä asiasta rahanpuutteen takia. Toivottavasti kuitenkin yhä harvemmin.

3 kommenttia:

Sooloilija kirjoitti...

Raha on ylellisyyttä ja raha on välttämättömyys. Sen kanssa ja ilman sitä taistellan koko elämä.

Huomaan ajattelevani, että joillekin on käynyt hyvä tuuri, rahallisesti. Mutta enpä minä heidänkään suruja ja murheita tiedä, vaikka heillä rahaa olisikin.

Mutta sen verran köyhä olen minäkin ollut lähes koko elämäni, että kenenkään rikkaan on turha tulle mulle sanomaan, että raha ei tee onnelliseksi. Pah. Kyllä se tekee ainakin iloisemmaksi ja tyytyväisemmäksi. Silloin raha on unelmien toteuttaja.

Ikuisesti matkustamisesta haaveileva.

Anonyymi kirjoitti...

Raha on energiaa ja sen pitää antaa virrata vapaasti. Inho rahaa kohtaan tai ajattelu sen jatkuvasta puuttumisesta vain karkoittaa sen omasta todellisuudesta vieläkin kauemmaksi.

Mikko kirjoitti...

Minä en vihaa rahaa, minä vihaan köyhyyttä.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...