12. huhtikuuta 2011

Kelanauhuri, musiikki ja hevoset

Uudessa yliökuvassa olen 13-vuotias, tai ainakin melkein, ja vuosi on 1972. Olen kirjoittanut aikaisemmin (tosin en löytänyt sitä) tästä käännevuodesta elämässäni, jolloin kolme suurta rakkautta astui elämääni: David Bowie, astrologia ja yksi poika, josta myöhemmin tuli ensimmäinen poikakaverini.

Kuvassa taustalla oleva hevosjuliste kertoo hevoshulluudesta. Se oli tavatonta maaseudulla, jossa hevoset olivat työtä varten. Me neljä tyttöä taisimme olla Alavuden ensimmäiset hevoshullut. Haaveilimme ratsastamisesta, keräsimme hevoskorttia ja lähetimme ravikuninkaalle onnittelukortin.

Minä olin siinä onnellisessa asemassa, että naapuritalossa oli hevonen, jolla pääsin ratsastamaan. Ilman satulaa ja pitkillä ohjaksilla. Kypärä minulla sentään oli. Oli upeaa olla ison hevosen selässä. Ratsastin vain lyhyitä matkoja ja enimmäkseen käyntiaskelin. Ratsastin naapurin hevosella korkeintaan vuoden ajan, sillä murrosikä iski.

Ratsastusleirillä olin kolmena kesänä. Rahat leirejä varten ansaitsin siivoamalla viikonloppuisin Niinimaan koulun. Sanna-Liisa oli muuttanut Ruotsiin ja äitini oli koulun siivooja-keittäjä-vahtimestari jonkin aikaa. Ratsastusleireillä opin hoitamaan hevosta, satuloimaan sen ja myös ratsastamaan. Mutta ei se minun lajini ollut, vaikka vielä toisinaan näen unta ratsastamisesta ja upeasta tunteesta hevosen selässä.

Isä osti kelanauhurin ehkä vuonna 1970. Ei hän sitä minulle tai muillekaan lapsille ostanut, vaan nauhoittaakseen englanninkielen oppitunteja. Kelanauhuri oli Niinimaan kylässä iso juttu ja naapurin isot tytöt ja pojat yllyttivät nauhoittamaan radiosta päivän hittejä.

Niin alkoi radion kuunteleminen. Eihän radiossa silloin rockia soitettu juuri lainkaan. Onneksi oli Sävellahja, jossa oli aina yksi rock-biisi ja Rock eilen – tänään, joka tuli muistaakseni kahtena päivänä viikossa. Ohjelman juontajan Heikki Harman ansioista tutustuin mm. David Bowieen. Soitti Harma toki muutakin, esim. Beatlesia, Genesistä, Alice Cooperia, T. Rexiä ja Janis Joplinia.

Olen viime aikoina käynyt läpi elämäni rakennusaineksia. Romaani- tai pikemmin kaunokirjallisuushyllyn esitteleminen on ollut sellainen. Voi olla, että sitä projektia en enää jatka. Lapsuuteni ja nuoruuteni vaiheiden ja tapahtumien muistaminen ja muisteleminen tuntuvat nyt tärkeiltä keinoilta päästä eteenpäin elämässäni.

edit:
Ja tässä se kuva

5 kommenttia:

Sooloilija kirjoitti...

Täällähän on ihan uusi ilme, taustakin on eri. Kivan näköistä!

Voi niitä aikoja kun oli 13 ja hevoset kiinnostivat. Radiossa soi Kirkan Mamy Blue. :D Ja farkut olivat useimmiten samettia.

Päivi kirjoitti...

Kiitos sanoistasi, Sooloilija. Nyt toisella koneella katsottuna tämä ulkoasu ei näytä aivan siltä, mitä tavoittelin.

tiinakoo kirjoitti...

muistan hyvin hevoskortit ja jotenkin niihin liittyneen ketjukorttiajatuksen - siis niitä hevoskortteja piti tulla ihan mieletön määrä :).

Aivan ihanaa jos kun jaksat kirjoittaa tänne :)

beettiska kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
beettiska kirjoitti...

Oli se aikaa... Tulihan sitä minunkin Ansulla ratsasteltua. Tai me kaikki vissiin sitä kidutettiin. Mutta muistaakseni se suhtautui hyvin.

Ihan samanlainen juliste oli minunkin seinälläni...

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...