Stockan hulluilla päivillä hullaannuin vain Akateemisessa kirjakaupassa. Päätin kerrankin tarttua härkää sarvista, rohkaista luontoni ja lukea H.P. Lovecraftin novelleja. Uskoin, että minun on sivistettävä itseäni tutustumalla tämän kuuluisan kauhukirjailijan teksteihin. Ostin H.P. Lovecraftin kootut teokset 1: Kuiskaus pimeässä ja muita kertomuksia.
Nopeasti tajusin, että en pidä Lovecraftistä. Ensimmäiset kertomukset alkaen Kammottavasta talosta jatkuen Varjoon Innsmouthin yllä olivat ällöttäviä. En nauttinut niiden lukemisesta, ne tuntuivat hyvin vierailta, vaikka kertojana oli ”minä”. Novellit eivät herättäneet minussa pelkoa tai kauhua.
Lovecraftin novellien lähtökohtana tuntuu olleen vierauden ja erilaisuuden herättämä pelko, kauhu ja inho. Kammottavaa on etenkin eri lajien risteytymine, kuten novelleissa Varjo Innsmouthin yllä ja Dunwichin hirviö. Myös jokainen poikkeama ns. normaalista ihmisyydestä on novelleissa tarkoitettu kauhua herättäviksi.
Toisenlainen puheääni herätti novellien kertojissa pelkoa olemalla ”jonkin inhottavan, jättiläismäisen hyönteisen monotonista surinaa”, jonka ”tuottaneilla elimillä ei ole mitään yhteistä ihmisen puhe-elinten tai minkään muidenkaan nisäkäslajien vastaavien elinten kanssa”.
Vuosina 1924-1931 ilmestyneet kertomukset ammensivat kauhun ulkopuolelta tulevasta uhasta, usein joidenkin kieroutuneiden tai alkukantaisten ihmisten myötävaikutuksella tai psyykkisesti yliherkkiä ihmisiä hyväksikäyttämällä. Tämä ulkopuolinen uhka kuvattiin niin epämääräisesti, että se ei minua pelottanut. Lovecraft käytti usein termiä sanoinkuvaamaton, mutta yhden kauhun hän kuvailee tarkasti. Useassa novellissa toistuva kuvaus kertoo, millainen olento Cthulhu on.
Olin helpottunut saatuani luettua kirjan loppuun. Oloni oli silti jotenkin likainen ja ahdistunut. Tarinoissa vahvasti esiintuotu erilaisuuden ja toiseuden vastenmielisyys herätti minussa vastenmielisyyttä tarinoiden arvomaailmaa kohtaan. Markku Sadelehto toteaa kirjoittamassaan esipuheessa, että Lovecraft oli kiihkeä rotuopin kannattaja. Siksi ihmettelenkin, miksi Jalava kustansi tämän teoksen tänä vuonna.
Uskomattoman puhdistavaa oli kirjan lukemisen jälkeen katsoa Imperiumin vastaisku ja Jedin paluu putkeen. Star Wars –elokuvissa erilaisuus ei ole uhka, se ei ole pelottavaa. Eri lajien kanssakäyminen on niissä riemastuttavan luontevaa, vaikka ewokit yrittävätkin ensin syödä Leian, Luken ja Hanin. Iloitsin jopa juhlista Jabba the Hutin luona sen useiden lajien kirjon vuoksi.
Luin kirjan, vaikka välillä haeskelin hyllystäni muuta luettavaa, kauniimpaa, helpompaa ja vähemmän kieroutunutta. Jatkoin, koska halusin tietää, mikä se Cthulhu oikein on. Teoksen myöhemmissä novelleissa alkaen Cthulhun kutsusta jatkuen Kuiskaukseen pimeässä varoitetaan ottamasta selvää näistä asioista. Olisipa kirjan kannessa ollut tämä varoitus. Olisin taatusti pärjännyt ilman tätä kirjaa.
4 kommenttia:
Juuri äsken kirjastossa pyörittelin samaisen sarjan osaa nro 3, mutta jätin vielä hyllyyn. Tämä arvio saanee minut jättämään sen sinne jatkossakin.
Moi Monna, eihän sitä tiedä, vaikka sinä pitäisit Lovecraftistä.
Poistin anonyymin kommentin. Jos kommentoija haluaa ilmaista mielipiteensä, tunnistutukoon jollain tavalla.
Vastaan silti yhteen asiaan kommentissa. Rasismista on kyse kun toinen, vieraasta kulttuurista, tuleva ihminen leimataan avaruushirviöksi. Eli ei ihmiseksi.
Ja onneksi en ole valkoinen mies miltään aikakaudelta.
Jännää huomata, kuinka eri tavalla ihmiset kokevat kirjat. Tämä Lovecraftin kokoelma kuuluu omiin lempikirjoihini. Nimenomaan pahaenteinen tunnelma, kerronta ja vanhanaikainen henki viehättivät. Vaikka Lovecraft itse on ehkä ollut vähemmän miellyttävä persoona, en halua lukea hänen teoksiaan ksenofobisina allegorioina. Eihän hänen teoksissaan esiinny myöskään naisia, mutta itseni kaltainen paatunut feministi pystyy niistä silti nauttimaan.
Kauhua kirjoista ylipäätään on minusta vaikea löytää. En muista lukeneeni yhtään pelottavaa kirjaa, mutta nautin silti kauhuromantiikasta.
Lähetä kommentti