Kunpa se riittäisikin, niin työ- kuin yksityiselämässä. Koen suurta riittämättömyyden tunnetta kummassakin. Se ahdistaa, masentaa, vie voimat ja saa sydämen tykyttämään. Yritän, yritän aivan hemmetisti. Koko ajan tehdä työt paremmin, elää paremmin. Se vaan ei tunnu riittävän.
Elän hyvin säästeliäästi, suorastaan pihisti. En elä ylellisyydessä. En ostele huolettomasti vaatteita. En ole ostanut niitä lainkaan. En käy missään, jossa joutuisin jotain maksamaan. Se ei riitä. Minulla ei ole rahaa tyttären vuokraan. Tietokoneen ostin velaksi. Se ei tainnut olla hyvä ratkaisu.
Taidan olla huonojen ratkaisujen mestari – jälkikäteen ajatellen. Vaikka olen tehnyt kussakin tilanteessa parhaani.
5 kommenttia:
Elämässä tapahtuu aina yllätyksiä, kuten nyt tämä tyttäresi tapaus.
Olen huomannut myös omassa elämässäni, että aina ei riitä, että tekee parhaansa. Yhtäkkiä ei jaksakaan, ja valtaa hirvittävä uupumus.
Jaksamista kuitenkin toivon.
Eikö työpaikallasi kukaan vitsaile lappusestasi? Omalla työpaikallani saisin siitä niin rankkaa huumoria niskaani että tällainen heikkohermoisempi ei edes harkitsisi vastaavaa "työmoraalijulistusta".
Kiitos, Sooloilija. Teen ilmeisesti asioita liialla tunteella, jonka seurauksena uupumus sitten on. Sitä keveyttä tarvitsisin elämääni paljon.
Josefiina, kollegat eivät tiedä lappusesta.Toisaalta parhaan tekemisellä tarkoitan elämää ylipäätään.
Ja minä olen ilmeisesti todella tyhmä, kun en edes parhaani tekemällä päädy hyviin ratkaisuihin :)
Päivi, minäkin tein parhaani ja yritin ja yritin - ja uuvuin. Siitä on vuosia. Nyt olen onnellinen ja riitän itselleni.
Joskus on hyvä, että uupuu. Se ei ole helppoa, vaan hyvä. Vaikean jälkeen tulee parempaa.
Yritän muistaa, että pääpaino on sanalla riittää. Jospa sitten osaisin olla yrittämättä ja pingottamatta.
Lähetä kommentti