Lauantain iloksi DEF

Syy kolmeen kirjaimeen näkyy kuvassa.

D-kirjailijoita on 4, E-kirjailijoita 1 ja F-kirjailijoita 2. DEF on hyvä esimerkki siitä, kuinka satunnaisesti ja sattumanvaraisesti kirjahyllyni sisällöt muodostuvat. Ja onko hyllyssäni olevilla kirjoilla muuta kuin hatara yhteys kaiken lukemani kirjallisuuden kanssa?

Anthony De Mellon Havahtumisen ostin hieman Cameronin Tie luovuuteen –kirjan jälkeen. En sitä kuitenkaan ole jaksanut lukea, koska teksti on minun havahduttamiseksi liian sekavaa. Dickensiä edustavat Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit, joista muistan vain ällistyttävän riemastuttavan vankilakuvauksen.

Tärkein D-kirja on Arthur Conan Doylen Baskervillen kirja. Omistuskirjoituksen mukaan se on ensimmäinen kirja, jonka olen ostanut palkkarahoillani. Päiväys on 8.8.1972 ja työpaikka oli turvesuo. Siihen aikaan työaikalainsäädäntö ei ilmeisesti rajoittanut lasten työntekoa. Tai sitten VAPO rikkoi lakia mennen tullen. Kirjana Baskervillen koira on edelleen hiuksia nostattavan jännittävä.

Alexandre Dumasin tuotannosta olen lukenut kaikki suomennetut teokset. Hyllyyn on päätynyt vain Kolme muskettisoturia jostain sattuman syystä. Pidän siitä enemmän kuin Monte-Criston kreivistä, jonka kostoteema on minulle vieras. Veriset taistelut Ranskan kuningasperheissä hugenottien ja kavalien kardinaalien aikaan veivät aikoinaan mennessään, mutta niiden pariin en ole koskaan palannut.

Aikaan liittyvät kysymykset ovat aina kiehtoneet minua. Michael Enden Momon ajatus aikavarkaista, jotka koko ajan hoputtavat tekemään kaiken nopeammin ja tehokkaammin muistuttaa joka kerta kiireen mielettömyydestä.

John Fowlesin Jumalten naamiot on loistava hämmentävyydessään. Kirjan lopetussanat ovat aina tehneet minuun vaikutuksen: ”ja rakkauden anna saapua hänelle, joka sitä ei tunne, ja hänelle joka tuntee rakkauden anna rakkauden silti saapua”.

Lahjaksi saamaani Marianne Fredrikssonin Simonia en ole lukenut.