4. huhtikuuta 2011

Viimeinen tarkastus on tehty

Kesäinen kylpyhuoneremontti on nyt saatettu loppuun. Viimeisen tarkastuksen teki Osku, joka eilen tarkasti korkean kaapin, jota voisi kutsua myös pyykkikaapiksi tai siivousainekaapiksi.

Osku saa välillä hurjuuskohtauksia, jolloin se tavoittelee kuuta taivaalta. Päästäkseen lähemmäs kuuta, se hyppii tai ainakin suunnittelee hyppäävänsä kirjahyllyn ylimmälle hyllylle. Mihin vain, jossa olisi lähempänä taivasta (sisätiloissa). Usein teko jää aikeeksi, mutta ilme on sitäkin hurjempi.

Eilen puuhailin kylppärissä ja olin jättänyt kylppärin kaapin ylemmän osan oven auki. Oskuun iski hurjuus ja uuden kokemuksen kaipuu. Vaivaton, nopea hyppy ja niin oli kissa kaapissa. Ihmetteli, haisteli kodinpuhdistusaineiden putelleja ja asettui makaamaan. Hyvä paikka, ilmeisesti.

Kuvaa en siitä saanut, sillä lähtiessäni hakemaan kameraa Osku tuumasi, että on niitä parempiakin paikkoja ja hyppäsi pois.

Tämän viimeisen tarkastuksen ansiotako lienee se, että pitkään huonosti vetänyt lattiakaivo toimii nyt kuin unelma?

Yleensä Osku ei korkealla viihdy, pois on päästävä heti.

1 kommentti:

Tuija kirjoitti...

Sinullapa on sangen oivallinen rakennustarkastaja ihan omasta takaa!