Danielle Trussonin Enkelioppi hämmensi minua kovasti. Niin luontevaa kuin onkin katsoa Supernaturalia ja ihastella enkeli Castielia, enkeleistä lukeminen tuntui lähes loukkaavalta. Ihanko totta joku kuvittelee, että otan kirjan lähtökohdan enkeleistä ja enkelitutkijoista tosissani? Näin ajatellessani ihmettelin, mitä minulle on tapahtunut, sillä olen lukenut lukuisat määrät fantasiaa ja scifiä ilman mitään vaikeuksia.
Jotta olisin pystynyt lukemaan Enkeliopin, yritin – ensimmäistä kertaa lukemishistoriani aikana – luokittaa kirjaa johonkin genreen. Oliko teos realismia, scifiä vai fantasiaa? Realistinen fantasia tuntui melko hyvältä, mutta ei tarkkaan osuvalta. Ihmettelin kovasti itseäni ja tarvettani löytää kirjalle genre. Lopulta tyydyin ajatukseen siitä, että Enkelioppi kertoo vaihtoehtoisesta todellisuudesta tai rinnakkaistodellisuudesta. Maailmasta, jossa Raamatun kertomukset esim. vedenpaisumuksesta ja Nooan arkista ovat tosia. Tähän tulokseen päästyäni olin lukenut jo puolet kirjasta.
Pidin kirjasta, vaikka moneen otteeseen pelkäsin sen muuttuvan ennalta arvattavaksi ja Da Vinci koodin tyyppiseksi kaahailuksi. Päähenkilönä on 23-vuotias nunna Evangeline Pyhän Rosan luostarissa. Kirja alkaa Evangelinen aamusta, sen rutiinien kuvailulla. Tunnin osallistuminen keskeytymättömään rukoukseen, luostarin postin läpikäyminen ja työ kirjastossa olivat ehkä se juttu, joka koukutti minut. Hidasta ja tapahtumatonta ja varmaan useimpien mielestä erittäin epäkiinnostavaa. Ja juuri siksi pidin kirjailijaa rohkeana ja älykkäänä.
Tarina langenneiden enkelien ja ihmisten lapsista, nefileistä, ja niitä vastaan taistelevista enkelitutkijoista on huikea, älykäs, hyvin perusteellinen ja välillä piinaavan jännittävä. Luin kirjaa niin kauan kuin silmäni pysyivät auki, nukuin pari tuntia ja heräsin jatkamaan lukemista. Suoraan sanottuna lumoava kirja.
Kuvitellessani olevani kirjan kanssa jo sinut, luin kansiliepeeseen kirjoitetun jutun. Kirjan elokuvaoikeudet on ostettu, toki, ja siihen on tulossa jatko-osa. Lukemiseni oli loppua siihen. Eikö tarinaa saa kerrottua yhdessä kirjassa? Pelkäsin kirjan päättyvän ällöttävään cliffhangeriin ja joutuvani odottamaan vuosia saadakseni selville, miten tarinassa käy. Cliffhanger lopussa oli, mutta ei sietämätön. Yllättävä ja omituinen loppu useine kuolemineen päätti tarinan jättäen kuitenkin sopivasti avoimia kysymyksiä Enkelioppi 2:ta varten.
Enkeliopin lukeminen oli myös fyysinen kokemus. Suurikokoinen ja painava kirja sängyssä makuulla luettuna oli haaste ranteilleni. Onneksi Numeropeli on hieman kevyempi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti