Kissaan usein liitetyt adjektiivit itsenäinen ja riippumaton eivät kuvanneet Kerää lainkaan. Se ei kestänyt yksinoloa vaan tarvitsi ihmisen seuraa kaiken aikaa. Kerällä oli murharyhmässä suosikki-ihmisensä. Kun Retancourt lähti toimistosta hoitamaan tehtäviä tai kotiin, kissa saattoi miukua 3 tuntia oven edessä.
Ikimetsän sydän –romaanissa Kerä tekee sankariteon. Eihän kissoja tunneta sankarillisina eläiminä kuin saduissa ja kissoja rakastavien ihmisten kertomuksissa. Tapaus on dramaattinen, traaginen, huvittava ja uskomaton ja kertoo kissan rakkaudesta suosikki-ihmistään kohtaan. Jo tämän sankariteon takia Ikimetsän sydän kannattaa lukea.
Myös Vargasin romaanissa Elottomat, jalattomat kissalla on keskeinen rooli. Kerä asustaa tässäkin kirjassa murharyhmän toimistossa, mutta nyt asialla on komisario Adamsbergin naapurin hoivaama kissa pentuineen.
Kolmannessa lukemassani Vargasin romaanissa Kuriton mies nurin ei ole kissaa. Susia ja lampaita sen sijaan mielin määrin.
Kerä-kissa muistuttaa meidän Oskua. Oskulla on harvinaiset itsenäisyydenpuuskansa, mutta muuten se on siellä missä minä ja tyttäreni. Oskua ei tarvitse kantaa ruokakupille, mutta sen vieressä on istuttava, muuten ruokailusta ei tule mitään.
Tytärtäni Osku palvoo (kyllä sellainen on kissalle mahdollista). Tyttäreni ollessa poissa kotoa Osku on levoton, miukuu ja etsii tytärtäni. Ja kun tyttäreni tulee kotiin, mitä kissa tekee? Ei ole huomaavinaan, jatkaa nukkumista ja tulee vastaan vasta kun sitä on kutsuttu riittävän kauan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti