24. kesäkuuta 2011

Koskaan ei voi tietää

”Apua!” ”Auttakaa!”

Huudot häiritsivät minua, en pystynyt keskittymään kirjoittamiseen. Ajattelin, että näin isossa talossa lisäkseni joku muu kuulee huudot ja tekee asialle jotain. Ilmeisesti ei, sillä huudot jatkuivat. Puolisen tuntia niitä kuunneltuani en enää kestänyt ajatusta siitä, että kukaan ei tee mitään jonkun huutaessa apua. Mitä jos huudot yhtäkkiä lakkaisivat? Tarkoittaisiko se sitä, että huutaja on menettänyt tajunnan tai kuollut?

Soitin 112:een ja selitin tilanteen. Koska en pystynyt kertomaan, mistä asunnosta huudot kuuluivat, he pyysivät minua menemään rappuun ja arvioimaan, mikä asunto on kyseessä. Hiiviskelin rapussa kerroksesta toiseen kuin mikäkin vakoilija ja kuuntelin ovien takana. Ei kuulunut mitään. Soitin uudestaan hätäkeskukseen ja siellä kerrottiin poliisien olevan jo matkalla.

Päästin poliisit rappuun ja kotiini kuuntelemaan huutoja. Välillä he kävivät viereisessä rapussa, jos huutaja olisikin siellä. Ei ollut. Pelkäsin, että huudot loppuvat ja että sen jälkeen olisi mahdotonta paikallistaa avuntarvitsijaa. Hienotunteiset poliisit eivät olisi halunneet soittaa jokaista ovikelloa ja palasivat yhä uudelleen asuntooni kuuntelemaan huutoja.

Lopulta he uskoivat löytäneensä asunnon ja lähtivät kodistani. Vielä sen jälkeen huudot jatkuivat. Jonkin ajan päästä ne loppuivat. Siitä kului vielä puolisen tuntia siihen, että poliisi soitti minulle ja kertoi asunnon löytyneen ja henkilön saavan apua. Olin helpottunut.

Avatessani kotini ovet poliisille mielessäni oli hädän lisäksi toinen ajatus: ”Miksi ihmeessä en ole siivonnut?” Sänkyäkään en ollut vielä ehtinyt petata. Ja minun mielestä sotkuisen kodin lisäksi vielä nolompaa on ruveta siivomaan vieraiden saavuttua. Niinpä yritin olla kuin en huomaisikaan koko asiaa. Se sujui helposti, sillä melkein koko huomioni oli keskittynyt huutojen kuuntelemiseen.

Lomani aikana siivoaminen on tuntunut täysin tarpeettomalta toimenpiteeltä. Olin varma, että kukaan ei tule käymään. Ehkä kuitenkin on totta, että koskaan ei voi tietää, kuka tulee käymään.

Tilanteesta on jo muutama tunti. Palautuminen tyyneyteen ja rauhallisuuteen on vielä kesken. Ehkä juhannusaaton vietto sisarten kanssa auttaa siinä.

5 kommenttia:

Millan kirjoitti...

Hui. Olipas ikävä tilanne. Hyvä, kun soitit apua. Jää varmaan hetkeksi aika kolkko tunne..

Marja-Leena kirjoitti...

Kyllä on hyvä reagoida avunhuutoihin. Erään tuttavan mummo oli kaatunut eikä ollut päässyt enää ylös. Oli maannut lattialla kaksi tai kolme vuorokautta saamatta apua. Vasta kun joku sukulainen oli mennyt käymään, mummo vietiin sairaalaan. Aika kamalaa, jos kukaan ei halua auttaa.

Päivi kirjoitti...

Minä olen huutanut apua eikä kukaan ole auttanut. Sellaista tilannetta en toivo kenellekään.

Anonyymi kirjoitti...

Anteeksi sävyni, mutta valitettavasti ihan liian moni ajattelee, kuin sinä:

"Ajattelin, että näin isossa talossa lisäkseni joku muu kuulee huudot ja tekee asialle jotain."

Toivottavasti joku muu tekee jotain...

Päivi kirjoitti...

Hei Anonyymi, ehkä luit jutun loppuun ja sait selville, että soitin poliisille ja avuntarvitsija sai sen ansiosta avun.

Siinä olet oikeassa, että yleensä ajatellaan, että joku toinen tekee jotain.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...