20. kesäkuuta 2010

Soitto siskolle auttaa

Käytännöllisyydestä minua ei ole koskaan moitittu/kiitetty. Kuuntelen ihaillen käytännöllisiä ihmisiä: noinko yksinkertaisia asiat ovat. Miksi minä en saa arkea sujumaan yhtä helposti? Etenkin toimimattomat koneet saavat minut hämilleni.

Läppärini ei toimi vieläkään, nyt olen tyttären koneella. Se onneksi toimii. En saanut kuvia ladattua kamerasta tietokoneelle, koska koneeni ei enää tunnistanut kännykkääni. Nettitikkua en saanut toimimaan.

Kesäkodissani ei ole pyykkikonetta, joten käytän pesutupaa. Opiskeluaikoina, ja siitä on aikaa, käytin viimeksi pesutupaa. Ei luulisi olevan vaikeaa, eihän?

Tänään pesin pyykkiä toisen kerran. Ensimmäinen kerta sujui muuten hyvin, mutta laitoin pesujauheen väärään paikkaan. Tänään kaikki oli kaoottista. Latasin kaikki pyykit kahteen koneeseen ja tein kaiken niin kuin pitikin.Mitään ei tapahtunut. Väänsin kaikkia muita paitsi virtavipua uudestaan kiinn ja auki. Avasin pesukoneiden luukut, jos siitä vaikka olisi apua.

Lopulta soitin sisarelleni, mutta hänellä oli vastaaja päällä. Sopersin vastaajaan jotain hyvin epäselvää toimimattomista pesukoneista ja lähdin pesutuvasta. Hain kotoa lisää poletteja, helpottaahan raha tai sen vastike elämää. Kumma kyllä, se auttoi. Siis soitto siskolle. Vasta tunnustettuani täyden kyvyttömyyteni pystyin tekemään jotain järkevää.

Kuivausrummun käyttö on yksinkertaista. Siinä en sekoillut, paljoa.

En tiedä, miksi toimimattomat koneet saavat minut hätääntymään. Menen jumiin, lukkoon, enkä ymmärrä enää yhtään mitään.

Useimmiten koneet toimivat, joten avuttomuuden, hämmennyksen ja kyvyttömyyden kokemukset eivät ole jokapäiväisiä. Viime aikoina niitä on ollut aivan liikaa.

2 kommenttia:

Millan kirjoitti...

Samansuuntaisia ongelmia löytyy täältä. Juuri äsken tulin pihalta kiukusta kihisten, kun ensimmäistä kertaa kokeilin käynnistää uuden ruohonleikkurimme. Naru ilmeisesti meni koneessa sisällä takkuun, eikä masiina lähde enää ikinä käyntiin, jos ei joku muu osaa sitä korjata. Mieheni on työmatkalla, eikä hän ole paljon minua käytännöllisempi, joten ehkä meillä on varastossa nyt yksi rikkinäinen ruohonleikkuri lisää. Huokaus.

Anonyymi kirjoitti...

Niin, jos teknologiaa olisi helpompi käyttää, kaikkia sen mahdollisuuksia hyödynnettäisiin enemmän.