17. kesäkuuta 2011

Yökötystä ja hyviä enteitä

Voi yökötys sentään!

Tiedän olevani etuoikeutettu asuessani vauraassa Suomessa. Olen tottunut hyvään, niin vaatteissa, asumisessa kuin ravinnossakin. Ruoka on maistunut ehkä liikaakin, sillä painan hieman enemmän kuin pituiseni ihmisen normaalipianon.

Muutama viikko sitten sain ajatuksen, että lomallani minä ja tyttäreni yhdessä laihduttaisimme Allevon avulla. Tyttäreni oli aikaisemmin kokeillut eri makuja ja todennut kaakaopirtelön maun parhaaksi.

Kuuri alkoi torstaina, joten kokemukseni on lyhyt. Mutta silti. Olen yrittänyt unohtaa makuaistin olemassaolon, mutta en voi. Kaakaopirtelön maku yököttää minua. Siihen kuulemma tottuu halutessaan. Minä en halua. Huomenna menen kauppaan ja ostan jotain muuta. Kokeilen Allevo-patukoita ja korvaan niillä ravintoni. Toivottavasti ne eivät yökötä.

Tarkoituksena on pitää puolentoista viikon vähäkalorinen dieetti. Toivottavasti se onnistuu eli löydän sellaisen ravinnonkorvikkeen, jota pystyn syömään. Ja toivottavasti en sen jälkeen syö kuin hevonen.


Huomenna menen myös kirjastoon ja lainaan Terry Pratchettin ja Neil Gaimannin yhteisteoksen Hyviä enteitä. Ratkiriemukas kirja, jossa maailmanloppu uhkaa. Neljästä apokalyptisesta vitsauksesta yksi on nälkä. Nälän ratkaisu yltäkylläisessä runsaudessa on muistuttaa ylipainosta ja luoda laihuus kauneuden ihanteeksi. Hykertelen tällä ja kirjan kaikilla muilla hulvattomilla ideoilla samalla kuin yritän nauttia elämästäni vähäkalorisella dieetillä.

----------------------------------
Edit: Surukseni Hyviä enteitä on lainassa, kadonnut tai odottaa noutoa kaikissa Helmet-kirjastoissa. Täytyy lukea jotain muuta.

3 kommenttia:

Amalia kirjoitti...

Suosittelen kokeilemaan vähä hiilihydraattista, kappaamista.

Päiväkävelyllä kirjoitti...

Kiitos vinkistä, Amalia.

Celia kirjoitti...

Amalia varmaan tarkoittaa karppaamista. :)

Minä olen joskus onnistunut pudottamaan painoani Herbalifen proteiinipitoisilla pirtelöillä. Talvella ostin Wheyn proteiinijauhetta ja tein pirtelöitä hedelmämehusta, marjoista ja banaanista. Toisinaan sotkin sekaan myös jugurttia makua antamaan. Tuloksia ei kuitenkaan syntynyt, koska lipsuin dieetistä koko ajan. Stressaantuneena onkin hankala olla dieetillä. Kunhan saan muuttorumban ohi, voisin taas kokeilla.