Uneksijoiden sukua

Olen uneksijoiden sukua. Äitini ja isäni olivat haaveilijoita, isäni isä oli haaveilija, äitini isä oli haaveilija. Molemmat isoisäni uneksivat paremmasta maailmasta. Heidän paremmat maailmansa olivat erilaiset. Äitini isä oli pasifisti. Köyhä talonpoika, jolla oli 13 lasta. Todellisuus oli hänelle usein vähemmän mieluisaa kuin unelmat, joita hän näki alkoholin avulla. Isän isäni ei juonut lainkaan. Hän ei niin köyhä ollut ja lapsiakin oli vain neljä. Hän unelmoi oikeudenmukaisesta maailmasta, puhui siitä pojalleen jatkuvasti. Kunnes kuoli syöpään isäni ollessa 14-vuotias.

Vanhempani ottivat mallia vanhemmistaan ja jatkoivat uneksimista. He kaipasivat myös parempaa maailmaa. Ongelmana oli, että asioista useimmiten vain uneksittiin. Niistä puhuttiin, paljon ja kaiken aikaa. Mutta siihen se jäi. Varsinkin äiti uneksi siitä, mitä muuta hän voisi elämässään tehdä ja olla kuin viiden tytön äiti. Unelmat olivat innostavia ja osa olisi ehkä ollut toteutettavissa. Mutta ei.

Paitsi yhden asian vanhempani toteuttivat. He innostuivat kovasti A.S. Neillistä ja vapaasta kasvatuksesta. Perheessämme otettiin käyttöön perhedemokratia. Joka sunnuntai kokoonnuimme olohuoneeseen keskustelemaan asioista. Eihän siitä mitään tullut. Isä oli pelottava, diktaattori perheessään. Jo se piti huolen, että todellisia kysymyksiä ja ongelmia ei perhedemokratiaistunnoissa käsitelty. Aina istunnot päättyivät siihen, että joku lapsista itki ja huusi, isä oli vihainen ja me muut olimme peloissamme ja pettyneitä. Eihän tämä vastannut esikuvaansa lainkaan. Ei A. S. Neillin Summerhilliä eikä sitä tapaa jolla Tusinoittain halvemmalla –kirjassa toimittiin. Perhedemokratiaa toteutettiin perheessämme ehkä pari kuukautta.

Saman uneksimisen näen itsessäni ja sisarissani. Olemme loistavia puhuessamme unelmistamme. Siitä, millainen maailma voisi olla. Siitä, mitä olisimme ja tekisimme, jos emme olisi sitä mitä olemme.

Eihän uneksimisessa mitään vikaa ole. Mutta joskus tai useimmiten, pitäisi myös toteuttaa unelmansa. On meissä myös sisua, isosiskoni väitteli tohtoriksi performanssitaiteesta ja pikkusiskoni rakensi mökin. Upeaa!

Minussa sisua saisi olla enemmän. Mistä sitä saa?

Hyvältä näyttää

Olen pitkään kaivannut blogiini kolmipalstaisuutta. Löysin Keisarin uusista vaatteista mieleiseni pohjan ja ohjeet kolmipalstaisuuteen.

Olen oikein tyytyväinen tulokseen. Tunnisteiden selaaminen on nyt helpompaa eivätkä linkkini ole enää piilossa. Lisäsin myös etusivulla olevien tekstien määrää. Blogin uusi ulkoasu vastaa enemmän nykyistä minua. Tämä on kaunis.

Musiikkia kännykkään

Tästä ei tule yhtään mitään. Illasta suuri osa meni taas kännykän kanssa näpräilyyn. Yritin saada musiikkia kännykkään. Olen sitkeä enkä luovuta helpolla (joku voisi sanoa sitä tyhmyydeksi). Noin kymmenen kertaa Windows ilmoitti sulkeneensa Nokia Music Managerin yllättävästi, vaikka ohjelma toimi virheettömästi. Windows lupasi silti etsiä virhettä.

Kokeilin lopuksi ”satunnaista siirtoa”. Sen avulla sain siirrettyä puhelimeeni musiikkia, jota en sinne halunnut. Puhelimellani oli sama musiikkimaku ja ilmoitti, että se ei voi toistaa kyseisiä kappaleita. Niinpä minä poistin ne puhelimesta. Monta tuntia kestäneen aherruksen jälkeen puhelimessani ei ole ainuttakaan biisiä. Lisäksi akku on loppu.

Toivottavasti huomenna asiat sujuvat. Muutkin kuin musiikinsiirto.

Nokia E51

Sain tänään uuden työpuhelimen, Nokia E51. Oma puhelimeni on Nokia 2650 eli vanhanaikainen verrattuna businesspuhelimeen, jota vastaisuudessa töissä käytän.

Tämä päivä on sujunut nopeasti uutta puhelinta opetellessa. Ensimmäiseksi piti opetella soittamaan eli piti ottaa selvää, millä numerolla työkavereille soitetaan. Sitten yritin lähettää tekstiviestejä, mutta se ei onnistunut. Olisi kai muuten, mutta käytin vääränlaista numeroa. Paljon aikaa on mennyt sen selvittämiseen, mitä puhelimella voisi tehdä, jos se vain olisi sallittua.

Kuvia olen kuitenkin ottanut! Ensimmäistä kertaa minulla on puhelin, jossa on kamera. Otin kuvia työhuoneessa, kotimatkalla ja kotona. Kovin tarkkoja niistä ei tullut, olen kuulemma huono kuvaaja. Minua se ei haittaa, koska pidän kuvaamisesta. Ensimmäisen kamerani ostin alle kymmenvuotiaana isäni rahapussista varastetulla kympillä. Kyseessä oli leikkikamera, jolla sai ihan oikeita kuvia. Aion kuvata uudella kännykälläni aina kun muistan.

Kännykkää ei saa viedä työpaikalta pois. Työkoneelle ei saa ladata Nokia PCsuitea. Mahdoton yhtälö mielestäni. Latasin PCsuiten kotikoneelleeni. Tavoitteena oli siirtää ottamani kuvat tietsikalle ja siirtää musiikkia puhelimeen. Ensimmäinen tavoite onnistui, toinen ei. Olisin tarvinnut muistikortin musiikkia ladatakseni.

Taidan hankkia muistikortin, ne eivät paljoa maksa. Ja sitten lataan kännykkään musiikkia! Sen jälkeen soittoääneni on jotain muuta kuin Nokia Tune!

Huomenna meillä on koulutus puhelimen käytöstä. Toivottavasti siellä selviää, mitä puhelimella saa tehdä ja mitä ei. Saako puhelimella käyttää nettiä? Voiko puhelimen synkronoida työkoneella olevan sähköpostin ja kalenterin kanssa? Saako puhelimella soittaa ulkopuolisille ja millä ehdoilla? Joudunko maksamaan puhelimen käytöstä.

Käyttösäännöt ja –ehdot ovat varmasti tiukat. Kuinkahan niiden valvomista noudatetaan? Ja kuinka tarkasti voidaan työntekijän puhelimenkäyttöä seurata rikkomatta perustuslakia?

Nyt löytyy

Lisäsin blogiin tunnisteet. Niitä onkin valtavasti. Olisi ehkä pitänyt antaa tunnisteet vain tyyliin 'musiikki', 'elämä', 'työ'. Mutta halusin olla tarkempi ja tässä sitä ollaan.

Katotaan nyt, jaksanko pitää noin pitkää listaa. Varsinkin kun tässä blogimallissa tunnisteita ei saa siirrettyä sivun oikeaan laitaan. Ei näytä hyvältä.

Mutta kirjoitukseni löytynevät nyt kai paremmin.

Palkitseva työ

”Hänen on hyvä hymyillä, kun työ on palkitsevaa ja asiakkaat tyytyväisiä”, kirjoittaa Salla Korpela Kirkko & kaupunki -lehdessä. Tyytyväisenä hymyilijänä on kirjastoauto-osaston johtaja Auli Strömberg.

Kokemuksesta tiedän, että kirjastotyö voi olla palkitsevaa. Tiedän myös sen, että kirjastoalan palkat ovat etenkin yleisissä kirjastoissa alhaiset. Ehkä kirjastolaiset ovat edelläkävijöinä vuosikymmenet soveltaneet Hyvän työn manifesti 2009:ää. Sen mukaan itse palkka ei tulevaisuudessa muodosta tärkeintä kriteeriä työpaikkaa valitessa. Ihmiset saattavat jopa hakeutua pienempipalkkaiseen työhön, kunhan se muuten on palkitsevaa.

Tämä on ansa, joka hyvin paljon muistuttaa ”kutsumustyön” aiheuttamaa ansaa. Eihän työstä, josta pitää, josta saa iloa tai johon tuntee kutsumusta, tarvitse maksaa tehtäviä vastaavaa palkkaa! Varsinkaan naisvaltaisilla aloilla. Kummasti näihin aloihin liitetään myös adjektiivi matalapalkkainen.

Hyvän työn manifesti 2009:ssa lähtökohtana oli, että yleinen elintaso on niin hyvä, ettei työtä tehdä palkan vuoksi. En tiedä, missä maailmassa julkaisun laatineet Demoslaiset elävät.

Tiedoksi: työssä käydään, töitä tehdään palkan vuoksi. Jos työ sen lisäksi on "palkitsevaa", niin mikäs sen parempaa.

Pelejä ja rakkautta

Pidän Bubblesista sekä kortti- ja lautapeleistä. Ihmissuhdepelejä inhoan. Ei voi olla rakkaudesta kyse silloin kun pelataan ihmisillä ja heidän tunteillaan.

Olen saanut seurata tyttäreni parisuhteiden kehittymistä parin vuoden ajan. Nykyisen pojan kanssa hän on ollut neljä kuukautta. Nuori rakkaus ei taida ihmissuhdepelejä. Kumpikin on valmis tekemään kaikkensa toisen eteen ja puolesta.

Ihmissuhdepelin olennaisin sisältö on varovaisuus, tunteiden pidätteleminen ja toisen kyykyttäminen. Ei voi sanoa toiselle, että minä rakastan sinua. Hyvä, jos edes itselleen voi myöntää olevansa rakastunut. Toinen on pidettävä varpaillaan viittaamalla muihin ihaniin naisiin/miehiin, joiden kanssa on vipinää. Tai toinen on jätettävä odottamaan – yhteydenottoa, soittoa, rakkautta, seksiä. On oltava varovainen, koska ei voi tietää, miten juuri tässä parisuhteessa käy.

Ikävät parisuhdekokemuksetko saavat aikaan ihmissuhdepelit? Pelko siitä, ettei minua rakastetakaan? Pelko siitä, että jos annan itseni kokonaan toiselle, olen naurettava ja naiivi? Eikä siipiä haluta polttaa, jäädä yksin vaikertamaan kaipuuta.

Tällaisessa ei ole sijaa rakkaudella lainkaan. Parisuhdepeleissä ei ole kysymys rakkaudesta vaan vallasta. Minusta olemme ihan riittävästi vallan kohteita mm. työpaikoillamme.

Mitä jos uskaltaisimme rakastua ja rakastaa?

Kyllä Facebook tietää

Useimmille meistä minä itse on mielenkiintoisin keskustelunaihe. Omien tekemisten ja ajatusten kertominen muille tuntuu hyvältä – varsinkin jos vielä saa hyvää palautetta. Tällainen on itsen näkyväksi tekemistä ja tarpeellista itsetunnolle.

Itsetuntemus on paljon vaikeampaa. Osaksi itsestä puhumisen tavoitteena on kuulla, mitä toiset minusta ajattelevat, miten he minua arvioivat. Ehkä siten opin tuntemaan itseäni lisää tai saan itseni rakennusaineksia.

Halu tietää itsestä (ja tulevasta) sai aikoinaan minut opiskelemaan astrologiaa. Enkä ole ainut, jolle astrologia on ollut yksi keino itsetuntemukseen, mutta myös toisen ihmisen tuntemiseen. Hyvä syntymäkartan tulkinta kertoo ihmiselle paljon ja auttaa ymmärtämään itseään ja toista. Astrologia on suurelta osalta menneisyyttä elämässäni, jollain tavalla se nolottaa.

Enemmän nolottavat nämä nykyiset itsetuntemuksen välineet eli Facebookin testit. Jokaisen tekemäni testin jälkeen päätän, että tämä saa olla viimeinen. Mutta sitten joku tuttu on tehnyt kiinnostavan testin (tai ainakin tulos on kiinnostava) ja haluan tietää, miten minun käy testissä.

Tähän mennessä olen saanut itsestäni selville mm. seuraavat asiat
- toteemieläimeni on puuma ja se kuvastaa minussa olevaa voimaa
- maalauksista olen Da Vincin Mona Lisa – yhtä mysteerinen
- Tylypahkassa kuuluisin Korpinkynsien huoneeseen, koska olen älyllinen
- kreikkalaisista jumalista olen Athene järkeni ja älykkyyteni vuoksi
- aurani on oranssi, koska olen luova seikkailija
- kiinnostun kusipäisistä miehistä
- kymmenen vuoden päästä olen Karibialla löhöilemässä
- unelma-ammattini on työtön
- Buffy vampyyrintappaja –hahmoista olen Spike
- joudun kuoltuani taivaaseen ja legendahahmoni on Jeesus
- luonnetyypiltäni olen melankolikko
- jne.
Tällaisiin testeihin minä ja muut Facebookin käyttäjät käytämme aikaamme. Jotkut tulokset tuntuvat yllättävän osuvilta. Useimmat taas eivät. Toiset tulokset ovat hauskoja ja toiset nolottavat. Huviksi nämä testit on tarkoitettu, mutta niiden tuloksia kerrotaan kavereille aivan kuin ne olisivat antaneet täsmällisen ja osuvan luonnehdinnan testin tekijän persoonallisuudesta.

Itsensä tunteminen on vaikeaa ja usein kuvitellaan, että jossain taustalla (alitajunnassa?) piilee jotain salaperäistä, tuntematonta. Ehkä juuri tämän salaperäisen selville saamiseksi teemme Facebookin testejä. Vähemmän noloja keinoja varmasti on. Minulle aamusivujen kirjoittaminen on ollut erinomainen keino.

Uskon, että ihminen on keskeneräinen koko elämänsä ajan. Itsensä tuntemaan oppimiseen tarvitaan koko elämä eikä siitä tehtävästä selvitä ilman toisia ihmisiä.

Sivustakatsoja

Lisäsin blogilinkkeihin Sivustakatsojan. Pidän kovasti sen elokuva-arvioista. Sitä paitsi tavoite katsoa kaikki 1001 elokuvaa, jotka "pitää nähdä", on kunnioitettava.

Huomenna Tukholmaan!

Lähden huomenna tyttäreni kanssa Tukholmaan ja palaamme keskiviikkona - laivalla. Olisimme lentäneet, jos olisin saanut Blue1:n mainostamat 51 €:n liput. Laivamatkustus ei ole mieluisinta ajankäyttöä mitä tiedän, mutta odotan silti innolla matkaamme. Edellinen Tukholman reissumme oli oikein onnistunut, samoin kesäinen Tallinnan-reissumme. Sitä paitsi tyttäreni on täysi-ikäinen.

Päätimme yhteisestä matkasta syksyllä. Tunsimme tarvitsevamme ja ennen kaikkea ansaitsevamme matkan pois tästä paikasta (ja jos mahdollista, tästä ajasta). Onneksi tilanne ei ole raskas kuten oli syksyllä. Tyttäreni on nykyään tasapainoinen. Hän ei tarvitse enää lääkettä ahdistukseen ja unikin tulee ilman lääkettä. Ylioppilaskirjoitukset ovat takana ja tulevaisuus on edessä.

Tukholmassa aiomme shoppailla. Tyttärelle ylioppilasmekko ja minulle kaikkea kivaa. Netistä olemme tsekanneet Tukholman ostospaikkoja ja niitä onkin paljon. Jos kuitenkaan ylioppilasmekkoa ei löydy, niin ei maailma siihen kaadu. Onhan tässä vielä runsas kuukausi aikaa.

Meille tulee tosi upea matka!

Elämänhalu

Olin tänään mukana ydinvoiman vastaisessa mielenilmauksessa Kolmen sepän patsaalla. Tuntui hyvältä. Ihmiset näyttivät tutuilta, vaikka en heitä tuntenut. Ja he olivat yhtä nukkavieruvaatteissa kuin minä. Sekin tuntui lohdulliselta. Tuntui hyvältä nauttia auringon paisteesta ja lämmöstä. Siitä energiasta, joka elämää maapallolla pyörittää.

Sitten on se toinen energia, joka pyörittää ihmisiä. Josta on todettu, ettei ihmisen ole hyvä olla yksin. Pelkästään seksuaalienergiasta ei ole kyse, vaan myös tarpeesta olla rakastettu, hyväksytty, arvostettu, kaivattu ja luotettu. Ihmisen tarpeesta liittyä toiseen ihmiseen.

Minussakin on se energia, vaikka yritän sen kieltää itsessäni vähän väliä. Joka päivä käyn asiasta keskustelua itseni kanssa. Ajattelen, että kärsin vähemmän, jos lakkaan olemasta seksuaalinen ihminen, nainen. Mutta hei, olen kokeillut tätä. Useasti tunsin itseni norsunluutornin asukkaaksi. Varjoksi tässä ihmisten maailmassa.

En halua sellaista enää. En voi käskeä tunteitani. En sanoa, että nyt lopetat rakastamasta. Eikä ruumiini usko kuitenkaan. Minun tarvitsee kuulla hänen äänensä ja olen tulessa.

Kun itseni kieltäessäni olin norsunluutornin asukas, niin mikä sitten nyt olen? Varjon vastakohta? Valo, mutta en tarkoita sitä. Vaan jotain kiinteää, johon voi tarttua ja josta ottaa kiinni. Ja joka antaa ottaa itsensä kiinni. Ehkä haen väärää termiä, kysehän on elämänhalusta.

Haluan ulos

Perjantai-illan yksinäisyydessä rypeminen on ikävää. Silti siinä tulee mietittyä asioita ja pohdittua niiden painoarvoja. Esimerkiksi tällaisia yksinkertaisia juttuja kuin että mitä elämältäni haluan.

Tiedän ainakin, mitä en halua. En halua lähteä ulos yöhön etsimään itselleni kumppania. En halua tuntematonta ihmistä sänkyyni. Haluan tutun ihmisen. Olen kuullut tosin väitettävän, että vieraisiin ihmisiin tutustumalla heistä tulee tuttuja, jopa ystäviä. Tällainen ajatus on minulle vieras. Olen sellaiseen ujo ja itsestäni arka.

En halua myöskään satunnaisen säännöllistä seksiä tutun ihmisen kanssa. Sellainen tekee minut todella epävarmaksi. En kestä sitä, että en tiedä rakastetaanko minua. Kun olen epävarma, olen mustasukkainen. Vaikka ei olisi syytäkään, kuvittelen kaikenlaista. Helvetillistä. Kun olen epävarma, en pysty ilmaisemaan itseäni, en osoittamaan tunteitani. Minusta tulee mykkä.

Puhun kyllä kaikenlaista, flirttailenkin. Mutta en sano, mitä ajattelen, en sano mitä kaipaan. En tee, mitä haluan. Niistä vaikenen. Niitä en tee.

Päätän kyllä puhua ja tehdä, joka yö, joka aamu. Mutta päivän edetessä en pystykään toteuttamaan päätöstä. En uskalla, tilanne ei ole sopiva. Lisäksi olen varma siitä, että sanomalla oikeita ajatuksiani teen itsestäni naurettavan narrin. Typeryksen ja hullun. Ja olen hiljaa, en tee mitään. Oikeasti olen naurettava narri, typerys ja hullu mykkyydessäni.

Syytän itseäni, syytän toista. Epävarmuuteni tekee minut koko ajan epävarmemmaksi. Ja kuvittelen, että oikeassa parisuhteessa en olisi epävarma. Kuvittelen, että pystyisin olemaan ilman toista. Kuvittelen, että ruumiini tottelee minua eikä olisi niin heikko.

Kaikki tapahtuu päässäni, ei oikeasti. Haluan ulos päästäni!

Aloita jo tänään!

Vapun vietto kannattaa aloittaa tänään. Eihän sitä tiedä, minkälainen sää on viikon päästä. Ja jos silloin on hyvä sää, sitä parempi. Jos on huono sää, ei se oikeastaan haittaa. Hyvin harjoiteltu ja pitkään valmisteltu vappu onnistuu varmasti!

Työpaikkani edustalle on kokoontunut joukko haalariasuisia ja ylioppilaslakkisia nuoria. Ja heitä tulee koko ajan lisää. Näyttää oikein hyvältä. Paljon paremmalta kuin sisällä istuminen ja töiden tekeminen.