Pidän Bubblesista sekä kortti- ja lautapeleistä. Ihmissuhdepelejä inhoan. Ei voi olla rakkaudesta kyse silloin kun pelataan ihmisillä ja heidän tunteillaan.
Olen saanut seurata tyttäreni parisuhteiden kehittymistä parin vuoden ajan. Nykyisen pojan kanssa hän on ollut neljä kuukautta. Nuori rakkaus ei taida ihmissuhdepelejä. Kumpikin on valmis tekemään kaikkensa toisen eteen ja puolesta.
Ihmissuhdepelin olennaisin sisältö on varovaisuus, tunteiden pidätteleminen ja toisen kyykyttäminen. Ei voi sanoa toiselle, että minä rakastan sinua. Hyvä, jos edes itselleen voi myöntää olevansa rakastunut. Toinen on pidettävä varpaillaan viittaamalla muihin ihaniin naisiin/miehiin, joiden kanssa on vipinää. Tai toinen on jätettävä odottamaan – yhteydenottoa, soittoa, rakkautta, seksiä. On oltava varovainen, koska ei voi tietää, miten juuri tässä parisuhteessa käy.
Ikävät parisuhdekokemuksetko saavat aikaan ihmissuhdepelit? Pelko siitä, ettei minua rakastetakaan? Pelko siitä, että jos annan itseni kokonaan toiselle, olen naurettava ja naiivi? Eikä siipiä haluta polttaa, jäädä yksin vaikertamaan kaipuuta.
Tällaisessa ei ole sijaa rakkaudella lainkaan. Parisuhdepeleissä ei ole kysymys rakkaudesta vaan vallasta. Minusta olemme ihan riittävästi vallan kohteita mm. työpaikoillamme.
Mitä jos uskaltaisimme rakastua ja rakastaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti