Tänään otin viimeisen Champixin. Tupakasta vieroittamisen kuuri on loppu. Olen siis valmis. Projekti on päättynyt.
En kuitenkaan tunne itseäni tupakoimattomaksi. Tupakkaa tekee edelleen mieli päivittäin. Ei niin usein kuin aluksi, mutta silti. Helpottavaa on, ettei kaikkea mitä on tekemässä, tarvitse keskeyttää tunnin välein tupakan takia. Ikävää on, että ruokahaluni on suurempi. Kuvittelen silti, etten ole lihonut. - vaa’assa en ole käynyt ennen enkä jälkeen. Ikävä työpaikan tupakkarinkiä. Siellä tapasi ihmisiä, joiden kanssa ei muuten ole tekemisissä ja kuuli hyviä juttuja.
Ulkona nautin kevään tuoksuista, mutta hajuaistini ei ole aivan kunnossa vielä. Mutta sen veikin kissa eikä tupakka. Kissan tuloon asti (12 vuotta sitten) haistoin herkästi kaiken mahdollisen. Se ei ollut pelkästään miellyttävää eikä hajuaisti ole sen vuoksi lempiaistini.
On ihanaa vetää keuhkot täyteen ilmaa. On ihanaa, ettei tupakkaan mene enää rahaa. On ihanaa, etten haise enää tupakalle. Eikä suuni maistu tuhkakupilta. Tupakoimatonkin voi siis nauttia minun suutelemisestani.
4 kommenttia:
Minulla tuli tupakan lopettamisesta kolme vuotta viides tätä kuuta.
Se tupakantuska tulee aina yleensä ennakoitavassa tilanteessa, ja siihen täytyy varautua uhmalla.
Onnittelen kun olet jo näin pitkällä, että lääkekuuri loppui.
Wautsi wau! Onneksi olkoon.
Kiitos onnitteluista, tunnen olevani aivan alussa. Tupakkaa tekee todella mieli, mutta koen sen haasteena: tuttujen tupakkatilanteiden uudistamisena. Kaljalla ilman tupakkaa, ruoan jälkeen ei tupakkaa jne. Pakko nähdä nämä tilanteet toisella tavalla.
Niin. Tupakka on enimmäkseen psyykkinen riippuvuus. Kyllä sinä kestät, jokainen päivä on toistaan helponpi!
Lähetä kommentti