Viikon lapset

”Se joka syntyy maanantaina, on kaunis aina.
Katsohan, katsohan tiistailasta, niin sulokasta!
Keskiviikon lapsella on surua vasta!
Torstain lapsella siivet kantaa.
Perjantailapsi rakastaa ja antaa,
Lauantailapsi saa puuhata aina,
vaan se joka syntyy sunnuntaina, on hyvä ja kaunis ja huoleton aina.”

Loru Viikon lapsista löytyy Hanhiemon iloisesta lippaasta, jonka runot on vanhojen englantilaisten lastenlorujen aiheista vapaasti riimitellyt Kirsi Kunnas.

Tämä loru pyöri eilen päässäni. Minulla on tästä toinenkin suomennos, mutta tämä on se tunnetumpi. Hassu juttu oli, että myös tyttäreni oli pohtinut tätä eilen. Hän on torstain lapsi, joka inhosi lapsena omaa osaansa lorun mukaan, koska torstain lapsi esitetään poikana. Vanha englantilainen lastenloru oli kuitenkin oikeassa: tyttäreni on suunnitellut Suomesta poismuuttoa jo pari vuotta. Ensin hän aikoi Norjaan ja nyt on tähtäimessä Englanti. Suomeen ei kuulemma voi jäädä.

Minä olen syntynyt lauantain vaihtuessa sunnuntaiksi, keskiyöllä. Olen usein ajatellut, että ristiriitainen persoonallisuuteni selittyisi tällä syntymähetkellä. Olen rajatapaus. Olen vahva, voimakas, sosiaalinen ja rohkea – hyvä, kaunis ja huoleton kuin sunnuntailapsi. Olen ujo, sisäänpäin kääntynyt, pelokas puuhaaja kuin lauantailapsi. Puuhaajakin voi toki olla sosiaalinen, mutta näen sen pikemmin yksin tapahtuvana työskentelynä, näkymättömänä naisille tyypillisenä työnä. Sitähän lauantaisiivoukset ja muut kodintyöt ovat.

Ja silti, olen sunnuntailapsena varma siitä, että maailma on olemassa minua varten.