Se on ihan teflonia

Teflon on reagoimatonta muovia, joka keksittiin vahingossa. Reagoimattomuus johtuu siitä, että teflonin kitkakerroin itseään ja terästä vasten on pienin tunnetuista materiaaleista. Teflonia käytetään paistinpannuissa ja kattiloissa, koska silloin ei tarvitse käyttää rasvaa juuri lainkaan ruoanvalmistuksessa. Ruoka ei myöskään pala kiinni pannuihin, jolloin puhtaanapito on helppoa. Teflon on kätevä ruoanlaitossa.

Traagisiinkin asioihin reagoimattomasta ihmisestä käytetään substantiivia teflon ja sen johdannaisia. Eli voidaan sanoa: ”Se on ihan teflonia”. Sama asia voitaisiin ilmaista sanomalla, että tämä on tunnekylmä ellei peräti tunnekuollut ihminen. Kun eihän se reagoi mihinkään tai kaikki tunteet näyttävät luistavan pois kuin liukkaalla teflonilla.

Minäkin olen ihan teflonia. Suojelen itseäni pinnoittamalla itseni teflonilla. Pakko. Muuten sattuisi aivan liikaa. Suojautumisen aloitin pienenä tyttönä katsellessani ja kuunnellessani vanhempieni riitoja ja tappeluita. Vahvistin pinnoitetta useissa elämänvaiheissa. Tarvitsin sitä kestääkseni kaikki hylkäämiset ja huomiotta jäämiset. Tarvitsin sitä kestääkseni kohtaamani ilkeydet, aggressiot ja vihamielisyydet.

Sen verran jätin suojaamattomia pintoja, että pystyin eroamaan aviomiehestä. Täysin pinnoitettuna jatkaisin varmaan avioliittoa edelleen ja pinnoituksesta olisi tullut muuri, jonka läpi ei pääse mitään. Olisin tunnekuollut.

Yllättävän paljon teflonia olen tarvinnut yksinhuoltajana. Murrosikäinen tytär osaa olla ilkeä ja julma. Nollata toisen täysin. Usein ajattelin, etten ole koskaan elämässäni tavannut mitään tai ketään yhtä sadistista, julmaa ja ilkeää ihmistä kuin tyttäreni. Teflonia tarvittiin paljon, koska pelkäsin repeäväni, suuttuvani, menettäväni malttini ja käyväni lapsen kimppuun. Onneksi tyttären murrosikä on ohi ja minä olen joskus peräti ihminen hänen silmissään, en pelkästään äiti.

Teflonin ansioista opin pitämään suuni kiinni minua loukattaessa. Opin olemaan reagoimatta silloin, kun minuun sattui. Opin olemaan puolustamatta itseäni. Opin kääntämään kaiken sisäänpäin.

Tottumuksesta varjelen edelleen itseäni tunteilta. Etenkin, jos minua loukataan, minut laiminlyödään tai minut unohdetaan, reagoin reagoimattomuudella. En puolusta itseäni. En vaadi selitystä: ”Miksi teit niin, miksi loukkasit minua vaikka tiesit sen sattuvan?”. Olen hiljaa ja yritän seuraavalla kerralla olla oma viehättävä itseni. Ja sillä tavalla teflonpinnoitteeni vain vahvistuu.

Teflon ei ole ikuista, kovinkin pinnoite kuluu rikki. Suojaukseni on niin kova, ettei se helpolla rikkoudu. Kun niin tapahtuu, sattuu aivan helvetisti. 'Kun', ei 'jos'.