Heti aamusta olin ärtyisä. Kiroilutti. Kun ystäväni aamupäivällä soitti, oli jokaisessa lauseessani jokin kirosana. Pidän kiroilusta, mutta kiroilen vain poikkeustilanteissa. Päivän mittaan rauhoituin ja ärtyisyys muuttui tehokkaaksi toimintakyvyksi, jota kiireisessä päivässä tarvitsin.
Kiroilu on hyvä tapa purkaa turhaumia ja aggressioita ja se antaa voimaa. Lapsuudessani kiroiluun ei kovasti kiinnitetty huomioita. Ehkä siksi opin vain perisuomalaisia kirosanoja kuten ’perkele’, ’saatana’, jumalauta’ ja ’hitto’. Sitä v-alkuista sanaa ei lähiympäristössäni käytetty kirosanana ja siksi opin sen käytön vasta aikuisena. Äitini kiroili usein kotitöitä tehdessään. Hän ei kovaan ääneen huutanut kirosanoja. Sen sijaan hän sihisi. Opin häneltä, että siivoaminen sujuu oikein hyvin kirosanoja huudellen. Opin kiroilemaan hiljaa ja mielessäni tyttäreni huomautettua siitä. Hänen puuttumisensa kiroiluuni tuntui sananvapausloukkaukselta, jonka jälkeen siivoaminen tuntui tahmealta työltä.
Vihan ja aggression purkamiseen kiroilu on huomattavasti parempi vaihtoehto kuin väkivalta. Tämän oppiminen vei minulta monta vuotta. Olin lapsena kova tappelemaan. Lapsuudessani sisarteni kanssa hoidimme kaikki erimielisyytemme hyökkäämällä toistemme kimppuun. Revimme hiuksista, purimme, raavimme ja löimme toisiamme. Tappeluissa emme käyttäneet muita aseita kuin kehoamme, mutta uhkasimme toisiamme jopa puukoilla, puuhaloilla ja - hämähäkeillä. Sen verran meillä oli järkeä, että emme uhkauksia toteuttaneet.
Tytöt ovat niin rauhallisia ja lempeitä lapsia. Leikkivät vain nukeilla ja koettavat olla kilttejä.
Sain tappelijan maineen. Ensimmäisellä luokalla isot pojat yllyttivät luokkani ainoan pojan kimppuuni vain nähdäkseen tytön tappelevan. Yllätyin ja suutuin pojan hyökkäyksestä. Tappelin tosissani , purin ja kynsin, minkä ehdin. Opettajani, nuori nainen, tuli lopettamaan tappelun. Nähdessään kynsieni jäljet pojan kasvoissa hän päätti rangaista minua tappelusta. Nöyryyttävästi hän leikkasi kynteni. Poikaa ei rangaistu mitenkään. Janosin kostoa ja tappelin tämän pojan kanssa vuosien mittaan muutaman kerran.
Vielä oppikoulun aloitin tappelijana. Hyvin nopeasti sain huomata, ettei sitä katsottu hyvällä, että tyttö käyttää asioiden selvittelyyn nyrkkejä. Opettelin toisen tavan reagoida asioihin. Tai oikeastaan se tuli luonnostaan ujouteni saattelemana. En reagoinut mitenkään ja lopulta en kuullut enkä nähnyt, kuinka minua kiusattiin. Myöhemmin aikuisena kouluaikaa muistellessani tajusin, että minua pidettiin outona ja omituisena ja siksi minua kiusattiin.
Edelleenkin tilanteessa, jonka koen kiusalliseksi ja hyökkääväksi, ensimmäinen reaktioni on tulla mykäksi. Sanat löydän usein jälkikäteen, eivätkä ne silloin auta. Mutta riittävästi ärsytettynä olen aikamoinen verbaalikko. Joskus kesken riidan huomaan ajattelevani, että olipa tuokin loistavasti analysoitu ja ilmaistu ja toivon osaavani aina ilmaista itseäni yhtä hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti