15. lokakuuta 2009

Se onkin päiväkirja

En tiedä, miten näin pääsi tapahtumaan. Koko illan olen käynyt läpi taloudellista tilannettani. Minulla on ollut vuosia tapana tilastoida kaikki menoni ja laskuni. Täydellinen tilastoni ei ole. Kadotan kuitteja ja unohdan merkitä kuitittomat ostokset, mutta näin olen aika hyvin perillä siitä, mihin rahani oikein häviävät. Pystyn myös aika hyvin arvioimaan, miten paljon tarvitsen menoihini esim. vuodessa.

Menoistani merkitsen päivänmäärän, maksutavan, laadun, luokan, hinnan ja erikseen vielä tiedon siitä, jos ostin velaksi. Esimerkiksi ruoka kuuluu luokkaan ravinto, olut luokkaan hupi jne. Olutmenoista olen toisinaan (silloin kun olen muistanut) merkinnyt myös, missä seurassa tai tilaisuudessa olen olutta nauttinut.

Näin ”kuitit”-tilastosta on tullut jonkinlainen päiväkirjani. Tänään tein kuukausiyhteenvedot huhtikuusta syyskuuhun. Synnyttikö se mielessäni huolestumista taloudellisesta tilanteesta? No ei, vaikka menoni taitavat olla useimmiten suuremmat kuin tuloni.

Sen sijaan melankolia ja nostalgia, omituinen kaiho ja surumielisyys, hiipivät mieleeni ja valtasivat sen. Enkä ymmärrä miksi. Minähän selvisin kaikesta: ylioppilasjuhlista, surusta ja tuskasta, tyttären englantilaisen poikaystävän vierailusta. Viime aikoina kaikki on tuntunut menevän paremmin. Pidän itsestäni nykyään paljon enemmän. Olen motivoituneempi työssäni kuin aikoihin, olen onnistuneesti muuttanut ruokatottumuksiani ja laihtunut, elämä tuntuu mukavalta.


Ehkä kyse on irtipäästämisestä. Mennyt on menneisyyttä ja sen tajuamiseen tarvitsen välillä melankoliaa ja nostalgiaa. Aikani niissä kieriskeltyäni voin nousta ylös ja huokaista helpotuksesta ja todeta tyytyväisenä ettei mennyt koskaan palaa.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...