Viisaita neuvoja haluan kuulla, mutta mistä tiedän, että neuvo on viisas? Viisaalta tuntuu neuvo: Älä murehdi. Voiko olla murehtimatta, kun toinen toistaan hurjemmat kauhukuvat nousevat päähän? Mitä hyötyä murehtimisestani on? Ei asiat sillä paremmaksi muutu, varsinkin kun ei ole minun elämästäni kyse. Viisasta neuvoa on vaikea noudattaa. Murehtiminen pitää minut hereillä, valvottaa yöt. Sydän on raskas.
Torjuakseni murehtimista kuuntelen musiikkia, luen ja katson tv-sarjoja ja elokuvia. Puuhastelen kaikenlaista, järjestelen papereita ja elämääni. Eskapismia ja kaaoksen torjuntaa. Murehtiminen on kaaoksen pelkoa. Pelkoa siitä, että asiat karkaavat käsistä niin, ettei niille mitään enää mahda. Tosin en minä nytkään niille mitään voi. Toivon voivani olla edes avuksi ja tueksi tarvittaessa, siinä äidin rooli.
2 kommenttia:
Taidan tietää, miltä sinusta tuntuu. Ei äiti voi olla murehtimatta, ei vaikka kuinka yrittäisi.
murehtiminen ehkä vähenisi, jos kasvattaisi luottamusta murehtimisen kohteeseen. Luottamuksen aihetta on suunnattomasti!
Lähetä kommentti