27. lokakuuta 2009

Löytöretkeilyä ja uintia


Kävin eilen uimassa pitkästä aikaa ja ensimmäistä kertaa Yrjönkadun uimahallissa sisareni kanssa. Sisareni oli käynyt siellä aikaisemmin joskus kymmenen vuotta sitten. Paikka oli niin hieno kuin valokuvista voi päätellä, mutta se oli myös vanha ja outo. Käyntimme Yrjönkadun uimahallissa oli haparoiva, koska paikka ja sen käytännöt olivat meille kummallekin vieraita.

Otimme pukukopit, jotka osoittautuivat niin pieniksi, että halusin sieltä heti pois. Kiltisti riisuin pukukopin ovi kiinni, vaikka ahtaanpaikankammo vyöryi päälleni. Uimasta tultuani en enää pystynyt pitämään ovea kiinni. Sitä paitsi – kaikkihan siellä olivat alasti. Mitä piiloteltavaa minulla olisi enää voinut olla?

Olin ottanut uimapuvun mukaan ja käytin sitä. En sen takia, että olisin hävennyt vartaloani vaan koska se oli mukana. Tyytyväisyydellä totesin, että viime keväänä ostamani uimapuku oli muuttunut suureksi päälläni. Suurin osa naisista ei käyttänyt uimapukua.

Edellisestä yleisessä uimahallissa käynnistäni oli runsaat kymmenen vuotta. Työpaikkani uima-altaassa olin usein ainut uija. Nyt uijia oli niin paljon, että uiminen sinänsä ei ollut nautinnollista. Väistely, hidastelu ja hitaampien uijien ohittaminen oli stressaavaa. Uimahallin välineistössä oli vesijuoksuliivit. Kokeilin ensimmäistä kertaa vesijuoksua. Opastusta vesijuoksuun en saanut, enkä tiedä, teinkö sen oikein. Ainakaan se ei tuntunut missään siinä tilanteessa eivätkä lihakseni siitä kipeytyneet.

Uimahallin sauna oli hyvä. Lämmin ja tilava. Pesutilasta välittyi uimahallin ikä eikä suihkuja ollut tarpeeksi. Olin ottanut mukaani vain shampoon ja hiushoidon. Nyt tiedän, että mukana olisi pitänyt olla myös suihkugeeli. Olin luullut, että kaikissa uimahalleissa suihkugeeli kuuluu vakiovarusteisiin. Shampoon onnistuin hukkaamaan ennen käyttöä, joten lainasin sisareni shampoota.

Hiustenkuivaajat löysimme vasta pois lähtiessämme. Jo päällysvaatteisiin pukeutuneina emme niitä käyttäneet vaan lähdimme märin hiuksin pois. Vessan sentään löysimme, vaikka aluksi näytti siltä, ettei koko uimahallissa ole vessaa.

Maanantaisin Yrjönkadun uimahallin toinen kerros on kiinni. Sisarellani ja minulla on tarkoitus mennä seuraavan kerran sinne jonain muuna viikonpäivänä, jotta pääsemme tutustumaan myös toiseen kerrokseen.

Löytöretki Yrjönkadun uimahallissa jatkuu.

2 kommenttia:

Nattuli kirjoitti...

Pitää ehdottomasti käydä kokemassa tällainen historiallinen kylpy. Tunnelma on varmaan hieman erilainen kuin Mäkelänrinteen uimahallissa.

Anonyymi kirjoitti...

Kävittekö koskaan toisessa kerroksessa?

II-kerroksen lippu 12€/2h, 18€/3h, lisätunnit á 6€ (alennustodistuksella puoleen hintaan)

Toisen kerroksen maksu sisältää oman lepohytin, kylpytakin, pyyhkeen,
ja yhden paperilaudeliinan.
Toisessa kerroksessa, toisen kerroksen asiakkaille puulämmitteinen sauna, höyry- ja sähkösauna sekä pöytiintarjoulu. Tervetuloa!