30. marraskuuta 2009

Hitaasti ja nauttien


Mihin nämä päivät oikein katoavat? Vastahan oli aamukahvin aika! Miten päivässä ehtii tehdä mitään, kun aika kuluu niin nopeasti?

Kun olin lapsi, äiti ja isä veivät meidät lapset marjoja poimimaan, mustikoita ja puolukoita. Pidin puolukoiden poimimisesta, sillä marjat olivat kiinteinä helppoja poimia, toisin kuin mustikat. Usein istahdin mättään viereen ja poimin marjat yksitellen. Nautin siitä, miltä kukin marja tuntui sormenpäissä. Kovin montaa marjaa ei sillä tavalla poimittu. Vanhempani alkoivat laskea leikkiä siitä, että minä olin mukana vain yhdessäolon vuoksi – tehokkaaksi marjanpoimijaksi minusta ei ollut.

Edelleenkin teen mieluiten asioita hitaasti. Keskittyen, paneutuen, nauttien, rauhassa. Luottaen siihen, että niin syntyy hyvää jälkeä.

Mutta ei sellainen ole nykyaikaa. Kaikki pitää tehdä nopeasti, mahdollisimman vähällä vaivalla, tuskin edes huomaten, että jotain tuli tehtyä. Niin saadaan tulosta.

Ei ihme, että ihmiset – minä mukaan lukien – haaveilevat asioiden kunnolla tekemisestä, työn pakkotahdista ja aikatauluista vapautumisesta. Omaan tahtiin tekemisestä, joko sitten työelämässä tai sen ulkopuolella.

Kiitokset Sisyfos Kivi työelämässä –blogille ajatuksista!

Kuvassa Self-portrait with grey hat / Vincent van Gogh

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...