Tänä aamuna tajusin olevani Tähkäpää. Pitkät hiukseni kuristavat minua. Kuristava tunne on niin voimakas, että tilasin saman tien itselleni ajan kampaamo Choicesta värjäykseen ja hiusten leikkaukseen. Huomenna kello 10!Mutta kyse ei ole pitkistä hiuksistani vaan tornista, johon olen itseni sulkenut. Torniin ei ole ovea eivätkä portaat vie tornin huipulla olevaan huoneeseeni. Odotan siellä kuin Tähkäpää elämääni, joka kumma kyllä ei sinne tule.
Sulkeutumiseni on johtanut siihen, että minusta on tullut näkymätön. Mitenkään muuten en osaa selittää jouluista taksijuttua tai sitä, että jopa bussi meinaa lähteä siinä vaiheessa, kun olen nousemassa autoon.
Ote Tähkäpää-sadun analyysista:
Niinpä jokainen, joka on Velhon oma, joutuu hakemaan tyynnytystä korvikkeista; ruuasta, alkoholista, tupakasta, seksistä – sillä tornissa ei ole ketään, joka saisi lapsen sydämen täyttymään rakkaudesta. Velho on perfektionisti. Mikään todellisen mahdollisuuksien maailmassa ei ole kyllin hyvää. Velho synnyttää vääränlaista kaipausta, joka johtaa irti todellisesta maailmasta. Täydellinen, minulle riittävän kelpo nautinto, onni, mahdollisuus, on aina vielä näkymättömissä, jonka takia velhon vanki luopuu maallisesta todellisesta mahdollisuudesta onneen kerta toisensa jälkeen, ajautuakseen harhaan ja yhä loitommas itsestään yhä uudelleen ja uudelleen. Velho lisää lohduttomuutta ja vahvistaa näin uhrinsa ymmärrystä oman käden lohdun ainoasta todella toimivasta tyyntymisestä.
Toinen ote:
Tähkäpään laulu kuvaa traumatisoituneen ihmisen sisäisesti rikasta maailmaa, jossa hän taiturimaisesti kykenee viihdyttämään ja ilahduttamaan itseään, kaipaamatta muita.
Minä olen onnistunut rakentamaan itselleni rikkaan sisäisen elämän. Se vie jatkuvasti minua etäämmäs muista ihmisistä. Minä riitän itselleni, en kaipaa muita. Minun on hyvä olla tornissani yksin.
En tiedä, kuinka pääsen tornista pois. Sen tiedän, että torniin en voi jäädä. Sadussa, kuinkas muuten, tulee prinssi. En usko prinsseihin.
5 kommenttia:
Kylläpä ajattelen samalla tavalla kuin minä. Jännä kun löysit tuon Tähkäpää-vertauksen, luin sitä ihan uutena juttuna. En ole ennen kuullutkaan näistä määritelmistä.
Minä leikkasin pitkähköt hiukseni viime kesän aluksi lyhyeksi moderniksi polkaksi. Olin vuosikausia ollut otsallinen eli leveä otsa näkyvillä, mutta leikkautin samalla otsahiukset. Kylläpä muuttui ulkonäkö. Mutta jotain muuttui myös minussa sisällä silloin.
Kaipaan silloin tällöin niitä pitkiä hiuksiani, poninhäntää ja nutturoita.. Mutta luulen, että pidän tämän mallin nyt aika pitkään, sillä se tuntuu olevan nyt enemmän minua itseä kuin se pitkä malli.
Mutta mistä saisi vielä luottamuksen ystävyyteen ja sosiaaliseen elämään sekä niihin prinsseihin (joita ei ole kyllä näköpiirissä!).
Höh, heti alussa tökki kirjoittaminen: siis SINÄ ajattelet samoin kuin minä..
En tiedä, mistä Tähkäpää tuli. Eilisaamuna koin kummallisen kirkkaana oman elämäni ja tajusin, että minun on elettävä muutenkin kuin pääni sisässä.
Nykyään hiukseni hehkuvat taas tummanpunaisina, mutta lyhyeksi en niitä vielä pystynyt leikkauttamaan. Ehkä keväämmällä.
Voihan olla, että on kyse sykleistä. Minulla on ollut kotiin jäämisen vaihe pitkään, mutta ei sen tarvitse tarkoittaa sitä, että eläisin loppuelämäni yksin kotona. Sosiaalinen vaihe varmaan odottaa vuoraan seuraavan nurkan takana.
Came down from my
ivory tower
And found no world
Jack Kerouac, Poems all sizes
On toki mahdollista, että Jack Kerouac on oikeassa kohdallani.
Silti tuntuu jotenkin elämän hukkakäytöltä keskittää se etupäässä sisäiseen elämään.
Lähetä kommentti