19. tammikuuta 2010

Väärä suunta

Kun menen Kirjasto kymppiin, menen aina Postitalon pääovista sisään. Joka kerta huokaisen ihastuneena astuessani pääaulaan. Sen kauneus hurmaa ja hiljentää minut. En kiinnitä huomiota postin myyntituotteisiin, vaan nostan katseeni yläviistoon. Ihastelen tilaa, avaruuden tuntua, korkeutta ja värejä. En valitettavasti löytänyt aulasta hyvää kuvaa.

Jos Helsinkiin – tai ehkä se on kun – tulee keskustakirjasto, Kirjasto kymppi siirtyy sen tiloihin. Tällä hetkellä suunnitelmissa on vahvimmin esillä uudisrakennus Töölönlahdelle. En ymmärrä miksi.

Keskustakirjaston perusteluissa yksi tärkeimmistä on ollut, että helsinkiläiset tarvitsevat kirjaston sinne, missä liikkuvat muutenkin. Minulla ei ole tähänkään mennessä ollut mitään asiaa Töölönlahden suuntaan. En usko olevani ainut.

Paperilla ihmisten liikkuminen on teoreettista ja silloin voi palvelupisteitä laittaa miten vain. Olen kärsinyt tästä koko sen ajan, jonka olen asunut nykyisessä kodissani. Asuinalueeni terveyskeskus on väärässä suunnassa. Siksi sinne meneminen on aikaa vievää ja hankalaa, hyvät bussiyhteydet eivät asiaa auta. Suunta vain on väärä.

En tiedä, kuinka helsinkiläiset löytävät hienon, kalliin Töölönlahdelle rakennetun keskustakirjaston, jos sen sijainti ei osu kulkureittien varrelle. Siksi kannatan Postitaloa keskustakirjaston sijaintipaikaksi.

Ohessa muutama keskustakirjastolinkki.
Helsingin keskustakirjaston paikasta on kehkeytymässä kova kiista.
Mikko Leistin raportti ”Keskustakirjasto – Metropolin sykkivä sydän”: Verkkoversio
Helsingin Postitalosta keskustakirjasto?

Ei kommentteja: