8. maaliskuuta 2009

Haaveet todeksi

Kunpa voisin koko päivän säilyttää aamufiiliksen. Kun päivä on vielä uusi, mieli vahva ja eheä. Kun kaikki on vielä mahdollista. Pikkuhiljaa se rapisee. Täytyisi olla jokin keino, tapa ajatella ja toimia tai jotain, jolla voisin säilyttää aamufiiliksen. Ehkä annan päivän edetessä periksi erilaisille ongelmille ja ehkä enemmän arjelle. Kaupassakäynnit, ruoan valmistamiset, tiskaaminen, pyykinpesu ja siivous voivat toki olla myös eheyttäviä, mutta ne vievät pois muusta, jota voisi tehdä, ainakin ajankäytön suhteen.

Mitäkö sitten tekisin? Ainakin tekisin viikkoharjoituksia kirjasta Tie luovuuteen. En ole niitä vähään aikaan tehnyt ja tunnen olevani jumissa. Jääneeni kiinni epämääräiseen saamattomuuteen, nostalgiaan ja melankoliaan. Sellainen vie kovasti aikaa vaikka ei siinä mitään tapahdukaan.

Haluaisin aloittaa tanssiharrastuksen. Tämä on vielä rajaamaton, epämääräinen toive, mutta ajan kanssa siitä varmaan tulee jotain. En tiedä, mitä tanssisin ja missä. Olisi kiva, jos tällaisille keski-ikäisille - vähän liikuntaa harrastaneille – naisille, olisi omat kurssinsa. Pelottaa aloittaa tanssikurssi kaikkien notkeiden ja sutjakoiden naisten kanssa, jotka pystyvät tekemään kaiken, mitä ohjaaja käskee. Ehkä sellainen tanssikoulu pitäisi perustaa. Minä voisin sen tehdä. Ja voisihan sillä olla kysyntää. En usko olevani ainut nainen, joka haluaisi aloittaa liikkumisen ja nimenomaan tanssimisen. Ohjaajia varmaan löytyisi ja näin laman aikaan tilankin saisi halvemmalla.

Haave tanssimisesta on elänyt minussa lapsesta lähtien. Omituista, että unohdin sen kokonaan kirjoittaessani kuvitteellista elämistäni. Lapsuuspaikkani oli niin maaseutua, ettei siellä mitään tanssikouluja ollut. Ainoat oikeat liikuntalajit olivat hiihto, jääkiekko, lentopallo pojille ja tytöille telinevoimistelu (liikunnanopettajana oli naisten telinevoimistelun entinen suomenmestari). Ja kuitenkin minä haaveilin tanssimisesta. En muista, sanoinko haaveestani kenellekään. Varmaan oli kyse haaveesta, jonka sanoiksi ja puheeksi muuttamisen uskoin nostavan vastalauseiden ja ivan myrskyn. ”Eihän täällä ole balettikouluja eikä muitakaan mahdollisuuksia harrastaa tanssia”.

Ei ollut silloin. Tanssiminen on kuitenkin minulle niin tärkeä asia, etten voi jättää asiaa vain haaveilun ja unelmoinnin asteelle.

Olen tanssinut ilman mitään kursseja. En balettia, en nykytanssia, en sambaa tai itämaista tanssia. Olen tanssinut rockia paljon. Tampereen yo-talolla kävin sekä maanantaisin että lauantaisin tanssimassa. Eikä sillä ollut merkitystä, pyysikö joku minua tanssimaan. Oikeastaan se vain haittasi, jos piti tanssia toisen kanssa. Olin ujo enkä osannut tanssia toisen kanssa. Yleensä tanssin yksin koko illan. Helsingissä kävin tanssimassa Manalassa ystäväni kanssa. Se oli ihanaa, mutta jossain vaiheessa Manalan dj muutti musiikin minulle vähemmän mieluisaksi eikä tanssiminen siellä tuntunut enää mukavalta. Siihen loppui tanssiharrastus siltä erää.

Nyt on aika aloittaa tanssiminen uudestaan!

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...