22. maaliskuuta 2009

Kävelynopeus

Tänään kävelin keskustaan. Ilma oli miellyttävä ja käveleminen pitkästä aikaa tuntui hyvälle. Vuosia sitten eräässä tv-ohjelmassa kaupunkisuunnittelusta puhuttiin ihmisen kyvystä tajuta/huomioida asioita eri nopeuksissa: kävellen, pyöraillen, autossa, ratikassa, junassa jne. Siinä ohjelmassa pidettiin kävelynopeutta ihmiselle opitmaalisena nopeutena silloin kun halutaan havainnoida ympäristöä. Tästä johtuen ohjelmassa voimakkaasti korostettiin sitä, että kaupunkisuunnittelun lähtökohtana tulisi olla kävelynopeus.

Minusta se kuulostaa oikein hyvältä. Kävelynopeuden kaupunkisuunnittelu tarkoittaa melko tiivistä rakentamista siten, että tarvittavat palvelut ovat kävelymatkan päässä. Se tarkoittaa myös sitä, että rakennetun miljöön tulee olla kiinnostava, yksityiskohtia sisältävä ja vaihteleva ollakseen miellyttävä – eikä kaiken tarvitse olla suurta. Asun alueella, jonka suunnittelussa kävelynopeus on otettu melko hyvin huomioon. Alueella ei ole ainuttakaan samanlaista taloa, puistoja ja puistomaisia alueita on useita ja meri tarjoaa alati vaihtuvan maiseman. Kävellen pääsen sinne minne haluankin ja aina voin nousta bussiin, ratikkaan tai metroon, jos haluan jonnekin kauemmas. Pidän asuinympäristöstäni, koska sitä ei ole rakennettu autoille. Eihän minulla ole ajokorttiakaan.

Käsittääkseni useimmat lähiöt on rakennettu autojen nopeudelle. Jotta silloin voisi asioita havaita, täytyy rakennetun miljöön sisältää suuria pinta-aloja: rakennusten on oltava samankaltaisia ja suuria. Rakennettu miljöö on ehkä, mutta vain ehkä, väljempää, koska autolla pitää päästä joka paikkaan. Palvelut eivät välttämättä ole lähellä eikä niitä tavoiteta kävellen. Talojen välissä kulkevat tiet, eivät kadut, ja ne ovat leveitä ja vaikeasti ylitettäviä. Tunnen oloni usein hyvin yksinäiseksi ja turvattomaksikin tällaisessa ympäristössä.

Ehkä kärjistin kävelynopeuden ja autojen nopeuden eroja kaupunkisuunnittelun lähtökohtana. En edes tiedä, kuinka paljon niitä on otettu huomioon. Kävellessä tällaisia tulee mietittyä.

Mitä sitten tänään huomasin? Näin alkoholistin, joka kannatteli repaleisia housujaan. Kylmä hänen varmaan oli, vaikka pitkät kalsarit näyttivätkin olevan jalassa. Ohitin hänet nopeasti. Pelkäsin että hän sanoo minulle jotain, aivan kuin olisimme kavereita. Kuin alkoholismi ja siitä johtuva ahdinko olisi tarttuvaa. Näin ihmisiä kävelevän yksin, kaksin, perheittäin. Kaunis ilma houkutteli. Kanavan vesi oli jäässä, mutta meri vilkkui sinisenä.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...