Eilen oli vaikeaa saada unen päästä kiinni. Tämänpäiväinen kehityskeskustelu stressasi. Mietin, mitä kaikkea esinaiseni on keksinyt varalleni. Pelkäsin, että hän pohtiessaan uusia työtehtäviäni ei ota huomioon kiinnostuksenkohteitani eikä sitä, että olen tottunut vastaamaan paljosta. Ja etten vieläkään pääsisi eroon kirjaston sähköpostin lukemisesta.
Kaipaus ja halu pitivät minua myös hereillä. Olisin niin kovin mielelläni ottanut miehen vierelleni enkä pelkästään vierelleni. Nukahdettuani näin levottomia unia, joista heräilin yhtenään.
Heräsin myös siihen, että tyttäreni tuli viereeni nukkumaan. Sanoin hänelle, että toivoin viereeni aivan toista ihmistä, mutta että hän on kuitenkin paras. Tyttäreni elää tulevaisuutta niin voimakkaasti, että kaipaa minua jo nyt, vaikka ei ole vielä kotoa pois muuttanutkaan. Jonkin ajan päästä hän palasi omaan sänkyynsä.
Levottoman yön jälkeen tuntuu vielä levottomammalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti