4. maaliskuuta 2009

Vanha rakkaus

Kävin tänään pitkästä aikaa Kirjasto 10:ssä. Usein teen sinne täsmäiskuja eli haen jotain tiettyä levyä, mutta nyt menin fiiliksellä ”mitähän täältä tänään löytyy”. Ja löytyihän sieltä. Mukaani tarttuivat

Peter Gabriel: II
Peter Gabriel: Hit
Blondie: Greatest Hits: Sound & Vision ja sokerina pohjalla
David Bowie: Young Americans.

Blondien kokoelman lainasin sen yhden biisin takia. Call me on ollut top kympissäni siitä lähtien kun sen ekan kerran kuulin. Ja laulajaan Debbie Harryyn liittyy kaksi muistoa, jotka kumpikin ajoittuvat johonkin 1970-luvun puoliväliin.

Seurustelin paikkakunnan musiikkifriikin kanssa, mutta ei hän pelkästään musiikkia harrastanut. Lähes yhtä intohimoisesti hän harrasti valokuvaamista. Minulla on vieläkin albumissa valokuva, jossa olen muistaakseni Aulavalla lavalla (ilmeisesti järvilavalla) mikrofoni kädessäni ja olen laulavinani. Kuvan nimeksi poikaystäväni antoi ”Blondie”.

Toinen muistikuva Debbie Harrysta liittyy tapaninpäivään, jolloin ns. Haapaluoman jengi tuli kylään (useampana tapaninpäivänä). Kylään tulivat siis Tammelan Antti ja Esa, Sepposen Hannu, Kärhän Reijo ja muiden nimiä en muista. Tuleva Noitalinna Huraa ilman Sari Peltoniemeä. En muista, mistä tällainen kyläilytraditio syntyi, mutta olihan se kivaa saada lauma poikia kylään - meitähän oli viisi tyttöä. Yksi aihe varsinkin oli Haapaluoman jengille tärkeä: Blondie ja etenkin solisti Debbie Harry.

En ole pitkään aikaan kuunnellut Peter Gabrielia, vaikka olen intohimoisesti kuunnellut hänen lauluaan Genesiksen ajoilta lähtien. Minulla on ollut hänen musiikkiaan pelkästään kaseteilla, jotka ilmeisesti olen kuunnellut puhki tai jostain syystä hukannut. Intruderin synkkää, pelottavaa ja ahdistavaa fiilistä olen ikävöinyt, koska se liittyy muistoissani Fritz Langin elokuvaan M –kaupunki etsii murhaajaa, joka on loistava leffa. Games without frontiers oli hitti aikoinaan, mutta suurimmat hittinsä Peter Gabrielilta taitaa löytyy So-levyltä. Tiskatessani fiilistelin musiikkia ja muistelin kahta Tampereen-aikaista ystävääni, joita tapasin heti Peter Gabrielin keikan jälkeen. He kertoivat haltioituneina keikasta ja Peter Gabrielin hypystä yleisön sekaan. Kunpa olisin ollut itse kokemassa sen. Eniten olen ehkä kuitenkin kuunnellut Peter Gabrielin levyistä nelosta. Tuntui todella hyvältä kuulla mm. Shock the monkey pitkästä aikaa. Ei mitään rauhallista musiikkia. Jostain täytyy vielä löytää Peter Gabrielin kolmonen ja White Shadow.

Eikö minulla ole David Bowien Young Americansia, kun kerran kirjastosta sen lainasin? On toki, vinyylinä ja kasettina. Tällä levyllä on pari todella hyvää biisiä. Nimikappale on hyvä, mutta ei vedä vertoja Bowien tulkinnalle Across the universe –biisistä eikä Fame-kappaleelle, jossa voi kuulla myös John Lennonin äänen. Fame toi mieleen Tampereen yo-talon ja Tapio Korjuksen soittamassa levyjä maanantaisin ja lauantaisin. Korjus kun tykkäsi kovasti soittaa Bowieta ja varsinkin Fame soi todella usein.

Tänään oli vanhojen rakkauksien päivä.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...