Viimeisen työpäivän itkin Michael Jacksonia ja omaa elämääni. Ensimmäisen lomapäivän itkin omaa elämääni. Näinhän loma kuuluu aloittaa - masentuneena, toivottomana, pettyneenä ja yksinäisenä.
Ystäväni soitti illalla ja kertoi kuulumiset. Se, päikkärit ja Moonlight (tv-sarja) piristivät niin paljon, että lähdin käymään kaupungilla. Keskusta oli täynnä ihmisiä. Nuoria ja vanhempia, Tuskaan ja Gay Prideen osallistuneita ja niitä, jotka Puistobluesin jälkeen jaksoivat vielä jotain. Kuljin kaduilla, poikkesin pariin kapakkaan ja katselin ympärilleni.
En juonut mitään. En minä alkoholia tarvinnut vaan toisia ihmisiä. Ja poispääsyä kotoa, omien asioideni vatvomisesta. En jäänyt pitemmäksi aikaa kaupungille. Päätin kuitenkin mennä toiste, enkä vain käväisemään. En jää kotiin suremaan elämääni. Lähden ulos!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti