29. kesäkuuta 2009

Merenneito pysyköön merenneitona

Pieni merenneito ei jätä minua rauhaan, koska hänen uhrautuva rakkautensa oli turhaa ja koska hänen rangaistuksensa oli epäoikeudenmukaisen kohtuuton. Mitä H. C. Andersen halusi Pienen merenneidon tarinalla sanoa?

Useissa saduissa rakkauden eteen uhrataan paljon. Norjalaisessa kansansadussa Auringosta itään, kuusta länteen nainen uhraa hiuksensa, silmänsä ja nuoruutensa. Hän saa ne kuitenkin takaisin ja hän saa myös prinssin. Muissakin saduissa uhraukset kannattavat. Onko niiden tarkoitus opettaa tytöille oikea käyttäytymismalli: uhraa itsesi, identiteettisi ja saat rakkauden? Näinkö tytöt pidetään kiltteinä ja opetetaan naiset kestämään mitä vain? Palkkiona mitä? Onko rakkaus kaikkien näiden uhrausten arvoista?

Pieni merenneito ei saanut prinssiä uhrauksistaan huolimatta, koska hän ei pysynyt merenneitona. Paradoksaalista on, että merenneitona hän ei ainakaan olisi prinssiä saanut. Rangaistuksen Pieni merenneito sai siitä, että ei tyytynyt kohtaloonsa. Merenneito pysyköön merenneitona.

Jos Pieni merenneito olisi onnistunut, jos hän olisi saanut prinssinsä, olisi hänen tarinansa esimerkkinä pyrkimyksestä yhä enempään, yhä korkeammalle. Silloin hän olisi faustilaisen eli länsimaisen ihmiskuvan ikoni. Thomas Mannin kirjassa Tohtori Faustus paholainen antaa Adrian Leverkühnille ”leluksi” Pienen merenneidon. Ymmärsikö Adrian Leverkühn varoittavan esimerkin? En muista, koska luin Tohtori Faustuksen kovassa kuumeessa – vain siten pystyin kestämään pitkien virkkeiden raskauden.

Ainakin Thomas Mann oli tajunnut, ettei Pieni merenneito pääse koskaan jumalan valtakuntaan. Mistään ei löydy niin paljon kilttejä lapsia, aina on tottelemattomia lapsia enemmän. Ja jokainen heistä lisäsi päivällä aikaa, jonka Pienen merenneidon oli oltava ilman impenä.

Pienen merenneidon tarinaa voi pitää poliittisena. Se on varoittava esimerkki siitä, miten käy, jos suutari ei pysy lestissään. Yhteiskuntaluokkien rajoja ei saa ylittää – mistään syystä. Senkö H. C. Andersen halusi tarinallaan sanoa? Miksi hän kirjoitti tällaisen epäsadun? Hän kirjoitti tarinan vuonna 1836, kymmeniä vuosia Ranskan vallankumouksen jälkeen. Vallankumoukset uhkasivat vakiintunutta yhteiskuntajärjestelmää. 1830 oli ollut Ranskassa ns. heinäkuun vallankumous ja vuonna 1848 oli tuleva ns. helmikuun vallankumous. Aika oli poliittisesti levotonta ja kansalle piti antaa varoittava esimerkki.

Varoitusta ei ehkä tajuttu, sillä Pienen merenneidon tarinaa ei tunneta poliittisesti vaikuttaneena kertomuksena. Pienen merenneidon tarina muistetaan nimenomaan rakkaustarinana – ei muuna.

3 kommenttia:

Päivi kirjoitti...

Sisareni tiesi, että H. C. Andersen oli homo. Tällöin Pieni merenneito olisikin allegoria siitä, kuinka vaikeaa on elää homona 1830-luvun Tanskassa.

Anonyymi kirjoitti...

Miten nautittavaa luettavaa, laitan blogisi kirjanmerkkeihin!
Sisaresi teoria kuulostaa aika uskottavalta. Sitä vasten mietin myös toista Andersenin satua, Punaiset kengät -tarinaa. Sen monitulkintaisuus lisääntyy tuosta tiedosta entisestään.

SK

Päivi kirjoitti...

Punaiset kengät on toinen, todella outo, tarina satusedältä. Saduksi ei myöskään sitä voi kutsua, pikemminkin Punaiset kengät on kauhunovelli.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...