13. joulukuuta 2009

Kehuja

Sain tänään Ofelialta Christmas Spirit Award –tunnustuksen. Kiitos oikein paljon! Ofelia perusteli tunnustusta näin: ”Valitsin Päivin pitämän Päiväkävelyllä-blogin, josta löytyy aina jotain ajateltavaa ja jonka keskusteluun voisin osallistua paljon useammin kuin osallistun”.




On ilahduttavaa ja mieltä lämmittävää saada kehuja – ja niin hämmentävää. Minut toki kasvatettiin perisuomalaiseen tapaan, jonka yhtenä tunnuslauseena oli: ”Kissa kiitoksella elää”. Niinpä en lapsuudessani kuullut kehuja tai kiitoksia. Myöhemmin kun niitä sain, en tiennyt kuinka suhtautua. Olin varma, ettei kukaan tosissaan kehu minua. Kunhan sanoo.

Nykyään uskon toisen tarkoittavan, mitä sanoo. En tiedä, mitä on tapahtunut. Ehkä luotan itseeni enemmän tai olen oppinut pitämään itsestäni enemmän. Vielä menen toisinaan kehuista lukkoon, koska luulen, etten pysty olemaan niiden mittainen. Tiedän, että on hölmöä ajatella niin. Siksi opettelen siitä pois parhaani mukaan. Parhaiten se toki onnistuu siten, että minua kehutaan lisää:)

Tänään on minun vuoroni kehua ja kiittää. Annan Christmas Spirit Award –tunnustuksen Jennin K-blogille koko lailla kirjallisesti. Hänen analyysinsa kirjoista ovat aitoja, viihdyttäviä ja innostavia. Pidän myös Jennin keskustelevasta tyylistä, tavasta aktivoida lukijansa.

Lisäksi annan Christmas Spirit Award –tunnustuksen Sooloilijan Elämää ja elokuvaa –blogille. Sooloilijan blogi on kaunis! Sen lisäksi pidän hänen tavastaan kirjoittaa elokuvista ja elämästä. Minäkin pidän taatelikakusta.

Tässä tulevat vielä säännöt, jotka liittyvät tunnustukseen. Kovin paljoa ei tällä kertaa vaadita. Pääasia minusta kuitenkin on, että saan kertoa pitäväni blogeistanne, ei niinkään se, jaksatteko tai haluatteko osallistua tunnustusvelvollisuuksiin.

Anna tunnustus kaikille blogeille, joille haluat toivottaa joulumieltä sekä hyvää joulua!

1. Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogeihinsa.
2. Linkitä blogiin, jolta sait tunnustuksen.
3. Nimeä haluamasi blogit (määrä vapaa), joille haluat tunnustuksen antaa ja linkitä heidät blogiisi.
4. Jätä viesti heidän blogeihinsa, jotta he tietävät nimeämisestä.

3 kommenttia:

Sooloilija kirjoitti...

Ihanaa, kiitos!
Tämä toi hyvän mielen, ihan kuten eilen katsomani jouluelokuva Rakkautta vain: se vaikuttaa yleisasenteeseen ja saa hymyilemään.

Liitän sivupalkkiini tämän tunnustuksen..

Jenni kirjoitti...

Nyt vasta ehdin koneelle... Kiitos paljon tunnustuksesta ja erityisesti kauniista sanoista, todella kiva kuulla! :) Palaan asiaan blogissani asap.

Jenni kirjoitti...

Ai niin, sanon samaa kuin Ofelia, että tässä blogissa on tosiaan usein keskusteluja, joihin voisi osallistua, ei vaan aina tule osallistuttua. Sama juttu on Ofelian omassa blogissa! :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...