Ehkä minä saan viettää kesäloman

Tänään on viimeinen työpäivä ja sitten alkaa neljän viikon loma. Toivottavasti edessä oleva loma on parempi kuin viime kesäloma. Oli siinäkin hyvät puolensa kuten kirpparilla käynnit ja Agatha Christien lukeminen. Minä muka yksinäinen?

Viime kesän katastrofeja en osannut aavistaa. Tällä hetkellä katastrofin enteet ovat voimakkaat. Tyttären suhde poikakaveriin vaikuttaa olevan viimeisillään. Siitä olen tyytyväinen, mutta olen huolissani tyttärestäni. Hän on omistanut koko elämänsä poikaystävälleen luopumalla toiveistaan ja laiminlyömällä itsensä. Todennäköinen suhteen päättyminen pudottaa hänet tyhjän päälle.

Viime kesänä hän turvautui minuun ja minä puolestani luovuin toiveistani ja laiminlöin itseni ja oman elämäni. Kuluneen vuoden aikana tyttäreni on kasvanut henkisesti voimakkaammaksi. Niin ristiriitaiselta kuin se kuulostaakin. Ehkä tuleva katastrofi ei ole niin suuri kuin viime kesänä. Ehkä hän selviää siitä nopeammin ja paremmin. Ehkä minä saan viettää kesäloman.

Kesälomalta odotan ennen kaikkea vapautta. Sitä, etten ole sidottu aikatauluihin enkä aikaiseen herätykseen. Että voin mennä minne haluan ja silloin kun haluttaa. Finnconiin haluan mennä, onhan se pitkästä aikaa Helsingissä. Alavudelle haluan matkustaa vanhempieni luokse ja viettää siellä aikaa kauniissa, ison puutarhan ympäröimässä talossa. Aion ottaa aurinkoa Hietsussa.

Kesä on yksinäistä aikaa. Rakkaat, ystävät ja sukulaiset ovat jossain muualla. Siksi kesä ei ole lempivuodenaikani, vaikka nautin auringosta, lämmöstä ja vapaudesta. Vaikka alkaisin kiertää kahviloita ja kapakoita, taidenäyttelyjä ja museoita, ei vastaan välttämättä tule ihmistä, jonka kanssa haluaisin jakaa kesän ihanuudet. Saatan silti yrittää.