Huumoria on monenlaista. Hauskaa ja oikein ikävää. Sain viime viikolla tutustua ns. pohjalaiseen huumorintajuun. Se on jäänyt minulle vieraaksi, niin pohjalainen kuin olenkin. Kesti päiviä uskoa, että kaikki ilkeät huomautukset olivatkin huumoriksi tarkoitetut.
Kun tyttären isä ilmoittaa haluavansa allergialääkettä ylioppilasjuhlia vastaan, otan sen tosissani. Niin teki tyttärenikin. Saimme kuulla useita kommentteja siitä, kuinka kamala kokemus tyttären ylioppilasjuhlat hänelle ovat. Kun loukkaannuimme, otimme tosissamme, saimme kuulla: "Ettekö te nyt leikkiä ymmärrä?". Ei, en ymmärrä.
Tyttären isä piti puheen tyttärelleen juhlissa. Liikuttui, nieleskeli kyyneleitään. Haluan uskoa, että tämä oli se, miten hän oikeasti asian koki ja tunsi. Hienoksi ja ihanaksi asiaksi. Tytär on kasvanut isoksi ja aikuiseksi, saanut ylioppilaslakin ja sitä on syytä juhlia.
En tiennyt, että ilkeä ja loukkaava huumorintaju viittaa nimenomaan pohjalaiseen huumoriin, mutta asia on todistettu minulle useasti. Tosin olen ollut sen kohteena, vaikka humoristi olisi ollut äkkiväärä savolainen. Kovin tarkkarajainen käsite pohjalainen huumori ei siis ole. Mutta en varmaan ikinä opi ymmärtämään sitä huumoriksi. Minusta ilkeys ja pahasti sanominen ei ole hauskaa. Olen tosikko!
2 kommenttia:
Minäkin saan päivittäin tuta pohjalaista "huumorintajua". En ole vieläkään sitä oppinut ymmärtämään.
Otan osaa. Minua ilkeä huumori loukkaa. Siksi välttelen sitä viljelevien ihmisten seuraa. En halua pahoittaa jatkuvasti mieltäni hauskaksi tarkoitetuista kommenteista.
Lähetä kommentti