15. syyskuuta 2009

Nuoretko uuskonservatiiveja?

Onneksi Hesarilla on tarkkaavaisia lukijoita, jotka korjaavat virheitä. Sunnuntain Hesarissa oli iso juttu suomalaisten arvojen muuttumisesta konservatiivisemmiksi. Erityisesti nuoret mainittiin konservatiivisten arvojen kannattajiksi nimittämällä heitä uuskonservatiiveiksi. Juttuun liittyvässä kuvassa nimellä mainitut nuoret saivat uuskonservatiivin maineen sitä ehkä haluamatta.

Niinpä yksi heistä, Joonas Turunen, kirjoitti tänään Hesarin mielipideosastolla, ettei ole uuskonservatiivi. Hienoa, näin sitä pitää. Kuinka moni huomasi hänen kirjoituksensa mielipideosastolla?

Minua riemastutti myös se, että kaikki eivät halua olla konservatiiveja. Nuorten arvojen kovenemisesta on kirjoitettu lukuisia kertoja. Niin paljon, että moni pitää sitä jo faktana. Mutta nuoret eivät ole mikään yhtenäinen ryhmä, joka laumana kulkee uuskonservatismin polkua.

1 kommentti:

Celia kirjoitti...

Minä en ole lukenut mainitsemaasi artikkelia suomalaisten arvomaailman muutoksista. Niinpä haluaisinkin tietää, miten Hesarissa oli määritelty uuskonservatismi.

(Hataran) käsitykseni mukaan uuskonservatistit hyväksyvät kovatkin otteet, jotta vallitseva demokraattinen yhteiskuntajärjestys voitaisiin turvata. Uuskonservatistit ovat valmiita tarttumaan aseisiin ja tuomaan vaikka väkisin demokratian sinne, mistä se puuttuu. Tätä politiikkaa on toteutettu enemmän tai vähemmän onnistuneesti USA:ssa, kun on haluttu oikeuttaa muiden maiden asioihin sekaantumisen. Ajatellaan nyt vaikka Irakia.

Tietenkään en tunne koko Suomen nuorisoa, itse asiassa tunnen aika pienen osan siitä, mutta olen kyllä kuullut sellaisiakin mielipiteitä, että jos jokin asia ei suju hyvällä, niin sitten pahalla. Ts. jotkut nuorison edustajista ovat valmiita turvautumaan omiin nyrkkeihinsä voidakseen puolustaa omia oikeuksiaan. Tässä onkin syytä muistaa, ettei ainoastaan (osa)nuoriso(sta) ole valmiita turvautumaan väkivaltaan vaan myös osa aikuisista tuntuu olevan sitä mieltä, että on olemassa täysin oikeutettua väkivaltaa.

Itse asiassa on monenlaista oikeutettua väkivaltaa, myös tällaista: Jos esimerkiksi kaveri varastaa mopon, on ihan oikein hakata hänet sairaalakuntoon. Mitäs meni varastamaan. - Onko tämäkin uuskonservatismia? Jos on, niin silloin myös Suomessa on jonkin verran uuskonservatiiveja.