24. elokuuta 2009

Minä vasta opettelen

Sisareni soitti viime tiistaiaamuna ja kertoi menevänsä töiden jälkeen Painonvartijoihin. Olin matkalla töihin juuri ajatellut, että haluan olla hoikempi. Niinpä lupasin mennä hänen kanssaan. Painonvartijoiden punnituksessa sain lähtöpainon, tavoitepainoa en ole vielä miettinyt.

Kuluneen viikon ajan olen katsellut valokuvia itsestäni. Näytän niissä lihavalta. On kummallista, että peili ei minulle sellaista kerro. Peilin mukaan näytän ihan kivalta enkä ollenkaan niin lihavalta kuin kuvissa. Miksi edelleenkin ajattelen kuten ihmiset valokuvauksen alkuaikoina, että valokuva kertoo totuuden? Valokuvaa voi photoshopata mielin määrin. Entä jos photoshoppaisin kaikki itseäni esittävät valokuvat niin, että näytän niissä nuorelta, kauniilta ja hoikalta? Uskoisinko edelleen, että valokuva on totta?

Olin nuorena lukiolaisena hoikka tyttö, sen näen valokuvista. Silti mielikuva itsestäni väittää toista. Vaikka painoin normaalipainon alarajoilla, uskoin olevani lihava. Jos olisin silloin ollut luonteeltani perfektionisti, olisin todennäköisesti sairastunut anoreksiaan. Osasin silloin ottaa asiat rennommin kuin nyt. Silti vietin esim. yhden talven syöden vain näkkileipää ja appelsiineja.

Nyt pitäisi laihtua terveellisemmin keinoin. Oikeastaan Painonvartijoissa on kyse toisenlaisten ruokailutapojen oppimisesta. Paljon vihanneksia ja hedelmiä ja vain hiukan terveellisiä rasvoja. Kaikkea saa syödä. Sisareni sanoi, että hän aikoo olla Painonvartijoissa viisi vuotta. Niin kauan hän uskoi menevän terveellisempien ruokailutottumusten oppimiseen. Minua hänen sanansa lohduttivat. Minulla ei olekaan kiire. Minun ei tarvitse olla jouluun mennessä hoikka kuin oljenkorsi. Minä vasta opettelen.

3 kommenttia:

Tuija kirjoitti...

Minäkin jättäisin mielläni painoni jonkun vartioitavaksi. Kauheasti vain epäilen, että kärsivällisyyteni ei riittäisi. Onnea sinulle opintoihin!

Anonyymi kirjoitti...

Painonvartijoiden nykeinen piste-systeemi onkin hyvä. Oma äitini laihdutti sillä pari talvea sitten -25kg (tosin niistä osa on tullut jo takaisin). Mutta jos terveellinen elämäntapa kiinnostaa, niin kannattaa käydä katsomassa myös kiloklubi.fi sivustoa. Se on ilmainen ja sinne kirjataan ylös päivän syömiset ja liikunnat. Se samalla kalorien lisäksi, sitten kertoo mitä sinun tulisi syödä enemmän tai vähemmän. (esim. kasviksia, hyvälaatuisia rasvoja, proteiinia). Sitä pystyy varmaan käyttämään painonvartijoiden ohjenman rinnalla ohjaamassa kohti terveellisimpiin elämäntapoihin..
-Jedevela

Päiväkävelyllä kirjoitti...

Kiitos vinkistä, Jedevela. Olin luullut, että kaikki tuollaiset ovat maksullisia. Maksan kuitenkin Pinonvartijoiden maksuna tyytyväisenä (vielä), koska siitä ryhmästä saattaa olla jotain hyötyä. Lisäksi ryhmässä käynti takaa sen, että tapaan sisareni ainakin kerran viikossa:)

Kiitos Tuija. Onnea tarvitsen motivaation ja päättäväisyyden lisäksi.