Halusin tänään katsoa jotain kevyttä hömppää. Selasin tv-kanavia ja juutuin katsomaan Teemalta Rasismin historia -dokumenttisarjaa. Tiesin, että ohjelma ei sovi heikkohermoisille. Silti katsoin. Mikä kumma siinä on, että pahuus ja julmuus vetävät puoleensa?
Järkyttävintä ohjelmassa oli se, miljoonien ihmisten kuolemia ja kansanmurhia pidettiin oikeutettuina esimerkiksi valkoisen rodun puhtaana pitämisen kannalta. Intian 1870-luvun nälänhädissä kuoli 30 miljoonaa intialaista, koska vallanpitäjät(brittiläisen imperiumin edustajat) uskoivat sosiaalidarwinismiin: oli oikein, että heikot kuolevat. Usein rasismin lähtökohtana oli toisen ihmisen ihmisyyden kieltäminen. Kallomittausten avulla todisteltiin, että tasmaanit tai hottentotit eivät ole edes ihmisiä.
Tietenkin ohjelman tarkoitus oli järkyttää. Mutta entä sitten? Pystynkö ohjelman katsottuani näkemään paremmin nykyajan rasismin ja taistelemaan sitä vastaan?
En tiedä. Mutta tiedän, mitä ohjelman katsottuani kaipaan. Haluan nähdä hyvyyttä, vapautta ja oikeudenmukaisuutta ja ennen kaikkea rakkautta. Tuollaisen ohjelman jälkeen on löydettävä ihmisessä oleva hyvyys. Koska muuten epätoivo iskee ja saa uskomaan, että parempi olisi, jos ihmisiä ei olisi lainkaan.
Mieleeni ei tule suuria hyvyyden ja rakkauden tekoja. Syynä on ehkä se, että niiden media-arvo on heikompi kuin huonojen uutisten. Sitä paitsi hyvyyden ja rakkauden teot ovat usein pieniä. Sana, katse ja ystävällinen ele. Niihin uskon.
Suurimittainen pahuus ja julmuus ovat usein olleet yhteiskunnallisia. Pol Potin Punaiset khmerit ja heidän hirmutekonsa ja natsi-Saksan julmuudet lienevät tunnetuimpia esimerkkejä.
Mutta millaisia olisivat yhteiskunnalliset suurimittaiset hyvyyden ja rakkauden teot?
3 kommenttia:
Päivi, näin tuon samaisen ohjelman. Tietysti olin järkyttynyt Intiassa ja Afrikassa tapahtuneista vääryyksistä, joita englantilaiset ja saksalaiset olivat tehneet muka edistyksen nimissä. En kuitenkaan kokenut ohjelmaa sensaationhakuiseksi vaan mielestäni siinä pyrittiin analyyttisyyteen. Saksalaisilla oli valmiiksi keskitysleirikokemuksia 1800-luvun Afrikassa, joten oli helppo jatkaa Saksassa ensin mielisairaiden, sitten juutalaisten joukkotuhon parissa.
Melkein samoin kävi eugeniikan. Amerikassa innostuttiin kallojen mittaamisesta ja valkoisen rodun ylemmyydentunteen pönkittämisestä. Eugeniikkaa pidettiin tieteen uusimpana virtauksena ja se levisi laajalti Eurooppaan, etenkin Saksaan, mutta myös Suomeen.
Suomen tilannettahan ohjelmassa ei käsitelty, mutta satun tietämään tämän ennalta. Myös Suomessa on pyritty todistelemaan eugeniikan nimissä esimerkiksi saamelaisten alempiarvoisuutta "rotuna". Samoin on tehty pakkosterilaatioita ihmisille, joiden katsottiin "pilaavan" suomalaisen "rodun" sairauksillaan tai rikollisuudellaan.
Olenkin taipuvainen uskomaan, että ihmiset pystyvät niin hyvään kuin pahaankin. Kysymyksesi, millaisia olisivat yhteiskunnalliset suurimittaiset hyvyyden ja rakkauden teot, onkin aivan paikallaan.
Ei nimittäin tule ihan heti mieleeni mitään erityistä. Ehkä sosiaaliturva Suomessa, mutta siihenkin on yleensä liittynyt jokin jippo, joka pistää epäilemään tekojen pyyteettömyyttä. - Esimerkiksi lapsilisäsysteemi kehiteltiin, koska yleisesti oltiin sitä mieltä, että yhteiskunnan olisi syytä tukea köyhimpienkin ihmisryhmien lisääntymistä. Valtio tarvitsi uusia työntekijöitä ja veronmaksajia, ja synnyttämällä niitä saa helpoiten.
Celian blogista eksyin tänne. Kiitos mielenkiintoisesta pohdinnasta. Itse ohjelma jäi minulta katsomatta mutta asia on totta kai tuttu.
Olisiko näin että joukossa aletaan aina hakea nokkimisjärjestystä? Että joku haluaa olla herra ja vallanhalu johtaa sitten pahuuteen, toisten alistamiseen? Johtaja joka kieltäytyy ottamasta ulkoista valtaa, haastetaan ja syrjäytetään. Ehkä hyvistä teoista ei voi tulla kollektiivisia tämän takia.
Saksan kuolemanleiri Victoriassa oli kuin pahuuspankin perustaminen. Pankkiin tehtiin talletuksia eugeniikan nimissä ja niinpä Natsi-Saksan oli helppo hyödyntää jo olemassa olevaa pääomaa. Tällaisten pahuuspankkien kehittymistä tulisi vastustaa, mutta usein aikalaisten silmät ovat sokeita sellaisn huomaamiseen.
Hyvyyspankkeja ei taida olla. Eikö hyvyyttä riitä pankkiin talletettavaksi, josta sitä voisi hyödyntää pahoina päivinä?
Tarinoita hyvistä teoista on ja ne liittyvät aina yksityisiin ihmisiin. Hyvyys ja pahuus on yksityisestä ihmisestä kiinni, kuten Celia ja Reine huomauttavat. Pahuuspankki ei muodostu ilman ihmisen toimia. Hyvistä teoista sanotaan, että ne kertautuvat satakertaisiksi. Onko niin?
Lähetä kommentti