Muistan, kuinka vanhempani järkyttyivät tavatessaan ensimmäistä kertaa ekan poikakaverini. Pitkätukkainen nuorukainen, joka oli juro ja suhtautui torjuvasti vanhempieni kysymyksiin. Hän kun oli sitä mieltä, ettei voisi vähempää kiinnostaa Päivin vanhemmat.
Tai sitten luulen muistavani. Sen sijaan kyse taitaa olla siitä, että nyt ymmärrän vanhempiani. Tyttärien poikakaverit eivät tainneet aina vastata odotuksia. En tiedä, mitä he odottivat, koska sitä he eivät suoraan sanoneet. Sen sijaan he sanoivat, ettei mustaa miestä saa tuoda. Lisäksi he sanoivat, että ensin koulutus, sitten työ ja sitten lapset. Meitä tyttäriä jälkimmäinen ohje huvitti, koska siinä ei sanottu mitään miehistä. Ensimmäinen ohje tuntui eteläisellä Pohjanmaalla suorastaan absurdilta.
Minä en ole antanut tyttärelleni ohjeita lainkaan. En ole kertonut toiveitani enkä odotuksiani. Olen ottanut kotiini saapuneet nuoret miehet ystävällisen uteliaana vastaan. Kysellyt ja yrittänyt pitää keskustelua yllä. Ei heitäkään ole äiti kiinnostanut, ei tietenkään, mutta enimmäkseen he ovat kohteliaasti vastanneet uteluihini ja keskusteluyrityksiini. Kuvittelen, että minun äitinä on vain hyväksyttävä tyttäreni valinnat.
Siksi en ole laatinut toivelistaa ominaisuuksista, joita toivoisin tyttären poikaystävällä olevan. Toinen syy on siinä, että epäilen laativani toivelistan oman miesmakuni mukaiseksi. Vai onko olemassa yleismaailmallisia toiveominaisuuksia liittyen parinvalintaan?
Luotettavuus ja rehellisyys voisivat olla sellaisia. Jos lisäisin toivelistaan älykkyyden ja yleisen kiinnostuksen asioihin kuten politiikkaan ja kulttuuriin, lista alkaisikin muistuttaa omia toiveitani. Enkä oikein usko tällaisiin listoihin. Rakkaus yllättää kuitenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti