15. toukokuuta 2010

Kerrasta poikki

Amerikkalainen tv-yhtiö ABC tekee taas sen, mitä siltä vähiten odottaisi. Flashforwardin tuotanto jää yhteen kauteen. Älykäs tv-sarja on ilmeisesti amerikkalaiselle katsojalle liikaa, katsojia ei ole tarpeeksi. Lakkautuspäätös tehtiin ensimmäisen tuotantokauden päätyttyä. ABC ilmoitti lakkauttavansa myös Scrubsin, mutta se ei minua sureta.

Katsojaystävällisempää olisi tehdä tuollainen päätös tuotantokauden aikana. Veikkaan, että katsojien koukuttamiseksi seuraavalle tuotantokaudelle Flashforward päättyy cliffhangeriin, johon emme tule koskaan saamaan vastausta.

Että minä inhoan tuollaista. Aikoinaan ABC lopetti loistavan Uhan alla (Invasion) –sarjan samalla tavoin. Hurjaan cliffhangeriin päättynyt ensimmäinen tuotantokausi ei koskaan saanut jatkoa.

Tekisi mieli boikotoida kaikkia ABC:n tv-sarjoja. Tosin se ei olisi helppoa, sillä ABC:n sarjoja ovat mm. Täydelliset naiset ja Lost, josta onneksi on viimeinen kausi meneillään. Toivottavasti siihen saadaan katsojaystävällinen lopetus. Uusin tuttavuuteni ABC:n sarjoista on Castle, josta en vielä ole varma, onko se tavallista poliisisarjaa kummempi. Rumaa Bettya ja Greyn anatomiaa en ole seurannut.

Mitkä ovat katsojan oikeudet ison tv-yhtiön tehdessä päätöksiään? Buffya jatkettiin yleisön pyynnöstä seitsemän tuotantokauden verran, Torchwoodia on tehty kolme kautta ja neljäs on suunnitteilla. Mutta nämä ovat melkoisia poikkeuksia.

----------

Löysin poistamistani teksteistä heinäkuussa 2008 kirjoittamani jutun Uhan alla –sarjasta.

Sub näyttää loistavan Uhan alla -sarjan uusintana. Lähetysajankohta on pielessä, kuten oli silloinkin kun sub näytti sitä ekan kerran. Nyt tosin vielä enemmän, koska Uhan alla tulee kahden aikaan yöllä keskiviikkoisin. Lauantaina esitetään sitten uusinnan uusinta, myös kahden aikaan yöllä.

William Fichtner tekee unohtumattoman roolin sheriffi Underlayna. Myös Kari Matchettin rooli tohtori Underlayna, sheriffin nykyisenä ja puistonvartija Russell Varonin entisenä vaimona on mieleenpainuva. Joku on sanonut, että Uhan alla käsittelee uusioperheiden ongelmia ja vaikeuksia, toinen taas on verrannut sarjaa Don Seagelin unohtumattomaan elokuvaan The Invasion of Body Snatchers. Katso itse, mistä sarjassa on kyse!

Valitettavasti sarjaa tehtiin vain yksi tuotantokausi. Viimeinen jakso antaa viitteitä tulevista tapahtumista, joita ainakin minä olisin hyvin mielelläni seurannut toisenkin tuotantokauden verran.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Flashforward ei saanut minua otteeseensa. Torchwoodin jatkoa odottelen, tosin onko se todennäköistä kun oikeudet ostettiin jenkkeihin ja John Barrowman on siellä jo Täydellisissä Naisissa vierailemassa eli ns. mantereella; näyttäisi että hän tekee Harknessin roolin siellä uudestaan?