Kesän 2008 alussa päätin lukea jokaisen Agatha Christien teoksen. Olin katsonut Teemalta Agatha Christien koodin, jossa pohdittiin mm. mikä tekee Christien teoksista niin koukuttavia. Ohjelman arvostava suhtautuminen Christien teoksiin hämmensi minua, koska olin tottunut kuulemaan väheksyviä ja pilkallisia kommentteja niistä. Olin lukenut Christiet alle 13-vuotiaana, enkä enää tarkkaan muistanut, mistä niissä oli kysymys. Murhista - toki - mutta mistä muusta. Päätin ottaa asiasta selvää.
Nyt olen lukenut runsaat 30 teosta, joka Christien runsaassa tuotannossa tarkoittaa sitä, etten ole lukenut vielä puoliakaan hänen teoksistaan. Lukemistani kirjoista löysin taitavan, humoristisen ja ironisen kirjailijan, jonka keskeisin teema on englantilaisen yhteisön hajoaminen. Hajoamista hän kuvaa vieraantumisena toisista ihmisistä, jolloin keskeisessä roolissa ovat perhesuhteet.
Perhe on harvoin ns. ydinperhe. Sen sijaan uusioperhe on hänen kirjoissaan tyypillinen. Perheen isä ei olekaan lasten isä, vaan edellinen aviomies on sitä tai äiti tuo mukanaan avioliittoon omat aikaisemmat lapsensa. Kaikki lapset eivät ole omia, sillä perheyhteisön hajoamista Christie käsittelee myös adoptiolasten kautta. Syyttömyyden taakka –teoksessa kaikki lapset olivat adoptoituja: kukaan perheen jäsen ei ollut sukua toisilleen.
Toinen tapa kuvata vieraantumista on koota yhteen toisilleen tuntemattomia ihmisiä. Tästä tunnetuin esimerkki on Eikä yksikään pelastunut, vanhalta nimeltään Kymmenen pientä neekeripoikaa. Sama teema on myös kirjoissa Esirippu, Varjossa auringon alla, Kohtalokas viikonloppu ja Kuolema Niilillä ja useissa muissa. Eikä yksikään pelastunut –kirjaa lukuun ottamatta kirjoissa paljastuu ihmisten välille yhteyksiä, joten täysin tuntemattomia he eivät toisilleen ole.
Kolmas vieraantumisen tulkki on muuttuva kyläyhteisö. Ihmisiä on muuttanut pois ja uusia on tullut tilalle. Ketä nämä uudet ihmiset ovat, mistä he ovat tulleet? Tuttu ja turvallinen kylä muuttuu vieraaksi mm. teoksessa Tuijottava katse, jossa uusi asuinalue houkuttaa alueelle uusia asukkaita. Kuolema ilmoittaa lehdessä –teos oli se, joka sai minut pohtimaan vierauden ja vieraantumisen toistuvuutta Christien teoksissa.
Yhteisön hajoamisen kristallisoituma on kuitenkin Hercule Poirot. Hän on ulkomaalainen, belgialainen, jonka ihmiset aina kuvittelevat ranskalaiseksi. Hän on ulkopuolinen, vieras. Siksi häneen ei tarvitse kiinnittää huomiota. Hän näkee asiat ulkopuolisen silmin eikä jää tuttuuden ja vierauden loukkuun ihmettelemään, kehen voi luottaa.
Luen parhaillaan tämän kesän viimeistä Christietä Kolmas tyttö. Olen hyvin lähellä yliannostusta mitä Christien kirjoihin tulee. Pysyn päätöksessäni lukea ne kaikki, mutta jatkan tutkimusretkeäni ensi kesänä.
Tervetuloa kaikki muut ihanat kirjat!
6 kommenttia:
Melkoinen luku-urakka sinulla. :) Itse en edes haaveile moisesta.
Agatha Christien dekkareista on tosiaankin löydettävissä oma koodinsa, jota nykydekkaristit pyrkivät rikkomaan kilpaa erottautuakseen dekkaristien esiäidistä.
Christien kirjoissa tosiaankin välittyy ikiaikaisen pysähtyneisyyden päättyminen. Erilaiset yhteiskunnalliset mullistukset jättivät jälkensä myös englantilaiseen yläluokkaan, johon Christien dekkareiden tapahtumat sijoittuvat.
Ydinperhe-käsitettä ei (kuitenkaan) ole tunnettu kovinkaan kauan. itse asiassa se on varsin nuori käsite niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa.
Pitää muistaa, että ihmiset kuolivat nuorina ja lesket menivät naimisiin keskenään. Samoin kasvattilasten ottaminen ja adoptoiminen on ollut aika yleistä. Niinpä on varmaan ihan luontevaa, että myös Christien romaaneissa vilisee isä- ja äitipuolia ja muita puolisukulaisia.
Olen hieman eri mieltä kanssasi, Celia. Ensinnäkin Christien teokset ajoittuvat 1920-luvulta 1970-luvulle,eivät johonkin esihistorialliseen aikaan, jolloin ihmiset kuolivat nuorena. Toisessa maailmansodassa ihmisiä toki kuoli nuorenakin, mutta en usko senkään selittävän äitipuolien ja isäpuolien määrää. Adoptiolasten ottamista Syyttömyyden taakka -teoksessa perustelleen nimenomaan toisella maailmansodalla. Silti uskon, että Christie halusi perheen hajoamisen kautta kuvata yhteisön hajoamista.
Käytin ydinperheen käsitettä tietoisena siitä, että se käsitteenä on nuori. Sen kuvaama asia on kuitenkin vanha ja uskoisin käsitettä voitavan käyttää kuvaamaan myös asioita ennen käsitteen syntyä.
Toiseksi vastustan käsitystä Christiestä vain yläluokan kuvaajana. Ehkä et sitä tarkoitakaan. Lukemalla Christietä välittyy kuva yhteiskuntaa monipuolisesti tarkkailevasta kirjailijasta.
Sitä Agatha Christien koodia en vielä löytänyt.
Päivi, olet siis sitä mieltä, että ydinperhe on ilmiönä vanhempaa perua kuin uusperhe. Sitten olemme tosiaankin eri mieltä keskenämme. :)
Christien teokset on kirjoitettu 1900-luvulla, mutta eivät ne ole missään historiallisessa tyhjiössä syntyneet. Kyllä ihmisiä kuoli nuorina vielä 1900-luvun alussakin lääketieteen alkeellisuuden vuoksi, joten uusperheet olivat ihan normaali ilmiö. Muutenkin perheen käsitys on ollut laajempi kuin nykyaikana, koska perheeseen on laskettu kuuluvaksi isovanhempia, tätejä ja setiä, kaikki jotka saman katon alla ovat asuneet. Ja kasvattilasten ottamisellakin on pitkät historialliset perinteet, myös Englannissa ja englantilaisessa kirjallisuudessa. Esimerkiksi tänään näytettiin televisiossa Kotiopettajattaren romaanin tv-version viimeinen jakso. Jane Eyre on orpo ja kasvattilapsi.
Kaari Utrio puolestaan on Perhekirjassa (eurooppalaisen perheen historia) kuvannut hauskasti ja havainnollisesti, miten oman aikamme perhekäsitys on itse asiassa supistunut sadassa vuodessa nykyiseksi ydinperheeksi. Historiallisten tosiseikkojen valossa minua onkin joskus hieman huvittanutkin nykyiset puheet uusperheistä, ihan niin kuin ne muka jokin uusi ilmiö olisi ollut. Kuitenkin ydinperhe *ilmiönä* on kuitenkin paljon uudempi kuin uusperhe. *Käsitteenä* molemmat ovat suurinpiirtein yhtä vanhoja.
Kiitos Celia vakuuttavasta tarkennuksesta, ehkä ymmärsin sinut ensin väärin.
Silti perherakenne on Christien kirjoissa juuri se, jolla ihmisten vieraantumista kuvataan. Edes perheenjäsenet eivät tunne toisiaan niin hyvin kuin kannattaisi ...
Mulle kirjallisuus toimii lääkkeenä. Oman Christie-urakkani aloitin, kun elämä mökin rakentamisen takia oli ahdistavaa. Siinä tilanteessa halusin vastaanottaa vain kirjallisuutta, joka on nopeasti omaksuttavaa ja paha saa palkkansa ja oikeus voittaa. Vähän niin kuin sadussa.
Mutta Agatha yllätti täysin! Kymmenien kirjojen jälkeenkään en osaa vielä aavistaa murhaajaa. Ihmisten väliset suhteet ovat äärettömän monimutkaisia ja tapahtumapaikat mielikuvituksellisia. Eikä paha saa palkaansa, no way! Joku murhaaja päästetään suosiolla pakoon, toista kehotetaan itse päättämään päivänsä, kolmatta ei edes paljasteta yhteisölle, neljäs massamurhaaja ei ole koskaan murhannut ketään itse...
Hei Anonyymi, myös minut Christie yllätti. Teokset eivät ole kaavamaisia eivätkä yksinkertaisia, eivät tapahtumien, miljöön tai ihmisten osalta. Siksi ihmettelen edelleen, mikä on Agataha Christien koodi. Onko se vain joskus esitetty yleistys, jonka kaikki ovat omaksuneet perehtymättä Christien tuotantoon?
Lähetä kommentti