Jäähyväiset

Kolmea kissaveljestä ei enää ole. Ville, Oskun ja Oton veli, kuoli eilen illalla. Se oli sairastanut pitkään. Useista lääkärillä käynneistä ja testeistä huolimatta siitä ei löydetty mitään sairautta. Sairas se silti oli. Ville söi paljon, ahmimalla, mutta ruoka ei pysynyt sen sisällä. Kissaparka laihtui niin, että oli lopulta vain luuta ja nahkaa.

Tänään Ville haudattiin rakastamansa pensaan paikalle. Ennen hautaan panoa silitin Villeä. Turkki oli hyvin pehmeä, mutta luut tuntuivat kovalta. Eloton kissa – ei kissa ole koskaan niin hiljaa liikkumatta. Eikä se ollut lämmin.

Sisareni, Villen omistaja, oli varannut hautajaismusiikiksi ”Sä kuulut päivään jokaiseen”. Itkimme kaikki, sisareni, tyttäreni ja minä. Varovasti sisareni kääri Villen peittoon ja laski aikaisemmin kaivamaansa hautaan. Päälle multaa ja kukkia maljakossa.

Ville oli maailman vahvin kissa. Meillä ollessaan se piti sänkyä pystyssä ja vielä eilen se oli pitänyt sisareni mökkiä pystyssä. Se oli loistava hyppääjä ja kaupunkiasunnossa se usein oleskeli hattuhyllyllä. Sinne päästäkseen sen piti ensin hypätä kirjahyllyyn ja sieltä loikata metrin verran hattuhyllylle.

Ville rakasti noutamisleikkiä. Vuosia sitten tyttärelläni oli kuminen isohko hämähäkki. Jostain syystä se oli nukkumaan mennessäni sängyssäni. Heitin sen kauhistuneena pois, mutta Ville toi sen takaisin. Heitin sen uudestaan ja taas Ville toi sen. Kuminenkin hämähäkki kammotti minua niin paljon, että vein sen roskiin. En halunnut enää Villen tuovan sitä sänkyyni.

Villellä oli mahtava ääni. Pienikokoinen kissa karjui kuin leijona.

Ville päiväunilla